Tulevia tapahtumia:

 

 

SYYSKUU

1. Porin seudun johannekselaisten kerhoilta klo 18.00 Tuomarinkatu 2. Pori
18. Jäi vain nimi sankarin -historiateoksen julkistamistilaisuus klo 14 Paimiosali, Paimion kaupungintalo. Ennakkoilmoittautuminen viimeisään ke 10.9.

20. Historiantutkija, FT Pirkko Kanervo Johannes-Seuran toimistolla Piikkiössä klo 10-15

20. Perinnekäsityökerho toimistolla klo 10-15. Johannes-sukan kutominen alkaa!

LOKAKUU

6. Porin seudun johannekselaisten kerhoilta klo 18.00 Tuomarinkatu 2. Pori

11. Vaahtola-Rokkala-Riionsaari –tapaaminen klo 13 Johannes-Seuran toimistolla Myllytie 1,

Piikkiö

18. Päätilän koulupiirin syyskokous klo 13 Littoisten monitoimitalolla
MARRASKUU
3. Porin seudun johannekselaisten kerhoilta klo 18.00 Tuomarinkatu 2. Pori

15. Koulumuistot talteen –kirjoituskilpa päättyy
JOULUKUU
1. Porin seudun johannekselaisten kehoilta klo 18.00 Tuomarinkatu 2. Pori

 

Johannes-Seuran matkat

21.-23.11. Jouluinen matka Tallinnaan

 

 

 

 

SEURAN TOIMISTO SULJETTU 14.7. - 10.8. (vk 29-32)

 

HEINÄKUU

26.7. Johannesjuhla Piikkiössä

26.7. Johannes-Seuran syyskokous Piikkiön liikuntahallissa klo 13

 

Kylä-, koulupiiri- ja sukukokoukset

 

Kokoontumispaikat ovat koulun luokissa

Opastukset tarkemmin paikan päällä

Luokkia on kahdessa eri kerroksessa

 

Päätilän koulupiiri                 11:00

Koskijärveläiset                     11:00

Hankalan koulupiiri ja           

      Pukin koulupiiri              11:30

Vaahtola-Rokkala-Riionsaari                              11:30

Hörkön sukuseura                 11:45

Kaislahden koulupiiri            12:00

Huunolalaiset                             12:00

Kaijalalaiset                             12:00

Karhulalaiset                           12:00

Karvasen suku                       12:00

 

 

 

 

Tulevia matkoja:

 

 

21.-23.11. Jouluinen matka Tallinnaan.

 

 

 

 

 

 

 

                    

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Menneitä tapahtumia:

xx.xx.xxxx

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
esim. linkki Katso valokuvia täältä!
- - -

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

UUTTA:

 

1)

Jäi vain nimi sankarin -historiateos on valmis.

Kirjan sisällöstä tarkemmin Pitäjätuotteet-lehdellä.

 

Teoksen julkaisutilaisuus torstaina 18.9.2014 klo 14 Paimion kaupungintalon Paimiosalissa.

Ohjelmassa (kesto n. 2,5 tuntia kahvituksin):

* Teoksen esittely, kuvia

* Yleisökysymykset ja tervehdykset

* Paimion ja Kaarinan-Piikkiön Sotaveteraanikuorot esiintyvät

* Kahvitarjoilu kaupungintalon aulassa

 

Tarjoilun vuoksi toivomme ennakkoilmoittautumista viimestään 10.9. Johannes-Seuran toimistoon (huom. aukioloajat), puh. 02 4795 118, email: johannesseura@elisanet.fi tai puh. 050 387 3064/Marjatta Haltia.

 

2)

Koulumuistot talteen

Johannekselainen julistaa kirjoituskilvan koulumuistoista. Ne voivat olla tarinoita Johanneksesta, kirjavia koulukokemuksia evakkotaipaleelta tai sattumuksia viime vuosikymmeniltä kotimaasta, miksei kauempaakin. Tallennustapa on vapaa: juttuina, runoina, kuvien kera tai ilman, murteella tai murtamatta. Muistoista voi kirjoittaa yhteisjuttujakin. Teemasta voi kirjoittaa nimimerkillä tai suoraan omalla nimellä.

Kirjoitukset ja muut aineistot pyydetään toimittamaan seuran toimistoon tai seuran sähköpostiosoitteeseen viimeistään 15.11.2014. Nimimerkeistä pyydämme lähettämään erikseen kirjoittajatiedot suljetussa kuoressa. Lehtitoimikunta palkitsee mielestään parhaita ja julkaisee aineistoja vuoden 2015 puolella. Nimimerkillä kirjoittavien kanssa sovitaan erikseen kirjoittajatiedoista.

Nyt aapiskukko laulamaan  -  toivoo Lehtitoimikunta!

 

 

Päivitetty 2.9.2014 /mh

 

 

 

 

 

 

JOHANNESJUHLAT PIIKKIÖSSÄ 26.7.2014

 

Juhlapäivän ohjelma

 

10.00                    Hartaustilaisuus Piikkiön kirkossa

                                                              Rovasti Paavo Väntsi

                               Kukkatervehdykset muistomerkeille

10.30                    Ruokailu- ja kahvitustilat avautuvat koululla

                               Johannekselaisia kuvia esityksenä ruokasalissa

                               Käsityökerhon näyttely koulun tiloissa

11.00 - 13.00      Kylä-, koulupiiri- ja sukukokoukset koulun tiloissa

13.00                    Johannes-Seura ry:n syyskokous liikuntahallissa

14.30                    Ruokailu- ja kahvitustilat sulkeutuvat

14.30                    Kotiseutujuhla liikuntahallissa

 

Kotiseutujuhlan ohjelma:

 

Juhlan avausmusiikki                                    Kuusiston Puhaltajat

Tervehdyssanat                                            Puheenjohtaja Janne Aso

Johanneslaulu                                               Yleisö ja orkesteri

Tanhuesitys                                                    Tanhuryhmä Revanssi

                                                                       Halikon nuorisoseura

Juhlapuhe                                                       Prof Timo Soikkanen

Puhallinmusiikkia                                         Kuusiston Puhaltajat

Karjalaisten laulu                                         Yleisö ja orkesteri

Tanhuesitys                                                     Tanhuryhmä Revanssi

                                                                       Halikon nuorisoseura

Seuran ansiomerkkien jako

Pitäjälehti Johannekselaisen huomionosoitukset

Päätössanat

Maamme                                                       Yleisö ja orkesteri

 

---

 

 

JOHANNEKSEN KANSALLISPUVUISTA

Pirjo Ruohon kokoama artikkeli julkaistiin Johannekselaisessa nro 6 - 2014

 

Kansallispukuasiaa

Johannes-Seuran, ent. Johannekselaiset ry:n, perustamisen yhteydessä määriteltiin yhdistyksen toiseksi päätehtäväksi, pitäjälehden julkaisemisen lisäksi, johannekselaisen pitäjäpuvun hankkiminen. Hanketta varten perustettiin valiokunta, jonka työn tuloksena julkistettiin Johanneksen naisen puku vuonna 1951 ja miehen puku v. 1955. Varsinkin miehen puvusta on tullut suosittu kansantanssijoiden keskuudessa.

 

Nykyisten pukujemme saatavuus

Alkuaikoina kansallispukumme teetettiin kotiteollisuusliike Sukkulassa. Miehen puku, myös pelkät tarvikkeet, löytyy nykyään Helmi Vuorelma Oy:n hinnastosta, mutta naisen puvun joutuu tekemään itse tai teettämään käsityön ammattilaisella sopivien kaavojen, kankaiden ja muiden tarvikkeiden hankinnasta lähtien. Yhtenäisten valmistusohjeiden puuttuessa yksityiskohtien toteuttaminen vaihtelee tekijän näkemystavasta ja taidoista johtuen. Johanneksen naisen puku on nykyisellään vaikeasti toteutettava ja kallis, haasteellisten käsitöiden harrastajien unelmapuku. Yksi vaihtoehto on käytetyn puvun hankkiminen. 

 

Naisten päähineet

Kolmisen vuotta sitten keskusteltiin naisen pukumme päähineestä. Johanneksen naisethan käyttävät kaikki säppäliä, joka perinteisesti kuuluu vain nuorten tyttöjen käyttöön. Oikeampi aikuisen naisen päähine olisi huntu tai helttuhattu, natsi. Alkuperäisissä suunnitelmissa onkin ollut kaksi huntumallia ja yksi helttuhattu. Rupesin selvittämään asiaa tarkemmin. Ilmeni, että viimeksi vuonna 1991 oli seurassa Raija Kärpijoen johdolla selvitetty päähineasiaa. Hunnun käyttöönotto vaati ”olemassa olevan kansallispuvun tarkistusprossessia”, jonka käynnistäminen johtokunnassa tyrmättiin liian kalliina. Hinta oli tuolloin noin 40 000.00 markkaa. 

 

Tarkistusmenettely

Kansallispukukeskuksesta sain vastauksen, että menettely on edelleen sama: olemassa olevaan kansallispukuun tehtävät muutokset ja lisäykset vaativat ns. tarkistusmenettelyn. Toiveemme päähineen, kaavojen ja teko-ohjeiden saamisesta Kansallispukukeskuksen kautta ei toteudu. Syynä on se, että nykyinen naisen pukumme ei vastaa mitään Viipurin ja Johanneksen alueen kansanomaisia esikuvia. Puvun osat ovat naapuripitäjistä lainattuja tai keksittyjä, ja vielä kokoamisvaiheessa pukuun tehtiin johannekselaisten vaatimia muutoksia. Pukua voidaan kutsua äyrämöispuvuksi, jonka esikuvina olevat paita ja viitta ovat Heinjoelta, liivi Jääskestä, liivin hakanen ja kostuli Antreasta, esiliina Muolaasta, säppäli Koivistolta ja huntu Äyräpäästä. Puhdas äyrämöispuku se ei kuitenkaan ole, sillä siihen on lisätty savakkonaisten käyttämä liivi. Miehen puku on koottu yleiskannakselaisesta aineistosta. Sen juhlava paita on Johanneksesta, housut ja nauhoilla sidottu takki Koivistolta, liivi Kaukolasta.

 

Puvut ovat oman aikansa tuotteita. Tänä päivänä pukututkimus on perusteellisempaa ja sen tulee perustua tutkittuihin dokumentteihin. Kansallispukukeskus on päätynyt ehdottamaan johannekselaisille kokonaan uuden, oikeisiin esikuviin perustuvan savakkopuvun tekemistä. Tämä ei ole mitenkään tavatonta, sillä esim. Kanneljärvellä on kauan ollut sekä savakko- että äyrämöispuku ja viipurilaisilla on vanha ja uusi puku. Uuteen pukuun tulisi täten toimivat kaavat ja teko-ohjeet, ja johannekselaisen kansallispuvun saatavuus helpottuisi. Uusi puku ei missään tapauksessa syrjäytä nykyisiä pukuja, ne pysyvät edelleen hyväksyttyinä ja arvostettuina kansallispukuina. Tulevaisuudessa olisi siis mahdollisuus valita hankkiiko Johanneksen savakkopuvun vai äyrämöispuvun.

 

Vuoden 2012 Johannesjuhlien yhteydessä pidetyssä syyskokouksessa hyväksyttiin kansallispukujemme tarkistuksen aloittaminen ja marraskuussa lähetettiin Kansallispukukeskukselle tarkistuspyyntö. Kansallispukuraati käsitteli pyyntömme kokouksessaan 23.4.2013 ja päätti tehdä selvityksen kokonaissuunnitelman aikaansaamisesta.

 

Uusi puku?

Alustavat suunnitelmat ovat edenneet pitkälle. Sain kutsun saapua 15.5. Suomen Kansallispukukeskuksen tiloihin Jyväskylään. Tapasin siellä kansallispukukonsultti Taina Kankaan ja kansallispukuamanuenssi Marja-Liisa Väisäsen Kansallispukukeskuksesta sekä pukumme asiantuntijaksi nimetyn tutkija Leena Holstin. Vein mukanani seuran hallussa olevan aineiston: nykyisen naisenpukumme sarkaviitan, vanhimpia valokuvia pukeutumisesta Johanneksessa, Tyyni Vahterin ja Alli Tourin alkuperäiset piirustukset, kaavat, työohjeet ja kirjeenvaihtoa. Lisäksi olin lainannut Seppo Kukkoselta hänen hallussaan olevan suvun Helena-mummon mustan natsi-päähineen 1800-luvulta.

Taina Kangas ja Leena Holst esittelivät keräämänsä aineiston, jonka pohjalta he ovat tehneet alustavat suunnitelmat puvuiksi. Näiden suunnitelmien täydennykseksi he saivat nyt uutta materiaalia ja ajatuksia työstettäväksi. Suunnitelmat lähtevät Theodor Schvindtin, kansanpukuperinteen tallennuksen uranuurtajan, 1913 kirjoittaman kirjan (Suomen kansan pukuja 1. Karjala) tiedoista. Kirjasta löytyy Viipurin pitäjän miehen ja naisen pukeutumisesta selvää tekstiä kuvien kera. Tähän materiaaliin perustui vuoden 1950 savakkopukumme. Rannan kihlakuntaan ja Viipurin vaikutuspiiriin läheisesti kuuluneena Johannes käsitellään näissä dokumenteissa monesti sanoilla Viipuri ja Johanneksen pitäjä. Kansallismuseon kokoelmista löytyy Johanneksesta talletettu miehen paita, joka on nykyisen paitamme esikuva. Tallennuspaikkoina Viipuri ja Johanneksen pitäjä mainitaan miehen kauhtanan ja jäntrikki-takin sekä naisen paidan tiedoissa.

Suunnitelmissa oleva miehen puku on oikein komea, nuorekas ja hyvin pukeva. Pukuun kuuluisivat pitkät tummansiniset housut, nykyisen puvun paita, liivi, silkkinen kaulaliina, tumman sininen jäntrikki-takki, jossa kiiltävät kantanapit kahdessa rivissä, lierillinen huopahattu soljilla sekä pitkä päällysviitta. Naisen puku taas olisi kansanomaisittain moderni. Siihen kuuluisivat pystyraitainen hame, valkea puolihihainen ja pussihihainen paita, punainen, pitkä, takaa istuva ja edestä vartaloa pehmeästi myötäilevä liivi, jonka päälle solmitaan esiliina, päähineeksi musta helmikirjailtu ja hapsullinen natsi sekä päällysvaate.

Sovimme kesän jälkeen menevämme Orimattilaan Kansallismuseon keskusvarastolle katsomaan kaikki museon kokoelmiin Viipurista ja Johanneksen pitäjästä talletetut esikuvavaatekappaleet. Sen jälkeen puvun asiantuntija laatii puvuille kokonaissuunnitelmat, jotka olemme tilanneet.

 

Johanneksen nykyisten kansallispukujen historiaa

Jotta saisitte paremman käsityksen 64 vuoden takaisista tapahtumista, julkaisemme lainauksen Johannekselaiset ry:n 25-vuotishistoriikista ja Johannekselaisen numerossa 1951:8 julkaistusta Annikki Hentulan kirjoituksesta.

 

Johannekselaiset ry:n 25-vuotishistoriikki (Lauri Airikka), sivut 133-136:

”Johanneksen pitäjäpukuhanke

Johannekselaisen pitäjäpuvun hanke tuli esille jo niin varhaisessa vaiheessa kuin 12.3.50 pidetyssä seuran johtokunnan kokouksessa, jossa asiasta keskusteltiin ja annettiin asian eteenpäin vieminen työvaliokunnan tehtäväksi. Tässä mielessä sihteeri otti yhteyttä Kansallismuseoon ja saatuaan sieltä myönteisen vastauksen ja päästäkseen asiasta paremmin selville jossakin vaiheessa sovittiin että Annikki Hentula ja Heimo Heimola ensi tilaisuuden sattuessa käyvät Kansallismuseossa ja ottavat yhteyttä siellä maisteri Tyyni Vahteriin tässä pukuasiassa. Tästä käynnistä ei löydy merkintää pöytäkirjoissa, mutta kumminkin jo 24.4.50 löytyy maininta pöytäkirjassa että ”löytyy kahta pukumallia”. Tällä käynnillä todettiin se mitä asiassa sitä valmistellessa arvailtiin, että Johanneksessa tällaisten kansanpukujen käyttö on loppunut jo niin aikaisin että se ei ylty vanhimpainkaan muistitietoon, päinvastoin kuin naapurikunnassa Koivistolla, jossa niitä esiintyi käytössä vielä 1930-luvulla. Joka tapauksessa museon varastoissa ja vitriineissä oli verrattain vähän Johannekselaista vaatepartta, josta sellaisenaan ei syntynyt kokonaisuutta. Puvun aiheeksi oli valittava joko vanhinta karjalaista pukutyyliä edustava Äyrämöispuku tai sitten Savakkopuku. Asialla ollut toimikunta päätyi jälkimmäiseen ja ehdotti että tilattaisiin tämän puvun piirustukset. Näin tapahtui ja 29.6. pidetyssä johtokunnan kokouksessa keskusteltiin vielä edellä mainituista pukumalleista ja päätettiin tilata se puku josta jo on piirustukset. Siis savakkopuku näytepuvuksi. Tämän puvun oli piirtänyt taiteilija Karin Hilden. Samalla päätettiin ehdottaa että johtokunta antaisi tilata myös toisen mallin mukaiset piirustukset, eli Äyrämöispuvun. Tämä esitys tuli johtokunnassa hyväksytyksi. Kun oli ajatus että tämä nyt tilattavaksi päätetty puku esitellään Johannesjuhlassa 6.8.50 annettiin seuran sihteerin tehtäväksi ottaa kiireesti yhteys Riihimäellä olevaan kotiteollisuusliike Sukkulaan näytepuvun valmistamiseksi niin että se ehtisi näihin Johannesjuhliin. Sukkula ottikin sen valmistaakseen ja juhlien aattona puku saapuikin perille. Kun juhlien tuntumassa pukua kokeiltiin mahdollista esitystä varten Hilkka Hännisen ollessa mannekiinina, todettiin että sen hame oli mielestämme niin ruma että kukaan nuorempi sitä tuskin pukee päälleen. Pettymys oli suuri ja siksi päätettiin että juhlassa ei pukuesittelystä puhuta mitään ja pyydetään hameesta uusi suunnitelma ja piirustukset sekä tilataan ja valmistutetaan siitä hame joka olisi miellyttävämmän näköinen. Näin tehtiin ja Kansallismuseosta saatiin toinen ehdotus, jonka jälkeen valmistettiin pukuun toinen hame. Nyt pukuasia jäi hetkeksi lepoon, mutta syksyn pimetessä lähdettiin toisen kerran Helsinkiin, nyt Äyrämöispuvun merkeissä. Asialla oli Annikki Hentula, Lauri Airikka ja Timo Louhivuori. Aikaisempaan päätökseen perustuen ja Heinjoen ja Koiviston pukuja jollakin tavalla esikuvina käyttäen päästiin asiantuntijain kanssa yksimielisyyteen ja tilattiin Äyrämöispuvun piirustukset, jonka piirsi taiteilija Alli Touri. Työvaliokunnan kokouksessa 13.4.51 nämä oli esillä, jossa ne hyväksyttiin ja päätettiin että koetetaan saada puku Helmi Vuorelmalle Lahteen valmistettavaksi. Mutta kun puvun olisi pitänyt olla valmis kesän Johannesjuhliin, jotka vietetään Piikkiössä 27.7.51 he katsoivat että heillä kovan työpaineen ja kesälomien takia ei ole mahdollista ottaa sitä valmistettavaksi, mutta jos mahdollisuutta on että sen joku ottaisi valmistettavakseen, heillä oli kyllä tarvikkeet saatavissa. Niinpä Margareta Airikka joka silloin toimi Lahdessa ompeluliikkeen harjoittajana ja joka seuran toimeksiannosta oli ottanut yhteyttä Vuorelmaan lupautui valmistamaan puvun Johannesjuhliin Vuorelman toimittamista tarvikkeista. Näin tapahtui ja puku valmistui riittävän aikaisin juhlien esittelyyn.

Kun Äyrämöispuku oli ylivoimaisella ääntenenemmistöllä valittu Johanneksen naisen pitäjäpuvuksi Johannesjuhlissa Piikkiössä 1951 ja seuran johtokunta tuon päätöksen vahvistanut 12.8.51 jäi asian eteenpäin vieminen ja valmistajan hankkiminen seuran työvaliokunnan tehtäväksi. Asian käytännöllisen puolen hoiti seuran sihteeri. Riihimäellä toimivalta kotiteollisuusliike Sukkulalta päätettiin tilata näytepuku, koska liike ei muutoin sanonut voivansa määritellä mitä se tulee maksamaan. Muutoin mainittu liike sanoi olevansa valmis tekemään näitä pukuja ja antavansa seuralle niistä 10 % alennuksen. Samanlainen kysely päätettiin tehdä Helmi Vuorelma Oy:lle Lahteen, joka vanhana kansallispukuja valmistavana liikkeenä asetettiin suunnitelmissa ensitilalle. Mitä tulee käsityöliike Vuorelmaan se myöskin antoi lupauksen puvun valmistamisesta ja pyysi mallipuvun käytettäväksi, joka sille lähetettiinkin jo syyskuun puolella, mutta neuvoteltuaan puvun valmistamisesta ja tarvikkeista maisteri Vahterin kanssa, se päätyi siihen että puku on niin suuritöinen ja tarveaineet niin vaativat, että puvusta tulee niin kallis, että hinta on esteenä sen levikille, ja luopui sen valmistamisesta sekä palautti näytepuvun tammikuun puolella 1953. Mutta lupautui kyllä toimittamaan pukuun tarvittavat kankaat ja tarvikkeet, jos ilmaantuu sellaisia jotka valmistavat itse puvun kotityönä. Kun tämä tieto oli saatu päätti seuran johtokunta antaa puvun valmistuksen kotiteollisuusliike Sukkulalle Riihimäeltä, ehdolla että seura saa valmistetuista puvuista 10 % alennuksen.

Mitä Vuorelman taholta puvun suuritöisyydestä ja kalleudesta sanottiin, oli kyllä totta ja alkuinnostuksen mentyä ohi sen hinta on vaikeuttanut puvun levikkiä. Puvun kauneus ihastutti suunnitteluvaiheessa asialla mukana olleet ja esittelyvaiheessa äänestäjät, vaikka jo silloin suurin piirtein oltiin selvillä, mitä se tulee maksamaan. Mutta se oli sivuseikka. Kyllä äyrämöispuvunkin olisi saanut, jos suunnitteluvaiheessa siihen olisi kiinnitetty huomiota, hiukan yksinkertaistaa ja näin sen kustannustasoa alentaa. Mutta vaikka se ehkä kuuluukin hintaluokkansa yläpään pukuihin pitäjäpukujen sarjassa, se on sitä myös kauneudellaan ja aistikkuudellaan. Kun Sukkula sitten ryhtyi tätä pukua valmistamaan ilmeni pian todeksi ne epäilyt joita johtokunnalla oli ja jonka takia se olisi mielellään antanut sen valmistuksen Vuorelmalle, joka alan erikoisliikkeenä oli erikoistunut juuri kansallispukujen valmistukseen. Ne olivat toimitusten viivästymiset, tinkiminen laadussa ja työssä, ne antoi monta harmia seuralle. Kun liike samalla valmisti seuran piirustuksilla pukuja jotka myytiin ohi seuran, katsoi seura että sen tulisi saada näistäkin jotain hyvitystä. Mutta näiden toivomusten esittämisestä ei ollut apua, kuin myöskään Sukkulalle jätettyä pyyntöä piirustusten palauttamisesta, jotka olivat seuran ainoat, eli arkistokappaleet. Vasta 1958 kun seuran pyynnöstä Soili Airikka piirsi niistä toiset kappaleet, jotka lähetettiin Sukkulaan saatiin alkuperäiset piirustukset arkistoon.

Jo pitkän aikaa oli ollut puhetta myös johannekselaisen miehen pitäjäpuvun saamiseksi käyttöön, kunnes johtokunnan kokouksessa 28.8.55 asia sai myönteisen päätöksen. Seuran puheenjohtaja oli jo kesällä tehnyt kirjallisen tiedustelun asiasta maisteri Tyyni Vahterille ja osoittanut sen Kansallismuseoon, mutta asia olikin niin että maisteri Vahteri oli keväällä siirtynyt jo eläkkeelle ja palatessaan elokuun lopulla kaupunkiasuntoon, sai kirjeen käsiinsä ja vastasi siihen 1.9. ja katsoi kirjeessään olevan mahdollista ratkaista asia myönteisesti ja kehoitti palaamaan asiaan. Tämä kirje ei vielä tuolloin ollut tullut kun johtokunta tuossa kokouksessa teki tuon myönteisen päätöksen ja antoi Annikki Hentulan tehtäväksi ottaa asiassa yhteys maisteri Vahteriin. Periaatteessa keskustelussa sovittiin ohjeeksi, että tuon puvun tulee luontevasti liittyä Johanneksen naisen pukuun ja tyyliin. Kyllä Annikki Hentula oli asian todesta ottanut ja kertoo lähettämässään kortissa 28.9. käyneensä katsomassa pukusuunnitelmaa ja luonnosta ja kertoo ”siitä kehittyy vielä söötti puku”. Nopeasti tämä asia sitten kehittyikin sillä jo 11.12. johtokunta kokouksessaan sai nähtäväksi Johanneksen miehen puvun piirustukset, jotka oli samoin kuin naisen puku taiteilija Alli Tourin käsialaa ja tuli puvun suunnittelu ja piirtäminen maksamaan 10 000 mk. Piirustuksiin liittyvän pukuselvityksen oli laatinut maisteri Tyyni Vahteri. Piirustukset hyväksyttiin yksimielisesti Johanneksen miehen pitäjäpuvuksi ja valtuutettiin seuran sihteeri ottamaan yhteyttä niin Lahteen Vuorelmalle, kuin Riihimäelle Sukkulaan puvun kustannusarvion saamiseksi. Sukkulaan tälläkin kerralla puvun valmistus siirtyi. Toukokuussa pidetyssä johtokunnan kokouksessa päätettiin tilata Johannekselaiset ry:lle juhlien kuuluttajan puvuksi 54-numeroinen puku. Ensimmäinen puku esiintyi kumminkin julkisesti Eero Skytän päällä Tampereella Etelä-Karjalaisten nuorisoseurojen maakuntajuhlassa 2-3.6.56, joka uutuutena herätti huomiota ja kyselyjä. Revonsaaren nuorisoseura olikin tilannut näitä pukuja seuran tanhuryhmän pojille kuusi kappaletta. Johannekselaiset ry:n tilaamaan pukuun kuului myös takki ja valmistui tämäkin puku niin, että vietettäessä Johannesjuhlia Littoisissa 29.7.1956, puku sai ensiesityksen. Siihen oli pukeutunut Reino Hämäläinen ja sen esitteli Lauri Airikka. Taustana tälle esittelylle oli Revonsaaren Ns. tanhuryhmä, jonka pojat ja tytöt olivat kaikki Johannespuvuissa.”

 

Johannekselainen 1951:8 (Annikki Hentula): ”Työvaliokunta kääntyi asiassa Helsingissä, Kansallismuseossa olevan tämän alan spesialistin maisteri Tyyni Vahterin puoleen. Hän ottikin tiedustelumme auliisti vastaan ja lähetti meille kirjallisen selostuksen mitä mahdollisuuksia siellä on pukualoitteellemme. Johanneksesta hän kertoi Kansallismuseossa olevan vain yhden napin, eikä heidän tiedoissaan ole mitään sellaista, joka viittaisi omaan johannekselaiseen pukuun. Mutta hän otaksui, että kun Johannes on aikoinaan ollut yhtä Heinjoen ja Viipurin pitäjän kanssa, on varsin uskottavaa, että he ovat käyttäneet samaa pukua.” Tyyni Vahter kirjoittaa: ”Heinjoelta meillä on äyrämöismallinen, sinihameinen, jossa on verkahelmus ja rekkopaitainen puku sekä Viipurin pitäjästä on kokoelmissamme vaalearaitainen, punaliivinen savakkomallinen puku. Vanha kannakselainen asutus oli äyrämöistä, ja hekin ovat varhemmin pitäneet äyrämöispukua, mutta siinä suuren kaupungin liepeillä on vanha vaateparsi nopeammin saanut väistyä uudenaikaisemman tieltä. Myöskin koivistolaismallinen puku voisi tulla kysymykseen, sillä sehän oli Johanneksen läheinen naapuripitäjä.” Annikki Hentula jatkaa: ”Meillä oli näin ollen siis kolme pukuehdotusta, joiden mukaan voisimme ruveta hankkimaan Johanneksen pukua, niillä mahdollisuuksilla, jotka kansallismuseo hyväksyy. Asiasta keskusteltiin työvaliokunnan sekä johtokunnan kokouksissa, mutta siitä, minkä puvun näistä ottaisimme, emme voineet päättää, ”sillä suomalainenhan ei usko, ennen kuin näkee ja koettelee”, niinpä päätettiinkin lähettää erikoinen valtuuskunta paikanpäälle katsomaan ja hyväksymään. Valtuuskunta aikansa katsottuaan ja puntaroituaan pukuja sekä koettaen tarjota vielä niihin oman mielensä mukaisia ehdotuksia, joihin kansallismuseo ei kuitenkaan suostunut, totesi heitä eniten miellyttävän savakkopuvun. He tilasivat siihen mallipiirustuksen ehdotuksella, että siihen voitaisiin tehdä tumma yksivärinen hame, johon Kansallismuseo suostui. Mallipiirustusten saavuttua pidettiin työvaliokunnan sekä johtokunnan kokoukset, joissa käsiteltäessä pukuasiaa tuotiin esille ajatus myöskin äyrämöispuvun hankkimisesta pukuehdokkaaksi, perusteella, että johannekselainen, niin kuin muukin kannakselainen asutus oli alkuaan äyrämöistä, joka voidaan todistaa asukkaitten sukunimillä. Näin saataisiin pukuun ikään kuin pitemmät perinteet, jotka ovat aito karjalaiset. Johtokunnan kokouksen päätökseksi tuli, että valmistetaan sekä savakkopuku, että tilataan myöskin äyrämöispukuun mallipiirustus.”

 

Ennen kuin mallipuvut olivat historiikissa kerrottujen vaiheiden jälkeen saatu valmistettua esittelykuntoon, oli vielä Annikki Hentulan kertoman mukaan tapahtunut seuraavaa: ”käännyimme jälleen maisteri Vahterin puoleen tiedustelemalla olisikohan mahdollista vaihtaa savakkopukuun hametta. Hänen myötävaikutuksellaan saimmekin siihen uuden hameen, joka on samanlainen raidallinen niin kuin siihen pukuun kuuluukin, vain värit ovat päinvastaiset. Tähän saatiinkin pian piirustus ja Sukkula lupautui sen valmistamaan.”

Lopullinen valinta savakko- ja äyrämöispuvun välillä tehtiin v. 1951 Johannesjuhlilla Piikkiössä kun puvut esiteltiin juhlayleisölle. Johannekselaiset ry:n 25-v historiikki s. 19: ”Mannekiineina toimivat Annikki Hentula, joka oli pukeutunut Äyrämöispukuun ja Hilkka Hänninen Savakkopukuun. Maisteri Vahteria oli pyydetty toimittamaan esittely, mutta hän oli estynyt, joten sen suoritti Margareta Airikka, joka myös oli valmistanut Äyrämöispukua esittävän mallipuvun. Seuranneella väliajalla suoritettiin oikea kansanäänestys, tosin vain naisten kesken, kumman he haluavat nyt esitellyistä puvuista johannekselaisen naisen pitäjäpuvuksi. Äänestys suoritettiin kullekin osanottajalle annetulla lipukkeella, johon osanottaja merkitsi joko Äyrämöispuku tai Savakkopuku. Näistä ylivoimaisesti suurimman äänimäärän sai Äyrämöispuku, ollen äänimäärä sen hyväksi 247 Savakkopuvun saadessa 34 ääntä.”

 

Eräitä käsitteitä:

Äyrämöiset ja savakot

Vanhoillisten kannakselaispukujen alueeseen kuuluivat 1800-luvulla Jääsken kihlakunnan pitäjät ja Karjalan kannas. Alueesta ovat nykyisin Suomen puolella Joutseno, Ruokolahti ja Rautjärvi, jotka ovat entistä Jääsken kihlakuntaa. Kannaksen muita kihlakuntia olivat Käkisalmen kihlakunta, keskinen Äyräpään alue ja läntinen Rannan kihlakunta, johon kuuluivat mm. Koivisto ja Kuolemajärvi sekä Viipurin ympäristö. Eri kihlakuntien kansanpuvuissa oli omaleimaisia piirteitä. Viipurin maalaiskunnassa ja sen ympäristössä naisten kansanpukuihin omaksuttiin jo 1700-luvun lopulla länsisuomalainen kansanpukutyyppi. Laatokan luoteisrannikolla Kurkijoen kihlakunnassa kansanpuvut olivat alkuaan kannakselaista tyyppiä 1800-luvun alulle asti, mutta sittemmin täällä ns. Keski-Karjalassa alettiin käyttää läntistä savakkotyyppistä kansanpukua.

 

Kansallispuku

Kansallispuvut ovat pukuhistorian asiantuntijoiden nykykäyttöön kokoamia uusintoja kansan perinteisistä ja yksilöllisistä juhla-asuista. Asuja käytettiin 1700- ja 1800-luvulla. Kansallispuvut perustuvat alueensa ja aikakautensa tyypillisiin kansan pukeutumistapoihin.

Kansan eli rahvaan käyttämät perinteiset juhla- ja arkivaatteet muuttuivat hitaasti ja niissä oli paikallispiirteitä. Kansa omaksui ylemmiltä säädyiltä muotipiirteitä ja sovelsi niitä omaan pukeutumiseensa. Ylemmät säädyt pukeutuivat eurooppalaisen muodin mukaisesti kukin säädylleen sopivalla tavalla. Yleismuoti syrjäytti kansan perinteisen juhlapukeutumisen 1800-luvun loppuun tultaessa.

Ensimmäiset kansallispuvut koottiin 1800-luvun loppupuolella kansallisromanttisen aatteen innoittamana. Kansallispukujen julkiseksi ensiesiintymiseksi mainitaan vuosi 1885, jolloin kansallispukuiset neitoset esiintyivät Venäjän keisariparille näiden vieraillessa Suomessa.

 

Pukututkimus

Yli sadan vuoden aikana on koottu yli 400 kansallispukumallia. Tutkimusta on tehty aikansa tiedon perusteella, mikä ei vähennä pukujen arvoa juhla-asuna.

Kansallispukututkimuksen periaatteet ovat vaihdelleet aikojen kuluessa. Kansallispukujen kokoamiseen on vaikuttanut esimerkiksi yleismuoti: joistain puvuista on jätetty esiliina pois, hameiden helmat on lyhennetty polvipituisiksi, puvut on tehty kevyemmistä kankaista. Kansanomainen valmistustapa korvattiin uudemmilla ratkaisuilla.

Ensimmäiset kansallispukumallit kokosi fil. tri Theodor Schvindt (1851-1917). Schvindt julkaisi 1899 kahdeksan jo käytössä ollutta kansallispukumallia Koti ja Yhteiskunta -lehden käsityöliitteinä. Liitteet sisälsivät väripiirrokset ja selostukset mm. Houtskarin ja Säkylän pukuihin. Schvindt julkaisi vuonna 1902 Suomalaisia kansallispukuja -kirjassaan kahdeksan uutta pukua, mm Kaukolan miehen puvun.

Schvindtin jälkeen tutkimusta teki kansatieteen professori U.T Sirelius (1872-1929). Sirelius julkaisi 1921 ja 1922 kirjat Suomen kansallispukuja l ja ll. Kirjoissa esitellään 16 uutta naisen kansallispukumallia, kuten Kaukolan ja Mouhijärven sekä Härmän -Isokyrön seudun puvut.

Fil. maist. Tyyni Vahter (1886-1966) teki pukututkimusta 1930-1950-luvuilla. Vahter kokosi yhteensä lähes sata naisen ja miehen kansallispukumallia, mm. Säkylän naisen puvun 1950.

Vahterin jälkeen professori Toini-Inkeri Kaukonen (1913-1994) kokosi virkatöidensä ohella kolmisenkymmentä kansallispukumallia, joista useat ovat savolaisille paikkakunnille. Kaukonen oli Suomen kansallispukuneuvoston kansallispukuraadin jäsen neuvoston perustamisesta lähtien.

Monet muut tutkijat ovat koonneet virkatöidensä ohella kansallispukuja ennen Suomen kansallispukuneuvoston perustamista 1979.

 

Suomen kansallispukukeskus

Suomen kansallispukukeskus toimii Suomen käsityönmuseon yhteydessä. Keskus perustettiin Jyväskylään vuonna 1991 ja se toimi aluksi Gummeruksenkadulla. Vuonna 2000 kansallispukukeskus muutti Suomen käsityön museon kanssa samoihin tiloihin Kauppakadulle.

Suomen kansallispukukeskus esittelee ja tallentaa suomalaisia kansallispukuja sekä muuta perinteistä pukeutumista. Kansallispukukeskus järjestää näyttelyitä, työnäytöksiä, työpajoja sekä muita tapahtumia sekä opastuksia.

Kansallispukukeskuksen amanuenssi palvelee kaikkia kansallispuvuista kiinnostuneita vastaamalla kansallispukuja koskeviin kysymyksiin kuten esim. puvun hankinta, vuokraus ja käyttö.

Vuonna 2010 toimintansa päättäneen Kansallispukuneuvoston tehtävät (mm. pukujen tarkistukset) siirtyivät Suomen kansallispukukeskukseen. Aiemmin Kansallispukuneuvoston yhteydessä toiminut Kansallispukuraati jatkaa toimintaansa Suomen kansallispukukeskuksen toimintana.

 

Päivitetty 17.7.2014 / mh

---

 

 

 

 

BUSSIMATKALLE  VIROON JA SAARENMAALLE

15. – 18.07.2014

 

Matkalla Sinulla on mahdollisuus tutustua kahteen Viron saarista, Muhuun ja Saarenmaahan. Saarenmaa on Viron suurin saari, luonnon, perinteiden ja tuulimyllyjen saari. Muhun saari taas on Viron kolmanneksi suurin saari , sieltä löytää vielä vaikkapa toiminnassa olevan tuulimyllyn. Monia mielenkiintoisia nähtävyyksiä on tarjolla tämän matkan aikana – tule mukaan !

 

Matkan  ohjelma ja reitti  lähtöpäivänä:

 

15.07.(tiistai) LIETO-TURKU-PAIMIO-HELSINKI-TALLINNA-KURESSAARI

 

LIETO / Shell-Roine..........................................klo 04.35

TURKU / linja-autoasema,tilausajolaituri 9.....klo 05.00

KAARINA / ent. Paraisten th.............................klo 05.10

PIIKKIÖ / Shellin pys.........................................klo 05.15

PAIMIO / Vistamatkat, Vistantie 24..................klo 05.30

HALIKKO/ Design Hill (tarvittaessa)................klo 05.50

SALO/ Piihovi.....................................................klo 06.00

SUOMUSJÄRVI/ TB-Kivihovi (tarvittaessa).....klo 06.20

LOHJA/ ABC-Routio,ramppi (tarvittaessa)........klo 06.35

Helsinki/Länsisatama..........................................klo 07.30

Eckerö Line m/s Finlandia lähtee klo 08.30, saapuu Tallinnaan D-terminaaliin klo 11.00.

Matka jatkuu välittömästi kohti Virtsua, josta lautalla Kuivastuun,  Muhun saarelle. Ajamme Koguvan kylään, joka on Viron parhaiten säilynyt esimerkki paikallisesta 1800-luvun asujaimistosta. Kaikki talot ovat arkkitehtoonisesti arvokkaita. Useimmat ovat 1800-luvulta, osa jopa 1700-luvulta. Jatkamme  Saarenmaalle ja Kuressaareen, jossa majoitumme Ryytli-kylpylähotelliin, päivällinen.

 

16.-17.07. (keskiviikko-torstai) SAARENMAALLA

Aamiaiset hotellissa. Keskiviikko aamupäivällä tutustumme Kuressaareen kiertoajelun / kävelyn merkeissä sekä Piispanlinnaan. Lounas. Jatkamme  Kihelkonnan kylään, tutustumme myös kirkkoon, matkalla  Mihklin maatilamuseo. Lähes kaikki museoesineet ovat Mihklin talon omaa perua edellisiltä sukupolvilta. Paluu hotellille. ilta vapaa omiin tekemisiin.

Torstaina vuorossa on mm. Saaren kuuluisimmat tuulimyllyt Anglassa, joista neljä on  harakkamyllyä ja yksi hieman korkeampi hollantilaismylly, Kaalin kraaterit ja Karjan kirkko. Lounas ja iltapäivä vapaata.

 

18.07. (perjantai) KURESSAARI-TALLINNA-HELSINKI-TURKU

Aamiainen hotellissa. Tavarat bussiin ja matkaan  Kuivastuun, josta lautalla Virtsuun ja kohti Tallinnaa. Tallinnassa iltapäivällä ostosaikaa, mm. juomaostokset. Eckerö Linen m/s Finlandia lähtee klo 18.45 (satamassa pitää bussin/ryhmän olla 17.45). Helsinkiin saapumisaika klo 21.15. Paluu samaa reittiä kuin tulomatkakin.

 

Matkan alustava hinta:  373  €/henk.

 sisältää seuraavat palvelut:

*bussimatkat ohjelman mukaan

*laivamatkat Hki-Tallinna-Hki Eckerö Line m/s  Finlandialla kansipaikoin

*laivamatka Virtsu-Kuivastu m/p

*majoitus Kuressaaressa kylpylähotelli Ryytlissä H2 huoneissa aamiaisin

  uima-altaan ja saunan käytön niiden aukioloaikoina

*tulopäivän päivällinen

*opastukset Saarenmaalla

*kuljettajan ja matkaemännän palvelut

*marginaalivero

*Johannes-seuran osuus 10 €/henk.

 

Lisämaksusta:

*muut  mahdolliset ruokailut

*pääsymaksut kohteisiin

*aamiainen  laivalla 13 €/henk

*muut mahdolliset palvelut

 

 

Matkan hinta perustuu 20.01.2014  julkaistuihin hintoihin, määräyksiin, veroihin ja muihin määryksiin sekä tilauksessa sovittuun minimilähtijämäärään, niiden muutuessa pidätämme oikeuden muuttaa hintoja vastaavasti.

Matkan peruutusmatkaehdot toimistostamme. Matka on valmismatka. Vastuullinen matkanjärjestäjä on matkatoimisto Vistamatkat Oy (KUVI 4081/00/MjMv, SMAL 26895)

 

Varaa matkasi nopeasti, paikkoja on rajoitetusti.

Ilmoittautuminen  Matkatoimisto  Vistamatkoihin  tai Johannes-seuraan:

 

Varausmaksu  100 €/henk, maksetaan  ilmottauduttua

Loppumaksu 13.06. mennessä

 

Yhteystiedot:

 

Vistamatkat Oy 

puh. 02 4775 600/ toimisto, 040 580 7343 /Inkeri

email: asiakaspalvelu@vistamatkat.fi

 

Johannes-seura ry / Liisa Katajainen

puh. 040 7410425

email: liisa.katajainen@gmail.com

 

 

 

-----------------------------------------------------------

 

 

 

Perinteinen talviristeily Turku-Tukholma-Turku, MS Baltic Princess / Tallink Silja Line

su-ma 2.-3.2.2014 lähtö klo 20.15, paluu 19.15

Ilmoittautumiset ja maksu 15.1.2014 mennessä.

Tiedustelut: Raija Kärpijoki (Turku), Auvo Paju (Kaarinan Piikkiö) tai Yrjö Ahjosaari (Kaarina)

 

---------------------------------------------

 

 

JOHANNNES-SEURAN MATKAT VUODELLE  2014

 

 

16.-18.5. (pe-su) VIIPURI - JOHANNES, Kaijala ja Kakisaari, Koskijärvi ja Karhula

Majoitus Hotelli Victoria, Viipuri. Paikkoja rajoitetusti - varaa heti!

 

KOTISEUTUMATKA    30.5.-1.6. 2014

 

1. VAAHTOLA, ROKKALA KUKKOLA JA YLÄMAAN KYLÄT:

     Kaijala, Karhula, Koskijärvi, Tikkala, Lippola, Kolmikesälä sekä saarikohteet:

     HALTIANSAARI, HUUNONSAARI JA REVONSAARI:

     Räihälä, Rapeli, Nikkola, Pukki, Henttola, Pyökäri ja Hankala.

     Majoitus hotelli Lokki

 Huom! Pyynnöstä myös PÄÄTILÄn suunta.

 

MUUT MATKAT

 

2. SAARENMAA, 15.-18.7.2014    

    Majoitus Kuressaaressa

 

3. JOULUINEN MATKA TALLINNAAN 21.-23.11. 2014

 

 

Muutokset mahdollisia.

Matkaemäntänä Johannes-Seurasta: Liisa Katajainen, puh 040-7410425

Vastuullinen matkanjärjestäjä: VISTAMATKAT OY Paimio, puh 02 4775600

 

 

----------------------------------------

 

Nyt ÄKKILÄHDÖLLÄ Johannekseen ja Viipuriin!

2.-4.8.2013, yöpyminen Viipurissa.

Matkaohjelmassa mm. Kirjolan kartano ja Lada-keskus Johanneksessa.

Viipurissa mahdollisuus käydä Ermitaasissa ja Viipurin linnassa.

Ostosaikaa sekä Johanneksessa että Viipurissa.

Matkan hinta/hlö: 285 €+ viisumi 56 €.

Ilmoittautumiset mahdollisimman pikaisesti, passikuva ym asiapaperit matkatoimistolle viimeistään 15.7.

Vastuullinen matkanjärjestäjä matkatoimisto Vistamatkat Oy (SMAL 26895, KUVI 4081/00/MjMv).

Tarkempi ohjelma ja lisätiedot: http://www.vistamatkat.fi/ohjelma5/

 

 

 

 

--------------------------------------------

 

JOHANNESJUHLA LIEDOSSA LA 27.7.2013

Tervetuloa johannekselaiset ja johannekselaisten ystävät!

 

Juhla-aikataulu:

         9.30 Lipunnosto Keskuskoululla
             10.00 Hartaushetki Liedon kirkossa
                         Johanneksen kirkonkellot, Virsi 183, 1-3, Puhe ja rukous pastori Kyllikki Pitts, Virsi 581
                           Kukkien lasku muistomerkeille
Kukkien lasku sankarihaudalle ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille
           11.00-14.30 Ruokaa ja kahvia Keskuskoululla,

                                   Kylä- koulupiiri- ja sukukokoukset

   13.00-14.00 Sääntömääräinen syyskokous

                       Keskuskoulun juhlasali

           14.30 Päiväjuhla                                       

                        Keskuskoulun juhlasali
                        Juontajana Tuija Saura
                                                Pääsymaksu 15 €, lapset ilm.  (sis. tarjoilun)

                       Juhlaohjelma                        
                       Tervetulomusiikkia, Liedon Puhallinorkesteri
Tervehdyssanat, Johannes-Seuran puheenjohtaja Janne Aso
Johanneslaulu, Yleisö ja orkesteri
Musiikkia, Tuija Saura ja orkesteri
Juhlapuhe, FM Riku Kauhanen
                       Karjalaisten laulu, Yleisö ja orkesteri
                       Nurkkatanssit, Fyyrkantin tanhuryhmät Mylläkkä ja Konkkaronkka
Musiikkia, Tuija Saura ja orkesteri
Ansiomerkkien jako
                    Pitäjälehti Johannekselaisen huomionosoitukset
Tervetuloa Piikkiöön
Maammelaulu, Yleisö ja orkesteri       

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Karjalan Liiton kesäjuhlille kanssamme su 16.6.2013

kuljetus Johannes-Seura ry / Vistamatkat Oy

 

Aikataulu ja matkareitti:

 

Paimio/Vistamatkat ………………………………………     6.00

(Yliskulman kautta Lietoon)    Yliskulma ………………...    6.20

Lieto/Shell Roine ……………….......................................      6.30

(Tuulissuo-Suopohjan kautta Piikkiöön)  Piikkiö/Shell.pys.    6.45

Paraisten th…………………………………………………..  6.50 

Turku linja-auto as. tilausajolaituri…………………………   7.10

Pori/Karhuhalli……………………………………………...   9.00    

 

 

Paluulähtö Porista……………………………………………17.00

Turku…………………………………………………………19.00

Kaarina……………………………………………………….19.10

Piikkiö………………………………………………………..19.20

Lieto………………………………………………………….19.40

Paimio………………………………………………………..20.30

 

Bussimatkan hinta 30 henkilön minimimäärällä 27 € / henkilö.

 

Ilmoittautumiset   Liisa Katajainen  puh. 040-7410425  tai matkatoimisto

Vistamatkat Oy puh . 02-4775600    

 

 

 

 

 

LÄHDE KÄYMÄÄN KANSSAMME JOHANNEKSESSA JA/TAI VIIPURISSA

 

Johannes-Seura ry:n ja Vistamatkat Oy:n järjestää kotiseutumatkan 31.5.-2.6.2013. Majoitus Viipuri-hotelli, Viipuri.

 

Ellet halua ryhmän mukana Johannekseen, voit tutustua omatoimisesti esim. matkaemäntä Liisa Katajaisen ehdottamiin kohteisiin :

 

 Mihin kohteisiin voi tutustuaViipurissa?

Mikäli Johannes-Seuran matkalla päätät jäädä Viipuriin, sinulle tarjoutuu oiva tilaisuus kierrellä tässä vanhassa kaupungissa. Aloita Viipurin kuuluisimmasta symbolista Viipurin linnasta.

Tutustu sen museoihin ja kiipeä Pyhän Olavin tornin näköalatasanteelle. Sieltä avautuvat huikeat näköalat yli koko kaupungin ja kauas merelle päin. Luo sieltä silmäys entisen Raatihuoneen torille, jossa linnanperustaja Torkkeli Knuutinpoika tähyilee uljasta linnaansa. Kävele takaisin linnansiltaa ja huomioi sillan molemmin puolin olevat patsaat. Ne ovat säilyneet Suomen ajoilta ja symboloivat silloisia elinkeinoja teollisuutta ja kauppaa. Ihaile entistä Raatihuoneen ja kuuluisan kauppiassuvun Weckrothin taloja. Kohota katseesi pitkin harmaan graniittisen Hackmanin kauppahuoneen seinää. Huomioi sen taidokkaasti tehty ulko-ovi!. Muistele miten Hackman nimi liittyy Johannekseen.

 

Mene ostoksille kauppahalliin. Halli valmistui v.1906 ja oli silloin Pohjoismaiden suurin. Käy myös toisessa kerroksessa tutustumassa tavarapaljouteen. Hinnoista tinkiminen on osa kaupanteon hauskuutta. Seinässä, ulkorappujen yläpuolella on vielä Viipurin vaakuna. Kauppatorin laidoilla on vielä muutamia torikauppiaita.  Linnan lisäksi toinen Viipurin kuuluisa nähtävyys on Pyöreä Torni.Vaasa-salin seiniltä voit lukea kaupungin historiaa. Syö borsch-keittoa ja nauti kahvit. Torin ympärillä on punatiilinen Suomen Pankin talo ja sen vieressä Viipurin uusin hotelli Victoria. Siirry puistoon Salakkalahden puolelle. Lahden toisella puolella on Druzhba hotelli, Korolenko ja Viiking laivat.

 

Ellet ole ennen käynyt Rautatieaseman sisällä, tee se nyt. Odotushalli on katsomisen arvoinen. Asemarakennuksesta vain pieni osa on alkuperäistä. Kivenheiton päässä asemalta sijaitsee kuuluisa

Lallukan talo. Siitä lyhyen matkan päässä puiston kulmassa sijaitsee Viipurin toinen kauppahalli. Siellä käy vähemmän turisteja. Tavaraa on sielläkin runsaasti. Punaisen lähteen torin varrella on paljon erilaisia kauppoja. Torilla seisoo vaikuttava Leninin patsas. Kulje Torkkelin puisto päästä päähän. Näet Alvar Aallon suunnitteleman kirjaston,Yrjö Liipolan Matsänpoika patsaan ja Jussi.Mäntysen Hirvi patsaan.

 

Entisen Karjalakadun varrelta löytyy hotelli Viipuri, jonka rakennuksessa oli Karjala-lehden toimitus ja kirjapaino ja alakerrassa hotelli Knut Posse. Pieni, kaunis talo Karjalakadun ja Torkkelinkadun kulmassa kuului varakkaalle kauppaneuvos Sergejeffille. Hän omisti Viipurissa mm. olutpanimon ja tupakkatehtaan.. Kulttuurinnälkäsi tyydyttyy, kun lähdet Pantsarlahden Bastionilla sijaitsevaan Viipurin Eremitaasiin tutustumaan sen näyttelyihin. Itse rakennus on erittäin  kaunis pylväikköineen. Ulkopuolella on paljon patsaita. Rakennus on kunnostettu, entinen Viipurin Taidemuseo.

 

Entisaikaan koko Suomen kaunein katunäkymä avautui Vesiportinkadulle. Sen yläpäässä kohoaa Kellotorni, joka nyt on huonossa kunnossa. Torniin ei enää uskalla kiivetä. 

Lähellä Kauppatoria on Pietari-Paavalin kirkko ja sen vieressä Mikael Agricolan patsas Kiipeä Tervaniemen korkeimmalle kohdalle. Siellä seisoo .Pietari Suuren patsas lähellä Maakunta-arkistoa. Jatka matkaasi Monrepohon ja pese kasvosi Narsissilähteen silmäsairauksia parantavalla vedellä.

 

Lepuuta lopuksi jalkojasi kahvikupposen ääressä katukahvilassa. Katsele ohikulkevien, nykyisen Viipurin  asukkaiden elämän menoa. Mieti tietävätkö he, kuinka muistorikkaassa, historiallisessa ja kauniissa kaupungissa he saavat asua. Lyhyen matkan aikana ei kaikkeen ehdi tutustua. Paljon jää vielä toiseen kertaan. Kulje avoimin mielin Viipurissa. Näe sen osittain rapistuneen ulkokuoren alta  kaupungin ainutlaatuisuus!

 

Liisa Katajainen

 

 

 

JOHANNES-SEURAN KOTISEUTUMATKA 31.5. – 02.06.2013

 

Vaahtola, Rokkala, Kukkola, Koskijärvi, Karhula, Tikkala, Lippola, Kolmikesälä sekä saarikohteet: Haltiansaari, Revonsaari ja Huunonsaari.

 

MATKAOHJELMA JA REITTI

31.05. (perjantai) Lieto-Turku-Paimio-Helsinki-Hamina-Vaalimaa-Viipuri

 

LIETO / SHELL-Roine                                                                                                      05.35

TURKU / linja-autoasema (tilausajolaituri)                                               06.00

Paraisten th.                                                                                                                                                         06.10

PIIKKIÖ / Shellin pys.                                                                                                     06.20

PAIMIO / Vistamatkat, Vistantie 24                                                                             06.35

SALO / Piihovi (tarvittaessa)                                                                                         07.00

ESPOO / ABC-Nihtisilta liikenneasema (tauko)                                       07.50-08.25

HELSINKI / Kiasman pysäkki, Mannerheimintie                                      09.00

KARHULA / Leikari (ruokailumahdollisuus)                                               10.45-11.30

VAALIMAA / tullit + Viipurin Veikot                      n.      12.30-13.30/14.30

VIIPURI / hotelli Viipuri, majoitus ja päivällinen

 

 

01.06. (lauantai) Viipuri-Johannes / kylät ja saaret-Viipuri

Aamiainen hotellissa. Ajo Johannekseen, jossa Lokki- hotellin edessä jako joko kävellen rantaan ja veneelle  tai bussilla kylille. Saarissa oloaika n. 5 tuntia. Paluu Lokki-hotellille josta ajo Viipuriin ja päivällinen.

 

 

02.06.(sunnuntai) Viipuri + kotimatka Vaalimaa- Hki-Turku

Aamiainen hotellissa, tavarat bussiin ja ostoksille esim. pellavakauppa ja tori+kauppahalli.  Kotiinlähtö  kauppatorilta klo 13 tienoilla, ajo Vaalimaal- le tullit ja taxfree ostokset.  Vaalimaalta Karhulaan, jossa ruokailu mah- dollisuus Lei karissa. Turkuun tuloaika n. 21 tienoilla.

 

MATKAN HINTA:         275 €/henk + viisumi 60 €/henk.

-sisältää seuraavat palvelut:

*bussimatkat Vistamatkojen hyvin varustetulla  bussilla

*majoitus Viipurissa hotelli Viipurissa H2 huoneissa

*aamiainen x 2 + päivällinen x 2

*Johannes-seuran matkaemännän  (Liisa Katajainen) ja Vistamatkojen   kuljettajan palvelut

*Johannes-seuran osuus 10 €/henk.

*viisumi +Viisumikeskuksen palvelumaksu + matkustajavakuutus sekä rek.vero Venäjän valtiolle  sekä toimiston viisumin täyttökustannus

 

Venekuljetus pyritään järjestämään samalla veneellä kuin aikaisempinakin vuosina- Venekuljetuksen hinta maksetaan erikseen bussissa menomat- kalla (HUOM. venekuljetuksen hinta ei sisälly perushintaan).

 

Matkan hinta perustuu 20.01.2013 mennessä julkaistuihin ja kyseisenä päivänä voimassa oleviin hintoihin, tariffeihin, valuuttakursseihin ja veroihin. Niiden muuttuessa pidätämme oikeuden muuttaa hintoja vastaa-

vasti.

Peruutus- ja matkaehdot saatavana toimistostamme.

 

Vastuullinen matkanjärjestäjä matkatoimisto Vistamatkat Oy

(SMAL  26895, KUVI 4081/00/MjMv).

 

#Varausmaksu 100 €/henk. ilmoittautumisen jälkeen.

  

#Loppumaksu  22.04 mennessä.

 

Matkalle tarvitaan voimassa oleva, ehjä passi, jonka pitää olla voimassa

6 kk matkan päättymisen jälkeen.

Lisäksi tarvitaan viisumianomus täytettynä, passikopio ja 1 kpl passikuva.

 

 

 

 

 

 

 

 

JOHANNES-SEURA ry:n
sääntömääräinen kevätkokous

Johannes-Seuran toimistossa, Myllytie 1, Piikkiö 
lauantaina 20.4.2013 klo 13.00


Käsitellään sääntöjen 9 §:ssä mainitut asiat

- Johtokunta -

 

 

 

TALVIRISTEILYYN MUUTOS

Johannes-Seuran talviristeilyn aika on seurasta riippumattomista syistä muuttunut. Uusi aika on LA-SU 19.-20.1.2013. Jos risteily on jo maksettu eikä uusi aika sovi aikatauluunne, pyydämme ilmoittamaan yhteyshenkilöille, ks. Johannekselainen 11 / 2012. Olemme pahoillamme muutoksesta.

Johannes-Seura ry / Ohjelmatoimikunta

 

Johannesjuhlat 2012

Johannesjuhlat ovat taas juhlittu. Kesäiset ilmatkin olivat meille suosiolliset. Kiitän kaikkia Teitä, arvoisa yleisö, jotka edelleen runsaana jaksatte olla mukana. Juhlien järjestämisessä on aina kova työ, eikä se onnistuisi ilman juhlatoimikuntaa ja suurta joukkoa innokkaita talkoolaisia. Kaikille Teille nöyrä kiitos. Kiitos myös kaikille ohjelman suorittajille. Suur’kiitos Kaarinan kaupungille ja kaikille tukijoillemme, ilman Teitä emme saisi talouttamme onnistumaan.

Ensi vuonna juhlamme järjestelyvuoro on Liedolla, joten onnea matkaan.

Kiitos kaikille!

Juhlatoimikunnan puolesta Yrjö Ahjosaari

 

 

Johannesjuhla 4.8. Kaarinassa, Hovirinnan koululla

Pääsyliput 15 €, sisältää ruoka- ja kahvitarjoilun

                                

Ohjelma:

 

 10:00                Rukoushetki kirkossa

                                  Johanneksen kirkon kellot

                                    Virsi 197:1, 4, 5 kanttorina Jukka Saarinen

                                    Puhe ja rukous, rovasti Paavo Väntsi

                                    Virsi 581

                                    Runo, Liisa Katajainen

                                    Kukkien lasku

                                    Virsi 577:1, 8, 9

10.30-14.30      Ruokailu- ja kahvitilat avoinna

                             Kaarina-Seuran näyttely

11.30-12.30       Kylä-, koulupiiri- ja sukukokoukset

                                                 

                                    Hankalan- ja Pukin koulupiirit klo 11.30

                                    Huunolan koulupiiri klo 11.30

                                    Hörkön sukuseura klo 12.00

                                    Kaislahden koulupiiri klo 11.30

                                    Koskijärveläiset klo 11.30

                                    Simo Hörkön sukuseura klo 11.30

                                    Päätilän koulupiiri klo 11.30

                                    Simo Pentin suku klo 11.30   

                                    Vaahtola-Rokkala-Riionsaari –kylätmk 11.30

 

13.00-14.00       Johannes-Seura ry:n syyskokous

 

14.30-17.00       Päiväjuhla, juontajana Liisa Katajainen

                                 Tervetulomusiikkia    Kuusiston Puhaltajat 

                                      Johannes-Seuran puheenjohtajan

                                       tervehdyssanat           Janne Aso

                                      Johanneslaulu              Yleisö ja soittajat

                                      Musiikkiesityksiä         Kaarinan-Piikkiön                                                                                        Sotaveteraanikuoro

                                                                              Johtajana Risto Mikkola

                                       Juhlapuhe                     FT Alpo Juntunen 

                                       Karjalaisten laulu         Yleisö ja soittajat            

                                       Väliaika 

                                       Kansantanhuja             Kaarinan Karjala-Seuran                                                                                 vunukat 

                                       Musiikkiesityksiä         KaNute kuoro  

                                       Ansiomerkkien jako 

                                       Pitäjälehti Johannekselaisen huomionosoitukset 

                                       Pyydetyt puheenvuorot 

                                       Tervetuloa Lietoon 

                                       Maamme-laulu               Yleisö ja soittajat 

 

 

JOHANNES-SEURA ry:n
sääntömääräinen syyskokous

Johannesjuhlan yhteydessä Kaarinan Hovirinnan koululla
lauantaina 4.8.2012 klo 13.00
Käsitellään sääntöjen 9 §:ssä mainitut asiat
- Johtokunta -

 

 

JOHANNES-SEURA RY:N MATKAT 2012

 

23. - 25.11.

Matka 4: Ostos- ja pikkujoulumatka Viipuri ja Johannes, hotelli Victoria

Tiedustelut: matkaemäntä Liisa Katajainen puh. 040 7410 425 tai Vistamatkat Oy, puh. 02 4775 600

 

 

JOHANNES-SEURA ry:n
sääntömääräinen kevätkokous

Piikkiön Osuuspankin kerhohuoneessa, Hadvalantie 10
lauantaina 21.04.2012 klo 13.00
Käsitellään sääntöjen 9 §:ssä mainitut asiat
- Johtokunta -
Kokouksen alussa FT Pirkko Kanervo kertoo tekeillä olevasta kirjasta
”Meille jäi vain nimi sankarin”

 

Katso Johannesjuhlat 2004 video

 

Lehtiä elämän puussa

Lehtemme juhlavuoden kirjoituskilpailuun saatiin määräajassa kaikkiaan kymmenen tekstiä. Kirjoitusten mittakaavaa oli rajattu, toteutustapa oli muuten varsin vapaa. Kirjoitusten skaala olikin siitä syystä ilahduttavan laaja. Kilpailutöiden arviointi tehtiin nimimerkkien pohjalta, varsinaiset tekijänimet todettiin vasta tuomariston työn jälkeen. Tiiviin tuomariston muodostivat Kaija Sipilä ja Sakari Sailola – aktiivisia kirjoittajapersoonia molemmat. 

Ykkössijan sai Kyllikki Savolaisen herkkä runoteksti (ks. alla). Toiselle sijalle ylsi Seija Pesonen koskettavalla tarinallaan omista karjalaisista sukujuurista. Kolmannelle palkintosijalle tuli lehden pitkäaikainen pakinoitsija Oiva Kottonen, jonka kuvausta arkisesta aherruksesta ryydittivät murrerepliikit.Kaksi osallistujaa sai lisäksi kunniamaininnan teksteistään. Sirkku Riikosen kohteena olivat muistot Vaahtolasta kotikylänä, Tarja Bennett kertoi elävästi piirakanpaistosta perienglantilaisessa Sherwoodin metsässä.  

Kiitämme kaikkia osallistujia. Julkaisemme kirjoituksianne syksyn mittaan lehden eri numeroissa.

Kyllikki Savolainen (kilpakirjoituksen I palkinto):

Kotona Karjalassa

 

Käki kukkuu

muuten on hiljaisuus

Pihat nukkuvat nurmien alla

ja rauniot rakennusten.

 

Aika seisoo.

 

Lie arkinen päivä,

mutta meillä on pyhä.

 

Metsä vaieten katsoo saapuneita.

Koivut sarkojen ojista kaartuen kurkkii.

Ne tunne ei meitä,

 

-Seisot rapulla tuvan,

isä sanoo.

 

Minä saappaalla sysään nurmen pintaa.

 

Niin seison.

On allani graniittipaasi.

 

Sen yli elämä ennen kulki

sisään

ja ulos.

Milloin työtä täynnä

tai toiveita,

viha, rakkaus, kaipaus,

tuska ja onni.

 

Kesän kiireissä helmat heiluen,

lumiviimassa palttoota puistellen,

mielessä omat ja maailman meret,

Esivanhemmat ennen…

 

Nyt

hiljainen autius kartanolla.

 

Rapun hellästi piiloon

nurmella peitän.

 

Taas lähteä täytyy.

 

Hyvästit heitän.

 

---

 


Johannes-Seura ry:n
sääntömääräinen
syyskokous

Johannesjuhlan yhteydessä
Piikkiön liikuntahallissa

lauantaina 31.7.2010
klo 14.00

Käsitellään sääntöjen 9§:ssä mainitut asiat.

- Johtokunta -

 

---

Johannesjuhlat 2010 

Juhlapäivä                               Lauantai 31.7.2010 

Juhlapaikka                             Piikkiön Liikuntahalli

Ruokailu- ja kokoustilat         Salvelanrinteen koulu

Hartaustilaisuus                      Piikkiön kirkko 

Päivän ohjelma 

Lipunnosto liikuntahallin edessä 

10.00             Hartaustilaisuus Piikkiön kirkossa

                        Kukkatervehdykset 

11.00              Ruokailu- ja kahvitustilat avautuvat koululla

                        Lehden 60-vuotisnäyttely avautuu liikuntahallissa 

11.30–13.30  Kylä-, koulupiiri- ja sukuseurojen kokoukset 

14.00              Johannes-Seura ry:n syyskokous  

15.30              Pitäjälehti Johannekselaisen 60-v 

                        tervehdykset/vastaanotto liikuntahallissa 

17.00              Ruokailu- ja kahvitustilat sulkeutuvat 

17.00              Kotiseutujuhla liikuntahallissa

                        Juhlapuhe:

                        järjestöpäällikkö Heikki Saarinen Suomen

                        Kotiseutuliitosta, juhlapuhujan juuret löytyvät

                        Uudeltakirkolta. 

                        Ohjelmassa mm. tanhunäytelmä

                        ”Karjalaisten tulo pitäjään” 

                         Seuran ja lehden huomionosoitukset, kirjoituskilvan

                         palkitsemiset

                        Juhlaliput lasketaan kotiseutujuhlan päätyttyä 

Näyttely - ”Lehtiä elämän puussa”

Aineistoa Pitäjälehti Johannekselaisen 60-vuotistaipaleelta, toteuttajana Johannekselaisen lehtitoimikunta

 

Päivän ohjelma on rakennettu väljäksi. Kylä-, koulupiiri- ja sukukokouksien pitämiseen sekä tuttujen tapaamiseen ja näyttelyihin tutustumiseen on hyvin aikaa.

---

Pitäjälehti Johannekselainen 60 vuotta

Ensi kesänä tulee kuluneeksi 60 vuotta Johannekselaisen ensinumeroista. Lehti on osallistunut sukupolvien ajan evakkotaipaleen eri vaiheisiin. Se on välittänyt ajankohtaista tietoa johannekselaisten kesken sekä on välittänyt Johannes-tietoa laajemmallekin lukijakunnalle.

Pitäjälehtemme järjestää juhlavuoden johdosta kirjoituskilvan teemaotsikolla

"Lehtiä elämän puussa"

Kirjoituksen aihepiirin vaihtoehtoja:

- Johannes kotiseutuna

- Pitäjälehti Johannekselainen yhdyssiteenä

- Kotiseudun kulttuuri uusissa oloissa

- Karjalaisuuden kokemuksia

Kuka voi osallistua:

Ei ole ala- eikä ylärajaa ja voit osallistua täysin omasta näkökulmastasi.

Tyylilaji: Voit ratkaista itse onko esitystapasi runoa vai proosaa tai asiatekstiä.

Kirjoituksen pituus: Kilpakirjoitusten enimmäispituus on rajattu kolmeen (3) tekstisivuun (koko A4).

Nimimerkki: Merkitse kirjoitukseesi nimimerkki. Tekijän henkilötiedot säilytetään erillään kunnes kirjoitukset on arvioitu.

Aikataulu: Kirjoitukset toimitettava 31.5.2010 mennessä.

Toimittamisen vaihtoehdot:

1) Postilähetyksenä tai suoraan kirjekuoressa Johannes-Seuran toimistoon (Myllytie 1, 21500 Piikkiö). Kuoreen päälle merkintä Kirjoituskilpa. Kuoreen sisälle erillinen suljettu viesti, jossa on kirjoittajan henkilötiedot.

Arviointi: Lehtitoimikunta asettaa erillisen arviointiryhmän ja tulokset julkistetaan Johannesjuhlilla Piikkiössä 31.7.2010.

Julkaisuoikeudet: Lehdellä on oikeus julkaista kirjoituskilvan materiaalia.

Lisätietoja tarvittaessa: Hannu Rastas/ hannu.rastas@dlc.fi, puh. 050-3541 363 tai Marjatta Haltia/ marjatta.haltia@kolumbus.fi, puh. 050-387 3064

Julkaistu: 10.4.2010 MH

 

JOHANNES-SEURAN MATKAT 2010

Kotiseutumatkat 18. - 20.6.2010

Matkat 1 ja 2 samanaikaisesti. Majoitus: Hotelli Lokki.

1. VAAHTOLA, UURAS, HUUNONSAARI, REVONSAARI

Kohteet: Vaahtola, Rokkala, Kukkola, Niemelä, Uuras, Huunonsaari, Revonsaari Räihälä, Rapeli ja Nikkola

 

2. YLÄMAAN KYLÄT, HALTIANSAARI, REVONSAARI      

Kohteet: Kaijala, Koskijärvi, Karhula, Tikkala, Lippola, Kolmikesälä,

      Haltiansaari, Revonsaari Hankala, Pyökäri ja Henttola

     

Muut matkat

3.  20.- 23.7.2010 Bussi- ja laivamatka.

Viipuri-Pietari-Rakvere-Tallinna-Helsinki-Turku  

 4.  19 - 21.11.2010 Ostos- ja pikkujoulumatka                           

Kohteet: Viipuri ja Johannes

 

Matkaemäntänä Johannes-Seurasta  Liisa Katajainen puh 040-7410425

Vastuullinen matkanjärjestäjä matkatoimisto Vistamatkat Oy Paimio

puh 02 4775 600

 

Pirkko Kanervo:

Johanneksen suojeluskunta vartiotehtävässään 70 vuotta sitten        

 

Johanneksen suojeluskunnan varhaisimmat vaiheet liittyvät syksyyn 1917. Kansalaissodan aikana pitäjä oli punaisten hallussa, vain viisi miestä pääsi valkoisten puolelle. Sodan jälkeen suojeluskunta perustettiin uudelleen lokakuussa 1918. Se hankki oman talon, perusti kyläosastoja, Lotta Svärd-osaston, poikaosaston, rakensi ampumaradan, harjoitteli, urheili ja rahoitti toimintaansa esimerkiksi iltamilla, toisin sanoen, se toimi maan kaikkien suojeluskuntien tapaan. 

 

Ja kuten kaikkialla Suomessa, kansalaissodassa syntynyt jakolinja valkoiset/punaiset määritti seuraavat kaksi vuosikymmentä myös Johanneksen elämää. Kunnanvaltuustossa porvarillisten puolueiden ja vasemmiston välillä törmäyspisteenä oli juuri suojeluskunta, jolle myönnettävistä avustuksista käytiin monta kiistaa vuosien mittaan. Aika paransi haavoja, mutta vasta Euroopasta kantautuva maailmanpalon vaara pakotti vastahakoisimmatkin hautaamaan kaunansa.

 

Johanneksessa sopu sinetöitiin talvisodan kynnyksellä. Vielä tammikuussa 1939 valtuusto päätti – äänin yksitoista puolesta ja seitsemän vastaan – myöntää 500 markkaa Vapaussodan Rintamamiesten liitolle sodan muistojen keräystyön tukemiseksi. Sosiaalidemokraatit panivat pöytäkirjaan vastalauseensa. Kun päästiin marraskuulle, valtuusto päätti yksimielisesti myöntää 10.000 markan kannatusavustuksen suojeluskuntatyön tukemiseksi.  

 

Käsky vartiotehtäviin

 

Johanneksen suojeluskunta  kuului Viipurin suojeluskuntapiiriin. Sen esikunnan pitkäaikainen jäsen oli presidentti P. E. Svinhufvud. Vapaussodan syttymisen 21. vuosipäivänä, tammikuun 28. päivänä 1939, Ukko-Pekka lähetti piirin suojeluskuntalaisille tervehdyksen, jossa hän painotti Karjalan kovia kokemuksia vainotantereena hamasta muinaisuudesta asti. Tervehdys päättyi sanoihin: ”Seiskööt Viipurin Suojeluskuntapiirin miehet tulevina aikoina, kuten aina ennenkin ovat seisseet, horjumattomina vainotien vartijoina, kotien turvana ja koko Suomen suojana.”  

 

Käsky vartiotehtäviin tuli vielä saman vuoden puolella. Suomi sai kutsun Moskovaan neuvottelemaan ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä 5. lokakuuta. Kutsu sai valtakunnan varautumaan pahimman varalta, ja se toimeenpani YH:n, yleiset harjoitukset. Tosiasiassa YH merkitsi armeijan liikekannallepanoa, jossa suojeluskuntajärjestön merkitys oli entisestään korostunut puolustusvoimien siirryttyä vuonna 1934 aluepuolustusjärjestelmään.  

 

Ensimmäisen käskyn varautua Johanneksen suojeluskunta sai perjantaina 6. lokakuuta kello 18.20. Käskyn otti vastaan suojeluskunnan paikallispäällikkö, Heinävedellä vuonna 1907 syntynyt reservin luutnantti Teodor Voutilainen. Työt alkoivat saman tien. Sk-korpraali Kiurun tehtäväksi tuli miehittää Vaahtolan puhelinkeskus. Kello 19.30 sodanajan nelimiehinen paikallisesikunta kokoontui Voutilaisen kodissa. Voutilaisen ohella siihen kuuluivat reservin vänrikki T. Laurikainen, korpraali H. Hackman ja alikersantti O. Valtonen, joka myöhemmin näyttää saaneen ylennyksen kersantiksi.

 

Karhulan ilmavalvonta-aseman vartiopäällikkö sk-korpraali Raininko sai käskyn aseman miehittämisestä ja sk-sotamies Juho Koivunen Rokkalan ”hevosjakoelimen suorituskäskyn”. Kyläosastojen päälliköt, vääpeli Hiiri Kaijalassa, sk-alikersantti Airikka Revonsaaressa ja sk-kersantti Karhu Karhulassa saivat käskyn suorittaa sk-hälytyksen numero 5. Keskiyön koittaessa Karhulassa oli koossa jo 51 miestä ja Kaijalassa 35. Seuraavana päivänä suojeluskunta alkoi jakaa YH-kortteja ja litteroita pitäjän reserviläisille.

 

Johanneksen miehet astuivat palvelukseen etupäässä rannikkotykistöön Viipurin lohkon eri linnakkeilla. Suojeluskunta lähetti linjoille kaksi patteria kenttätykistöä. Toinen pattereista oli hevosvetoinen, toisen tykkejä kuljetettiin kuorma-auton lavalla. Kalustona olivat jäykkälavettiset 87 mm:n kanuunat, vuoden 1877 mallia. Niiden tulinopeus oli kaksi laukausta minuutissa. 

 

Vilskettä Johanneksen asemalla

 

Kun pitäjän omat miehet oli lähetetty matkaan, suojeluskunta ryhtyi järjestämään majoitusta ja tiloja niille joukko-osastoille, joita siirrettiin Johanneksen aseman kautta vartiopaikoilleen. Kyse oli  lähinnä Uudenmaan sotilasläänin perustamasta 4. divisioonasta, jonka ensimmäinen komentaja oli eversti B. Nordenswan ja hänen jälkeensä, joulukuun 6. päivästä alkaen eversti Auno Kaila. Divisioonan esikunta majoittui Kirjolan kartanoon. Johanneksesta tuli suuri sotaleiri, armeijan varikkoalue, jonne perustettiin kenttäsairaalan ohella myös armeijan hevossairaala.  

 

Johanneksen asemalle purkautui Vallilan asemalta Helsingistä liikkeelle lähtenyt myöhemmin niin kuuluisaksi tullut Ässä-rykmentti eli JR 11, joka koostui valtaosaltaan helsinkiläisistä, etupäässä Pitkänsillan pohjoispuolella asuvista, mutta sen riveissä oli miehiä myös Porvoosta ja eräistä Itä-Uudenmaan pitäjistä. Rykmentti majoittui ensin Johanneksen taloihin ”sinne ja tänne”, muutti ja majoittui uudelleen ja päätyi lopulta Kuolemajärvelle. Sodan syttymiseen ei rykmentin piirissä YH:n aikana uskottu, vaan jokainen odotteli pääsyä kotiin.

 

Lokakuun 18. päivänä Johanneksen asemalle purkautui JR 11:n tukiyksikkönä toiminut III KTR 4. Sen ensimmäinen kuljetusjuna saapui Johannekseen puolelta päivin, toinen iltapäivällä ja kolmas puolenyön aikaan. Ensimmäisen kuljetusjunan päällikkö sai 4. divisioonasta käskyn marssia ja majoittua Kaijalan kylään alueelle Loikas – Rastas – Lenkkeri, esikunnan majapaikaksi tuli kansakoulu. Jonkin sekaannuksen ja päällekkäisten käskyjen vuoksi tykkimiehille tuli siirto Kaijalasta Rokkalaan: Kukkosen taloon ja sen ympäristöön, osuuskaupan ympäristöön ja 7. patteri Kaislahden kartanoon. Parin päivän kuluttua patteristo siirtyi takaisin Kaijalaan.   

 

Sodanvaara ohi?

 

Kun J. K. Paasikivi ja Väinö Tanner palasivat viimeiseksi jääneeltä neuvottelumatkalta Moskovasta, tilanteen katsottiin rauhoittuneen ja sodanvaaran olevan ohi. Ministerit olivat jopa valmiita purkamaan liikekannallepanoa. Evakkoon lähteneet alkoivat palata kotiseudulle ja koulut availla oviaan. Myös Johanneksen tyttöjen rippikoulu jatkoi kesken jäänyttä työtään.

 

Konfirmaatio järjestettiin Johanneksen kirkossa tuomiosunnuntaina 26. marraskuuta, samana päivänä, jolloin venäläiset lavastivat niin kutsutut Mainilan laukaukset. Kirkonparven on kerrottu pullistelleen väkeä. Johannekseen majoitetut reserviläiset näet kansoittivat kirkkoa havaittuaan niin paljon nuoria naisia parveilemassa Vaahtolan raitilla.

 

Johanneksen suojeluskunnan – pitäisikö sanoa moottoroidun osaston – tykkimiehet oli YH:n aikana majoitettu Koiviston pitäjän Mannolan kansakouluun. Sodan tuntua ei vielä ollut ilmassa, ja niinpä Mannolan nuorisoseuran talossa ehdittiin pitää parit iltamat harjoitusten lomassa. Iltamat olivat meneillään myös Mainilan laukausten päivänä. Miehet eivät olleet vielä ehtineet nukkumaan, kun tuli taisteluhälytys. Joukkue ajoi Koiviston Härkölään, jonne tykit pantiin asemiin.

 

Kun mitään erikoista ei sattunut, tultiin parin päivän päästä takaisin. Kun sota sitten syttyi, joukkue siirtyi Uudenkirkon Inoon, jonne venäläinen laivasto-osasto oli ampunut kiivaan keskityksen. Kylät paloivat tien kahta puolta ja karja juoksenteli lumessa, kun patteri lähti 5. joulukuuta perääntymään pääpuolustusasemalle. Tulikasteensa miehet saivat 10. päivänä Kuolemajärven Kyrönniemessä.       

 

Viranomaiset valmistautuvat

 

Vaikka sotilaat vielä YH:n aikana tanssivat ja katselivat tyttöjä, viranomaisten ote ei herpautunut, vaan he olivat kaiken aikaa jatkaneet valmistelujaan. Marraskuun 14. päivänä Johanneksessa oli mahdolliseen väestön evakuointiin liittyvä neuvottelu, johon ottivat osaa kapteenit A. Järvi ja T. U. Hilden sekä luutnantti Airaksinen Kannaksen suojeluskuntapiirin esikunnasta, Johanneksen piirin nimismies A. Aho sekä Voutilainen ja Laurikainen. 

 

Aikaisemmassa evakuointisuunnitelmassa oli otettu huomioon vain Johanneksen oma väestö, mutta uuden suunnitelman mukaan tarkoituksena oli evakuoida Johanneksen kautta myös Kuolemajärven ja Uudenkirkon asukkaita. Päävastuu evakuoinnista kuului nimismiehelle, jota suojeluskunta avustaisi. Kun sota syttyi, apua antoivat myös Johannekseen sijoitetun 4. divisioonan huoltojoukot.

 

Suojeluskunnan tehtävät olivat moninaiset, mikä sai Voutilaisen ja Laurikaisen jakamaan työt keskenään. Laurikaiselle kuuluivat muonavahvuusilmoitukset ja muonatilitykset, päivärahojen tilaus ja maksu, minkä lisäksi hänen piti toimia myös valistuspäällikkönä, jolle kuuluivat valistus, avustus ja henkinen huolto. Kaikki muu kuului Voutilaiselle.

 

Sota syttyy

 

Sota syttyi torstaina marraskuun 30. päivänä, Karjalan kohtalonpäivänä, Viipurin pamauksen 444. vuosipäivänä. Sotatilanne ei ensimmäisellä viikolla näyttänyt kovin lohdulliselta. Moni ei uskonut Suomen kestävän paria viikkoa kauempaa. Mutta jo toinen taisteluviikko muutti tilannetta. Puna-armeijan hyökkäys pysähtyi Kannaksella pääaseman eteen, ja itäisellä rintamalla vihollisen hyökkäykset onnistuttiin torjumaan lähes kaikkialla. Jouluun mennessä tilanne näytti huomattavasti valoisammalta.

 

Johanneksessa talvisodan ensimmäinen ilmahälytys annettiin sodan syttymispäivänä kello 13.32, kun Inossa oli nähty seitsemän tuntematonta konetta, joiden suunta oli pohjoinen. Tunnin kuluttua tuli käsky varautua evakuointiin. Sitä varten perustettiin huoltokeskus pitäjän pohjoiskulmalla sijainneen Kaislahden aseman ympäristöön. Jo sodan ensimmäisenä päivänä tuli käsky järjestää Kaislahdessa muonitus ja majoitus Kuolemajärven eteläosasta evakuoitaville noin 2.000 hengelle.

 

Sunnuntaina joulukuun 3. päivänä aamusta kello 6.00 lähtien alkoi myös pitäjän omien kylien tyhjennys. Ensimmäisenä oli määrä evakuoida – tai kuten virallinen termi kuului, pakkoevakuoida – Johanneksen kaakkoisosan kylät. Hevoset ajoneuvoineen sekä karja oli koottava myöhemmin tapahtuvaa siirtoa varten suurempiin taloihin nimilapuin varustettuna. Eläimille oli määrättävä hoitajat suojeluskuntalaisista ja lotista sekä työkykyisistä siviilihenkilöistä, mikä käytännössä tarkoitti nuoria naimattomia naisia sekä nuorukaisia ja vanhempia miehiä. 

 

Kaakkoisosan kylien jälkeen vuorossa olivat Johanneksen saarikylät, joiden asukkaat oli tarkoitus evakuoida itsenäisyyspäivän aattona, 5. joulukuuta. Uuraan saarella sijainneiden kylien väki siirtyisi siltaa myöten ja muiden saarikylien väestö laivoilla. Saaristolaisten laivakuljetusten päätepiste oli Kirkkoniemen laituri, josta oli kuljetus Kaislahteen. Ilmahälytyssireenien ulvonta säesti evakuointia. Johanneksessa annettiin aamupäivällä kaksi hälytystä. Pommitusta ei kuitenkaan tullut, vaan koneet jatkoivat matkaa pitäjän yli. Kaislahdessa oli samana päivänä koossa 240 hevosta, joista 40 oli teuraskuntoista, sekä lisäksi 140 varsaa. Kolkkoa tunnelmaa lisäsi pyssyjen pauke, kun teuraskuntoisiksi katsottuja päästettiin pois päiviltä.        

 

Lasten, naisten ja vanhusten evakuointi saatiin tehtyä viikossa. Joulukuun 7. päivänä aamulla kello 6.05 Kaislahden huoltoaseman päällikkö ilmoitti, että viimeinen evakuoimisjuna oli lähtenyt asemalta. Viikossa Kaislahden kautta oli kuljetettu 6.800 henkeä. Evakuointi ei koskenut työvelvollisia miehiä, naimattomia lottia ja suojeluskuntalaisia.

 

Viimeinen karjankuljetusproomu lähti Kirkkoniemestä joulukuun 8. päivänä. Kaikkiaan oli lastattu 631 lehmää, 37 hevosta ja kuusi lammasta sekä rehuja eläimille. Joulukuun 10. päivänä Kaislahdessa lastattiin junaan 288 sikaa, 14 vasikkaa ja 144 lammasta. Vastaanottoasema oli Riihimäki ja vastaanottaja Hämeen läänin lääninhallitus. Seuraavana päivänä lähti Hyvinkäälle juna, johon oli lastattu 334 lehmää ja kolme hevosta. Hoitajia oli 32. Tässä on todennäköisesti kyse juuri niistä lehmistä, joiden siirtoa oli määrätty valvomaan johannekselainen lotta Elina Reponen (myöh. Halonen), koska hän oli käynyt karjanhoitokoulun.     

 

Pitäjästä pyrittiin siirtämään länteen myös viljaa ja väkilannoitteita sekä mahdollisuuksien mukaan väestön muuta omaisuutta, kuten polkupyöriä ja ompelukoneita. Suojeluskunta antoi määräyksen, että kussakin talossa vilja on ennen lähtöä säkitettävä. Armeijan kuorma-autoja oli varattu 12 kappaletta viljankuljetukseen. Johanneksen kautta siirrettiin viljaa myös Kuolemajärveltä. Tammikuun 15. päivänä lastattiin 3.969 säkkiä eli 16 vaunulastillista, tammikuun viimeisenä päivänä 30.000 kiloa: ruista, vehnää ja ohraa. Fosfaattia siirrettiin 47.100 kiloa ja salpietaria 13.500 kiloa.

 

Sodan tuntu oli pitäjässä kaiken aikaa voimistunut. Ilmavalvonta päivysti kirkontornissa, ja korsuja rakennettiin. Puna-armeijan hyökkäys pääasemalla joulukuun puolivälissä merkitsi, että haavoittuneita alkoi saapua rintamalta Johanneksen pappilaan sijoitettuun kenttäsairaalaan. Juuri joulunaluspäivinä rintamalta tuli hirvittävässä pakkasessa kuorma-autoja, joiden lavalla makasi kirkkoherra Aarne V. Hallan mukaan sekaisin kuolleita ja puolikuolleita.

 

Joulu, kristikunnan suurin juhla oli tulossa. Johannekselaiset olivat hajallaan kuin akanat tuulessa. Perheet olivat evakossa Länsi-Suomessa, miehet rintamalla, työvelvolliset, suojeluskuntalaiset ja lotat kotipitäjässä. Lotat järjestivät Valkoisella Talolla ”tunnelmallisen” jouluaattoillan. Viimeinen sotilas- ja siviilijumalanpalvelus Johanneksen kirkossa oli jouluna. Tuomiokapitulin määräyksestä kirkkoherra Halla poistui Johanneksesta joulukuun lopulla. Muutamaa päivää ennen joulua hän oli evakuoinut tärkeimmän osan kirkon arkistosta, osan Uskelaan, osan Vaasaan.  

(Johannekselainen 11/2009)

 

Pirkko Kanervo:

Johanneksen suojeluskunta vartiotehtävässään 70 vuotta sitten        

      

Sota lähenee   

Talvi kävi yhä ankarammaksi. Tammikuun 16. päivänä pakkasta oli 36–39 astetta ja seuraavana päivänä paikoin jopa 44 astetta. Sota tuli kaiken aikaa yhä lähemmäksi. Vaahtolaan ammuttiin 22. päivän iltana viisi kranaattia, parin päivän kuluttua kuusi. Viikon kuluttua koitti todellinen kauhun ja tuhon päivä. Pappilaan sijoitettuun kenttäsairaalaan tuli täysosuma, jolloin sairaalassa olleet kaksikymmentä potilasta, kaksi sairaanhoitajaa ja kaksi lottaa, johannekselaiset Elsa Tikka ja Lempi Katariina Putus, saivat surmansa. Sankarihautajaiset oli määrä pitää helmikuun 1. päivänä ilmavaaran vuoksi aamulla klo 8.00.  

Venäläisten vilkastunut toiminta rintaman selustassa enteili suurhyökkäyksen alkamista. Tammikuun viimeisenä päivänä kello 17.15 suojeluskunta sai ilmoituksen, että Niemelän siltavartio oli nähnyt kolmen laskuvarjohyppääjän laskeutuvan Revonsaaren tietämille. Suojeluskunnan partiot tutkivat Riion- ja Huunonsaaren sekä Revonaaren pohjoispään löytämättä mitään. Myöhemmin illalla Uuraan merisuojeluskunta ilmoitti, että Huunonsaaren kylään kuuluvan Lammassaaren kupeelta oli löytynyt kahdeksan laskuvarjoa.

Sankarihautajaisten harras tunnelma päättyi lyhyeen, sillä ennen kello kymmentä 4. divisioonan esikunnasta tuli ilmoitus, että Revonsaaren eteläpään tienoilla oli käynnissä tulitaistelu laskuvarjohyppääjien kanssa. Suojeluskunnasta lähti nyt Voutilaisen johdolla 32 miehen vahvuinen osasto kahdella kuorma-autolla Kukkolaan ja jatkoi sieltä matkaa Revonsaaren eteläpään kautta Koivistonniemen puolelle, josta kuului voimakkaita taistelun ääniä: konepistooli- ja kivääriammuntaa.  

Osaston ehtiessä paikalle viisi vihollista oli jo surmattu, joukossa yksi upseeri. Omat tappiot olivat kolme kuollutta ja viisi haavoittunutta, joista yksi kuoli vielä samana iltana. Jäältä löytyi lumeen kätkettynä kymmenen venäläistä käsikranaattia, käsikranaatin nalleja, Nagan-pistoolin panoksia, asetakki ja reppu. Välikohtaus sai aikaan sen, että viimeisetkin siviilit komennettiin pois saaristosta.       

Rintaman oikea sivusta murtuu   

Puna-armeija aloitti helmikuun 1. päivänä Länsi-Kannaksella kiivaan tykistötulituksen, joka kohdistui erityisesti Lähteen ja Summan lohkoihin. Tulivalmistelu edelsi suurhyökkäystä. Se käynnistyi kymmenen päivän kuluttua ja johti 13. päivänä murtumaan Lähteen lohkolla. Joukot saivat käskyn vetäytyä väliasemaan. Johanneksen suojeluskunnalle se merkitsi, että tehtävä oli päättymässä. Heidän savottansa oli kestänyt neljä ja puoli kuukautta. 

Helmikuun 15. päivänä illansuussa tuli käsky, että suojeluskunnan on siirryttävä Viipurinlahden länsirannalle Säkkijärven Nisalahteen. Noin 40 miehen oli kuitenkin jäätävä vielä pitäjään hoitamaan kylien polttamista. Lotat saivat puoliyön aikaan määräyksen panna itsensä lähtökuntoon. Ensimmäiset autot lähtivät liikkeelle seuraavana aamuna Uuraan kautta kello 5.00, ja kymmenen hevosta käsittävä kolonna vei samanaikaisesti suojeluskunnan ja lottien tavaroita.  

Nisalahteen evakuoitiin paikallisosaston muonitus- ja keskuslotat; vain kolme lottaa, Tarvainen, Vättö ja Könönen, jäivät vielä Valkoiselle talolle muonitustehtäviin. Ilmavalvonnan lotat evakuoitiin Viipuriin. Ilmavalvonta-asemien miehistä muodostettiin puolestaan yhdessä Makslahden ilmavalvonnan kanssa uusi vartio, joka tilanteen niin vaatiessa siirtyisi Uuraan suuntaan.

Päivän mittaan Johannekseen vielä jääneet suojeluskuntalaiset valmistivat 230 polttopulloa ja varasivat sytykkeitä, sillä hävitystyöt oli tehtävä ennen vihollisen tuloa. Pioneerien oli määrä ”huolehtia” tehtaasta. Sodan tavanomaisten lakien mukaan Suomi noudatti poltetun maan taktiikkaa, jossa hyökkäävän vihollisen etenemistä vaikeutetaan tuhoamalla kaikki, mistä sille voisi olla hyötyä.

Suojeluskunnan sotapäiväkirjan mukaan helmikuun 17. päivä oli hirveä vihollisen tehdessä useita ilmahyökkäyksiä. Johanneksen taivaalla lensi 300–400 pommikonetta ja 40–50 hävittäjää. Aamupäivällä vihollinen pommitti ankarasti asemaseutua, Uutta Metsäkylää, tehdasseutua sekä Valkoisen talon ympäristöä.  Kaikki talon ikkunat rikkoutuivat pommituksessa. Voimalaitoksen saama osuma sytytti pienen tulipalon. Pumppuaseman ja Rokkalanjoen talojen viereen tuli useita pommeja.

 Pahin turma sattui rautatiesiltavartion tuvassa, jossa perääntyvän JR 10:n sotilaita oli lepäämässä. Tupaan tuli täysosuma, jolloin yhdeksän miestä kuoli. Suojeluskunnan vartiopäällikkö, sk-kersantti Uuno Rastas oli ollut tuvassa mutta säilyi ehjänä kuin ihmeen kaupalla. Vartiomiehet säilyivät, koska olivat ulkona. Ilman uhreja suojeluskuntakaan ei päivästä selvinnyt, sillä sen miehistöön kuuluva Uuno Kesäläinen haavoittui pahasti pommituksessa. Ilmahyökkäysten aikana vihollinen tulitti vielä konekivääreillä aseman ja Kirkkoniemen välisellä tiellä liikkuvia kuormastoja ja vetäytyviä sotilasrivistöjä. Suojeluskunnan rakentamat korsut tulivat hyvään tarpeeseen. 

Johannes palaa  

Johanneksen kylien polttaminen oli määrä aloittaa 18. päivänä kello 6.00. Kapteeni Järven kanssa oli jo aiemmin sovittu, että hän antaa polttaa Rokkalankosken rakennukset ja Kaijalan Metsäkylän – mikäli ehtii. Armeija polttaisi Johanneksen saarikylät, ja kersantti Valtosella oli eri määräys sytyttää Valkoinen talo. Jostain syystä talo jäi tuhoamatta ja on pystyssä vielä tänäkin päivänä. Suojeluskunta järjesti omat polttoryhmänsä seuraavasti: 

Ryhmä Skyttä: Ämmäsuonmäki

Ryhmä Sorsa: Asemaseutu

Ryhmä Lehtniemi: Vaahtola

Ryhmä Rosenqvist: Vanha Metsäkylä

Ryhmä Eino Rastas: Uusi Metsäkylä

Ryhmä Turpeinen: Korvenkylä, Rokkalanjoen eteläpuoleiset talot, Ylä-Rokkala, Ala-Rokkala, rivitalo, Leanterän talo

Ryhmä Uuno Rastas: Kirkkoniemi alkaen Klingstedtin huvilasta 

Päätettyyn aikaan ryhmät olivat täydessä työssä. Valtavia savu- ja tulipatsaita näkyi aseman, Vaahtolan ja Ylä-Rokkalan suunnassa. Moni poika sai sytyttää oman kotinsa tuleen. Kello 6.02 aamulla kuului voimakas räjähdys, ja samassa nähtävästi tiilen kappale iski petäjänlatvan poikki toimistokorsun edustalla. Pioneerit olivat räjäyttäneet tehtaanpiipun, ”joka majesteetillisen hitaasti kaatui tehdassalien päälle”. Tehtaan alue peittyi savuun ja tuhkaan. Ohi marssivat perääntyvät sotilaat nostivat hurjan sotahuudon: ”Kaatuu se perkele. Eläköön pioneerit!”  

Pioneerit oli 7. pioneerikomppaniasta. He olivat saapuneet Johannekseen aamuyön tunteina 16. päivän puolella ja aloittaneet valmistella Johannesta ja Hackmanin tehdasta ”hävityskuntoon”. Yksi ryhmistä panosti kirkontornia, toinen tehtaanpiippua, kolmas varmisti vetäytymistietä miinoilla ja neljäs ”teki Johanneksen taloja sytytyskuntoon”. Teiden miinoitus jatkui koko seuraavan yön, ja täsmälleen määräaikaan mennessä tehtaanpiippu oli saatu panostettua. Siihen käytettiin 540 kiloa erilaisia räjähdysaineita. ”Räjäytys onnistui oikein hyvin. Kirkon räjäytys samoin,” kertoo pioneerien sotapäiväkirja.    Samaan aikaan suojeluskunnan polttoryhmät alkoivat palailla tehtävän suoritettuaan. Metsäkylät paloivat ja valtavat tulenlieskat nousivat taivaalle.

Voutilainen antoi nyt Eino Rastaan ryhmälle määräyksen tuhota korsut, minkä jälkeen suojeluskuntalaiset siirtyivät Kirkkoniemeen. Kirkkoniemen rakennukset voitiin polttaa saman tien, mutta sen propsivarastoja ei voitu sytyttää tuleen, sillä tuli ilmoitus, että kokonainen pataljoona oli vielä vetäytymässä Kirkkoniementien kautta Uuraaseen. Jos valtava propsivarasto olisi sytytetty, olisi koko niemi ja tie ollut tulimerenä. Oli pakko odottaa, kunnes pataljoonan jälkipää olisi onnellisesti sivuuttanut Kirkkoniemen.  

Kun polttoryhmät olivat koossa, Voutilainen määräsi ne vetäytymään Monolan kansakoululle ja jos siellä olisi mahdotonta olla, pyrkimään Ryövälinniemen kautta Suonionsaareen ja siitä edelleen Repolan kautta Viipurin–Säkkijärven maantielle Repolan tienhaaraan, jossa heitä odottaisi kuorma-auto. Voutilainen itse jäi vääpeli Laisin kanssa edelleen Kirkkoniemeen ja siirtyi kello 8.00 Kirkkosalmen yli jääden Päätilänniemen päähän seuraamaan tapahtumia. Kersantti Valtonen oli Uuno Rastaan ryhmän kanssa jäänyt vielä Kirkkoniemeen sytyttämään propsivarastot.  

Voutilainen kuvailee, kuinka hän seisoi vääpeli Laisin kanssa Päätilänniemen päässä metsikössä ja katseli edessä avautuvaa näkyä. Vasemmalla paloivat virkamieskerho sekä Westerlingin ja Voutilaisen talot – siis hänen omansa – siitä vähän oikealle työnjohtajien rakennukset, etualalla Leanterän talo ja rivitalo. Oikealla näkyivät Klingstedtin huvila, G. W. Hackmanin ja insinööri Hackmanin asunnot tulessa. Propsivarastojen kohdalta alkoi nousta valkeaa savua ja pian vasten metsänreunaa näkyivät ensimmäiset tulenlieskat. Kirkkoniemen puiset rakennukset paloivat rätisten, lähinnä vääpeli Laisin oma talo Kirkkoniemen päässä.    

Kaiken aikaa miesten yläpuolella oli surissut ”ryssän itikoita”, ja monia pommilaivueita oli lentänyt yli sisämaahan päin. Kun kersantti Valtonen yritti tulla Kirkkoniemestä parin muun suojeluskuntalaisen kanssa, lähestyi hävittäjiä, jolloin miehet joutuivat etsimään suojaa läheisestä Kirkkosaaresta.

Kaikkien päästyä yli jään joukko suuntasi kohti Monolan kansakoulua. Näin siirtyi Johanneksen suojeluskunta velvollisuutensa viimeiseen asti täytettyään pois kotipitäjän alueelta. Voutilaisen viimeiset sotapäiväkirjaan päätyneet sanat ovat suorastaan profeetalliset:  

”Takana palavat kotimme ja nyt alkaa Johanneksen sk:n matka taaksepäin, kohti tuntematonta kohtaloa. Mikä kohtalomme lieneekin, uskomme isänmaamme valoisaan tulevaisuuteen ja taistelumme oikeuteen. Monet kannakselaiset olivat jo aikaisemmin saaneet jättää kotinsa poltettaviksi, nyt oli meidän vuoromme ja yhteisen isänmaan eduksi saavat omat etumme väistyä. Mutta jos kotimme ovat menneetkin, ei ryssä voi hävittää maata ja on vielä tapahtuva, että johannekselainen nähdään rakentamassa uudelleen sitä, minkä sota ja ryssä on näin hävittänyt. Se on historian totuus ja erikoisesti Kannaksen historian.”  

(Johannekselainen 1-2/2010)

 

 

 

 Juhlavuoden päätapahtuma 2009

 

Liedon Johannesjuhlia vietettiin Johannes-Seuran  60-vuotistaipaleen merkeissä. Alkuaan 45 henkilön perustama seura on kasvanut suureksi yhdistykseksi, ja puheenjohtaja Janne Aso esitti puheenvuorossaan mm. Lauri Airikan tervehdyssanat vuosikymmenten takaa.

 

Karjalan Liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen vertasi juhlapuheessaan nykypakolaisia Karjalan evakoihin. Evakkous käsittää hänen mukaansa yli 400 000 tarinaa. Muuhun Suomeen tuotiin uutta sosiaalisuutta, ja vaikka erilaiset kulttuurit välillä törmäsivätkin, karjalaiset tarttuivat pian erilaisiin luottamustehtäviin ja toivat oman lisänsä myös ruokakulttuuriin.

 

Nuoren polven tulo karjalaisseurojen johtoon on tärkeä asia; jokainen sukupolvi tekee omannäköistään karjalaisuutta. Vanhemman polven tulee johdattaa nuoremmat entisille kotiseuduille, jotta he löytäisivät juurensa, totesi Laukkanen.  Puhuja pohti, miten nuoria saataisiin mukaan. Karjalaiseen kulttuuriin on helppo kiinnittyä – tämän osoittivat jo Sibelius, Gallen-Kallela ja Järnefelt taiteellaan.  Nuoria kiinnostaa myös sukututkimus, juhlaperinne ja ruokakulttuuri.

 

Pääjuhlassa Hilkka Marjatta Karhu lausui Einari Vuorelan ja V.A. Koskenniemen tunnelmallisia runoja, Liedon Mieskuoro lauloi mm.  ”Aina säilyy muistoissamme kotirannan kaipuu” ja somerniemeläiset Moranderin veljekset Eemeli, Hermanni ja Viljami esittivät riemukkaan polkkasikermän harmonikalla. Yleisö palkitsi esitykset runsain aplodein.

 

Johannes-Seura palkitsi aktiivejaan Karjalan Liiton ansiomerkeillä seuraavasti: hopeinen ansiomerkki Outi Fingerroosille ja Laila Peltolalle, pronssinen merkki Jouko Hörkölle, Jorma Kuusistolle, Eira Laiholle ja Maire Suomiselle.   Pitäjälehti Johannekselaisen huomionosoituksena annettiin teos Suomalainen Pietari kuvina Pirkko Kanervolle ansiokkaista historiaan liittyvistä artikkeleista.

 

Kaija Sipilä

 

Syyskokous on osa juhlatapahtumaa

 

Seuran syyskokoukseen osallistui totuttuun tapaan varsin runsas joukko johannekselaisia. Avauksen yhteydessä seuran puheenjohtaja Janne Aso toi esiin ajankohtaisia tapahtumia ja kokousväki piti hiljaisen hetken kesällä edesmenneen kunniapuheenjohtajan Kauko Hörkön muistolle.

 

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin lietolainen Jaakko Kailiala ja samaa paikkakuntaa edusti sihteeritehtävää hoitanut Soile Suomi. Kokousasiat vietiin läpi asiallisen sujuvasti. Seuran ensi vuodeksi vahvistettu toimintasuunnitelma on kokonaisuudessaan luettavissa lehdessä. Toiminta on tutuissa raameissa ja samalla monipuolinen kokonaisuus perinnetyötä sekä ajankohtaisasioita. Talouden lohkolla tavoitteita jonkin verran reivattiin uuteen asentoon korkotuottojen vähentyessä ja kustannusten hivenen kasvaessa. Seuran jäsenmaksuun tehtiin kahden euron korotuspäätös ja lehden vuotuista tilausmaksua tullaan ensi vuonna nostamaan arviolta kolme euroa. Edellisistä korotuksista on kulunut hyvin monia vuosia.

 

Johtokunnan jäsenten ja varajäsenten nimilista muuttui varsin paljon. Uusiksi johtokunnan jäseniksi valittiin Riitta Kukkonen, Pekka Saaristo ja Pirjo Ruoho sekä uusiksi varajäseniksi Tuulikki Kurki ja Petri Elonen. Erovuoroisista jatkavat Pirkko Mäki varsinaisena jäsenenä sekä Yrjö Ahjosaari ja Vesa Mäki varajäseninä. Vuoden vaihteessa päättyy Liisa Katajaisen, Niilo Pajun ja Matti Puusan johtokuntajäsenyys sekä Eeva-Liisa Hentulan ja Raili Virran varajäsenyys. Johtokuntavalinnat tehtiin esitysten perusteella ilman äänestyksiä.

 

Tilintarkastajiksi valittiin edelleen Kyösti Raininko ja Heimo Kukkonen, varalle Kaisa Ylhä ja Pirkko Kanervo. Johtokunta valtuutettiin nimeämään tarvittavat toimikunnat. Seuran kokouskutsut julkaistaan jatkossakin Johannekselaisessa ja Karjala-lehdessä.

 

Hannu Rastas

 

Johannesjuhla Liedossa lauantaina 1.8.2009

Johannes-Seuran perustava kokous pidettiin Paimion Ylävistan koululla Itsenäisyyspäivänä 6.12.1949. Kun Karjalan Liiton avustuksella säännöt lähetettiin yhdistysrekisteriin, osoittautui, että rekisteröinti ei tällä nimellä mene läpi. Nimi muutettiin Johannekselaiset ry:ksi. Vuonna 1997   tehtiin mittava sääntöjen muutos ja samalla nimi palautettiin alkuperäiseen muotoonsa Johannes-Seuraksi.  
Tänä vuonna tulee kuluneeksi seuran perustamisesta 60 vuotta. Toiminta on ollut alusta asti vilkasta ja monipuolista. Ensimmäiset Johannesjuhlat pidettiin Paimion Tillintuvalla 6.8.1950. Yleisöä kertyi Tillintuvan kentälle ulkoilmajuhlaan ”puoleentoistatuhanteen  nouseva joukko”.
Johannesjuhlilla on tavattu siitä lähtien joka kesä. Vuorovuosin Kaarinassa, Liedossa, Paimiossa ja Piikkiössä.
Liedossa vietettävä juhla on siis järjestyksessä 60. Johannesjuhla sekä samalla myös Johannes-Seuran 60 –vuotisjuhla.

Juhlapaikkana on Liedon Keskuskoulu (ent. Liedon-Tarvasjoen peruskoulun yläaste). Paria poikkeusta lukuun ottamatta Liedossa Johannesjuhlat on järjestetty tässä paikassa vuodesta 1969 lähtien  Vieläpä niin, että ennen koulun rakentamista Liedon juhlat pidettiin Maamiesseurantalolla, joka sijaitsee aivan koulun välittömässä läheisyydessä.

Juhlapäivä 1.8.

aloitetaan lipunnostolla Keskuskoululla klo 9.30.  

Hartaushetki on Liedon kirkossa klo 10, jonka jälkeen seppeleenlasku                     Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille ja sankarihaudalle.                
Keskuskoululla on tarjolla lihakeittoa klo 11-13 ; kahvia, piirakoita ja kakkua klo 15 saakka.
Kylä-, koulupiiri- ja sukukokouksiin on myös mahdollisuus.
Johannes-seuran sääntömääräinen syyskokous pidetään klo 12.30-14.00 koulun juhlasalissa.
60 –vuotisjuhlatervehdysten jälkeen päiväjuhla klo 15.00 koulun juhlasalissa.
Tarkempi ohjelma alla.

          Juhlatoimikunnan puolesta toivotan Teidät kaikki tervetulleiksi.
                      ”Tule juhlille Lietoon, saata toistenkin tietoon!”

                                             - Soile  Suomi -

 

Hyvää pääsiäistä johannekselaisille ja heidän ystävilleen!

LAPSUUTENI VIRPOLUKU

(Maire Uotila)

 

Onnentoivotus:

Virvon varvon tuoreeks terveeks

tulevaks vuuveks!

Kui monta urpoo nii monta uuhta,

kui monta varpaa nii monta vasikkaa,

kui monta oksaa nii monta orhii,

kui monta lehtee nii monta lehmää,

kui monta latvaa nii monta lammasta.

 

Palkanpyytely:

Voilusikka lehmästäis,

muna kanastais,

raha kukkarostais,

pannakaakku taikinastais!

Luppaatkos munan,

luppaatkos munan,

luppaatkos munan!

 

Uhkailu:

Jos et luppaa munnaa,

ni haukka syöp siu kannais!

 

Virvottavan lupaus:

 Luppaan, luppaan, luppaan!

 

Virpoluvun opetti isoäitini Sofia Hankala. Uhkailun siihen lisäsi Hankalan koulun opettaja Akseli Kurimo. Virpomassa kävimme palmusunnuntaina. Palkat saimme pääsiäisenä.

Virpopalkaksi saimme kananmunia. Pääsiäisen aikaan kanat alkoivat munia ja munia riitti. Liittyihän munaan uskomus: Ex ovo omnia – munassa on kaiken alku  eli uusi elämä. Anttoonin Iita keitti meille virpopalkoiksi sipulinkuorivedessä kullanruskeat pääsiäismunat. Joskus munat oli keitetty vastanlehtivedessä vihertäviksi. Suuri onni oli, jos sai palkaksi suklaamunan, jonka sisältä löytyi sormus.                           Vanhan tavan mukaan virpojien jättämät virpovitsat säilytettiin kevääseen. Niillä ajettiin lehmät keväällä metsään. Se toi karjaonnea.

Vanhat tavat muuttuvat ajan myötä ja saavat uusia, jopa outoja muotoja. Nykyisin virpomisperinteeseen on yhdistetty noidat, jotka ovat syvästi ristiriidassa onnen- ja siunaustentoivotusten kanssa. Monet vanhat ihmiset paheksuvat uutta tapaa mielestäni turhaan. Sillä mitäpä lapset, nuo pääsiäisen pikku noidat, tietävät vanhasta noitaperinteestä, kyöpelinyöstä ja noitien ilkitöistä navetoissa, joista he kävivät karjaonnea varastamassa.

Opettajavuosinani opetin virpomisen lukuisille oppilaspolville ja kurssitin monet opettajaryhmät. Olen pitänyt virpokurssit Turun sotainvalidien naisjaostolle sekä Turun ja Naantalin Martoille ja tallentanut koko joukon virpolukuja. Enkä vieläkään ole lopettanut. Odotan tänäkin palmusunnuntaina pihalleni iloisia pikku virpojia virpomaan ja saamaan palkat.

 

VIRPOLUKUJA

(Koonnut Maire Uotila)

 

Virvon varvon vitsasella,

kosken pajun oksasella,

Jeesuksen Jerusalemiin

ratsastamisen muistoksi.

 

Virvon varvon vitsa on uusi,

kaunis kuin kukkiva tuomi,

elämän onnea toivotan sulle,

nöyrästi vaadin palkkaa mulle.

 

Virvon varvon vitsasella

tuoreeks terveeks, tulevaks

vuuveks! Siulle vitsat,

miulle mitä vaa.

 

Virvon varvon vitsasella

kosken pajun oksasella,

Jumala sinua siunatkoon.

 

Uusi vitsa virvoittaa

vanhan kuoren pois päältä kirvoittaa.

En mä paljon palkkaa vaadi, enkä

velkakirjaa laadi.

Kun mä kauniin vitsan kannan,

palkakseni mitä annat.

 

Mie se virvon viisahasti,

taputtelen taitavasti,

rikkahaksi rakkahaksi

ison talon emännäksi,

viijen piian pitäjäksi,

neljän lehmän kaitsijaksi.

Isännälle ihravatsa,

emännälle perä leveä,

veikolle hyvä hevonen,

tyttärelle punaset posket.

 

Virvon varvon vitsasella,

tällä pajunoksasella,

rikkahaksi, rakkahaksi, ison talon

isännäksi. Viikoksi velkaa,

vuuveksi vappaata,

annatko munan vai kanan.

 

Virvon varvon vitsasilla

tuorehilla tervehillä,

vanhat virvon viisahiksi,

nuoret ylen notkehiksi,

iloisiksi kaikki muut,

kilteiksi pienet piimäsuut.

 

Tulin sua virpomahan pitkän matkan päästä,

mulle sitten pääsiäiseks pieni palkka säästä.

Jospa annat palkakseni vaikka karamellin

tai vaikka rahamassistasi pienen pienen pennin.

Mutta jollet anna mulle edes pientä palkkaa,

niin sulle juhlan jälkeen huono onni alkaa.

 

Virvon varvon vitsasella,

kosken kevätpajusella,

terveyttä toivottelen,

siunausta siivittelen,

onnea oksalla tällä.

 

Mie se varvon vitsasella,

rapsuttelen ripsuttelen,

onnenpäiviä monia

elosi ehtoon suloksi,

päivien pitkien ratoksi.

 

Virvon varvon vitsasella,

rapsuttelen raitasella,

huolet harmit huojentelen,

sydänsurut sulattelen,

suokoon armon suuri Luoja,

varjeluksen Kaikkivalta.

 

Mie se virvon tuoreeks terveeks,

ison talon emännäksi,

taitavaksi tuutijaksi,

lapsiparven kaitsijaksi,

ukko uljas rinnallesi,

kupeitasi kutkuttamaan,

silittämään kutrejasi.

 

Virvon varvon vitsat käyvät,

onnen, rahan, rakkauven,

hyvät kaikki kohallesi

toiveittesi täyttymykset,

voimaa vastusten varalle.

Muista sinä virpojata,

maksa palkka pennosilla,

munilla tai piirahilla.

 

Emännän mie ensin virvon,

että kasvaisi elävät, levenisi lehmikarja,

jotta siat sikiäisi, lampaat vuonia tekisi

viisin kuusin kerrallansa.

Isännälle ikää virvon, terveyttä toivottelen,

pojalle hirnakka hevonen,

pulska sulho tyttärelle.

 

Mie se virvon vitsasella,

raha iestä rapsuttelen,

muna iestä muksuttelen,

viina iestä vipsuttelen,

riiheltäs rikkaaks,

kujaltas kuulusaks.

 

Virvon varvon okasella

tuorehella tuttuja,

siitä minä palkan vaadin,

munan, mämmiä ja huttua.

 

Virvon varvon, vitsat siul,

kana ko munnii, ni muna miul.

 

 

Uutisia:

Musiikin ja muistojen ilta

 Paimiosali täyttyi yleisöstä viimeistä sijaa myöten Heimo Heimolan syntymän 100 –vuotisjuhlakonsertissa. Paikalla oli näin ollen yli 150 kuulijaa ja katsojaa. Sen lisäksi nähtiin estradilla noin 70 esiintyjää. Kolmetuntinen konsertti-ilta oli ohjelmaltaan täysipainoinen ja valotti monipuolisesti myös Heimolan persoonaa, elämänvaiheita, musiikillista uraa sekä muita työn ja harrastuksen kohteita. Karjalainen kanttorinpoika ja paimiolainen kulttuurivaikuttaja yhdistyivät vaivatta samaan kuvaan. Tilaisuuden järjestäjinä toimivat Paimion kaupunki, Paimion Musiikkiopisto, Paimion Karjalaseura sekä Johannes-Seura. Näiden osapuolien lisäksi oli avainasemassa suvun edustajana pojantytär Helena Heimola, joka toimi illassa säestäjänä, laulajana, orkesterinjohtajana sekä kuoronjohtajana. Hänen toimestaan oli kaupungintalon aulaan koottu pienimuotoinen näyttely Heimo Heimolan elämänvaiheista. Sen yhtenä ytimenä oli kuva Finlandia-kuorosta, jonka jäsenenä hän oli esiintymismatkalla New Yorkin maailmannäyttelyssä 1930-luvun lopulla. Matkalla Pariisista ostettu silkkihuivi ja Berliinistä hankittu matkalaukku olivat myös nähtävillä. 

Konsertti-ilta alkoi Pöytyän Puhaltajien esityksellä, joka johdatti yleisön samoihin Suomi-Filmin säveliin ja vuoteen 1935. Viipurin musiikkiopiston opettaja Heimo Heimola esiintyi lyhyessä elokuvassa nuorten oppilaidensa haastattelijana ja tukijana. Elokuva-arkistossa kopioitu filmi oli teknisestikin varsin hyvätasoinen. Estradille saatiin useita Heimo Heimolan opissa olleita esiintyjiä. Omien esitystensä ohella heillä oli kerrottavana värikkäitä kokemuksia yhteistyöstä vaativan pedagogin kanssa, myös koskettavia muita muistoja. Näitä musiikki- ja muistotunnelmia saatiin kuulla Tesma Lindgreniltä, Outi Ollilalta ja Petri Laaksoselta sekä lausujana Sirkka-Liisa Laaksoselta. Lisäksi teatteriammattilainen Pekka Saaristo todisti, miten Heimola suoraan vaikutti hänen teatteritaipaleensa alkuvaiheisiin. Edellä mainittujen lisäksi illassa esiintyivät Paimion Mieslaulajat. Mezzosopraano Helena Heimolan lauluesityksissä noustiin korkeimpiin sfääreihin, erityisesti tulkinta Verdin Desdemonan rukouksesta oli huikaiseva. Suvun piiristä esiintyi myös Kari Heimola, jonka baritoni soi suomalaisia säveliä. Heimo Heimolan paimiolaisista elämänvaiheista kertoi Paimion Karjalaseuran puheenjohtaja Arja Kulmala ja johannekselaista näkökulmaa valotti Hannu Rastas.

 Ilta huipentui päätöksenä kuultuun Heimo Heimolan sävellykseen Hymni Karjalalle, jonka esittivät Helena Heimolan johdolla yhteisesti viisi kuoroa ja puhallinorkesteri. Kuoroesityksistä vastasivat Pöytyän nuorten lauluryhmä, Pöytyän kirkkokuoro, Turun Naispoliisilaulajat, Turun Poliisilaulajat sekä Lauluyhtye Sirkat. Musiikin ja muistojen ilta sai arvoisensa päätöksen. 

Marjatta Haltia

Liisa Katajainen

Hannu Rastas

 

JOHANNESJUHLAT KAARINASSA 2.8.2008

 

Rukoushetki Kaarina kirkossa ja kukkien lasku muistomerkille 

Auringonpaisteisena aamuna nousi Kaarinan kirkon portaita kansallispukuista juhlaväkeä osallistuakseen rukoushetkeen. Tilaisuudessa puhui rovasti Paavo Väntsi ja kanttorina toimi Jukka Saarinen. Väntsin tervetulotoivotuksen jälkeen hiljennyttiin kuuntelemaan entisen kotikirkkomme Johanneksen kellojen kumahtelua. Kellojen sointi johdattaa aina ajatukset rakkaalle entiselle kotiseudullemme ja Johanneksen kirkkokummulle. Kellojen soiton jälkeen veisasimme virren Ajasta aikaan varjellut Herra on kirkkoamme. Rovasti Väntsin puheen jälkeen veisasimme päätteeksi tutun kiitosvirren Kiitos sulle Jumalani. Tämän jälkeen siirryimme ulos muistomerkin äärelle. Muistomerkin airueina seisoivat kansallispukuiset Aila Maijanen ja Tommi Noponen. Liisa Katajainen lausui kotiseudulle ruonon Unelmissa palaan sinne. Irma ja Matti Puusa laskivat sinivalkoiset kukat, joiden nauhoissa oli teksti Muistoissamma Karjala. Tilaisuus päättyi isänmaalliseen virteen Siunaa ja varjele meitä, Korkein, kädelläs.

-Liisa Katajainen-

Syyskokouksessa runsas osanotto

Juhlapaikan auditorio täyttyi ääriään myöten seuran syyskokouksen aikaan. Seuran toiminta ja henkilövalinnat kiinnostavat, mikä on myönteinen piirre yhdistyksen kannalta. Kokousasiat sujuivat hyvällä aikataululla ja leppoisassa hengessä.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin kaarinalainen Matti Ranne, jonka kokousrutiini on karttunut lukuisista luottamustoimista. Sihteerityön hoiti seuran johtokunnan sihteeri Soile Suomi. Kokousasioissa käytiin keskustelua ja tarkentavaa informaatiota jäsenmaksun osalta. Perusjäsenmaksu säilyy ennallaan viitenä eurona ja sen lisäksi jäsenet voivat oman harkintansa mukaan suunnata toisen viitosen Karjalan Liiton jäsenmaksuun. Tämän liiton maksun voi hoitaa myös muuta kautta, esimerkiksi sukuseuran tai karjalaisen pitäjäseuran kautta, koska monet seuramme jäsenistä toimivat useammissa karjalaisissa yhteisöissä. Vaihtoehdot selvitetään vielä lähemmin ensi talvena, kun lehden tilausmaksuista lähetetään postia.Seuran toimintasuunnitelma ja talousarvio vahvistettiin johtokunnan valmistelutyön mukaisesti. Seura täyttää ensi vuoden lopulla 60 vuotta ja se antaa osaltaan lisäväriä vuoden ohjelmaan. Uusia henkilöitä valittiin Seuran puheenjohtajaksi valittiin piikkiöläinen Janne Aso. Hänen toimikautensa alkaa ensi vuodenvaihteessa ja tulevan puheenjohtajan henkilöesittely on tässä lehdessä erikseen. Johtokunta uusitui myös hieman keskimääräistä enemmän. Vuodenvaihteessa johtokunnan jäsenyydestä tai varajäsenyydestä luopuvat Aarre Rastas, Sakari Vornanen ja Reijo Hörkkö. Seuran johtokunnan uusiksi jäseniksi valittiin Kyösti Vuontela Paimiosta, Jari Sairanen Liedosta sekä aikaisemmin varajäseninä toimineet Raimo Salmi Paimiosta ja Hannu Sinkkonen Turusta. Heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen valittiin (samassa järjestyksessä) Olli-Matti Hörkkö Tarvasjoelta, Soile Suomi Liedosta, Pirkko Etholen Turusta sekä Helge Toivonen Liedosta. 

Seuran tilintarkastajina tulevat toimimaan Kyösti Raininko ja Heimo Kukkonen, varalla Pirkko Kanervo ja Kaisa Ylhä. Johtokunta sai valtuudet päättää tarvittavien toimikuntien henkilövalinnoista. Seuran viralliset kokouskutsut julkaistaan edelleen Johannekselaisessa ja Karjalassa. Kokouksen jälkeen kamerat olivat ahkerassa käytössä varsinkin uusien vastuuvalittujen suuntaan.

 -Hannu Rastas-

 

Pääjuhlan tunnelmia

Yksipäiväisten Kaarinan Johannesjuhlien ohjelmaan mahtuivat sujuvasti kirkkotilaisuus, kukkien lasku muistomerkille, ruokailu, syyskokous ja pääjuhla. Myös kylä- ja koulupiirikokouksille oli riittävästi aikaa. 

Johannes-Seuran toiminta entisten johannekselaisten yhdyssiteenä Pääjuhlan tervehdyssanoissa seuran puheenjohtaja Paavo Väntsi totesi kuluneena vuonna tapahtumien ja matkojen keränneen hyvin väkeä. Tärkeä vanhojen kuvien tallentaminen on jatkunut, sillä kuvat ovat ”ikkuna Johanneksen menneisyyteen ja elämään”. Johannes tutuksi -illat ovat osoittautuneet onnistuneiksi tilaisuuksiksi. Suurena tulevaisuuden haasteena puheenjohtaja mainitsi myös haastattelunauhojen purkutyön.  ”Voiko johannekselaisuus säilyä uusien sukupolvien sydämissä?” kysyi Väntsi. Meillä keski-ikäisillä ja ikääntyneillä on hänen mukaansa oikeus nauttia perinteestämme. Toisaalta meidän tulisi toimia niin, että nuoret löytäisivät karjalaisen taustansa.

Nuori polvi esiin

”Karjalaisuus on asenne”, heitti Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg juhlapuheessaan. Hän korosti erityisesti perinteen ja karjalaisen kulttuurin nuorelle polvelle siirtämisen merkitystä.  ”Joka sukupolven on tehtävä perinteestä omanlaisensa.” Esimerkkeinä tästä hän mainitsi suositut pohjalaiset bändit, Lauri Tähkän ja Elonkerjuun sekä Klamydian.  Nuorille tulee antaa heimotoiminnassakin vastuuta, että karjalaisuus säilyy. Vanhoista säilyttämisen arvoisista perinteistä hän mainitsi rotinat. Kuultiin myös Karjalan Liiton arvoista, jotka ovat tuttuja mutta edelleen tärkeitä. Kuultiin yhteisöllisyyden, mukautumiskyvyn ja elämänmyönteisyyden merkityksestä. Myös vuorovaikutteisuus ja suvaitsevaisuus kuuluvat liiton painottamiin arvoihin. Karjalan Liiton kolmivuotisteemana on Karjalaisuus elämänvoimana.  Vuotuisteemana 2008 on Karjalaisuus kautta Suomen ja 2009  Karjalaisuus kautta elämän. Veikko Vennamon muistomerkkihanketta viedään myös liitossa eteenpäin.  

Musiikkia ja tanssia 

Yhteislaulut säesti tuttuun tapaan Janssonin Pelimannit. Muuna musiikkiantina Mervi Myllyoja soitti viululla laulun Laps olen Karjalan ja Unkarilaisen tanssin nro 5. Siskokset Ritva Katajainen-Heikkilä ja Liisa Katajainen lauloivat yhdessä karjalaisaiheisia lauluja.  Littoisten Karjalaisten vunukat esittivät sota-ajan musiikkiin ohjattuja kansantansseja ja leikkejä.  Ansiomerkit ja huomionosoitukset Johannes-Seura jakoi Karjalan Liiton ansiomerkkejä seuraaville: kultainen puheenjohtaja. Paavo Väntsille; hopeinen Pirkko Kanervolle, Matti Puusalle, Kyösti Rainingolle ja Kaija Sipilälle ja pronssinen Heimo Kukkoselle ja Matti Ranteelle.Pitäjälehti Johannekselaisen huomionosoitukset kohdistettiin tänä vuonnaVeijo Karhulle ja Liisa Katajaiselle. Kaupunginjohtaja Harri Virta toi Kaarinan kaupungin tervehdyksen.  Väntsin sukuseuran edustajat Rauno ja Risto Väntsi luovuttivat Johannes-Seuralle sukuseuran pöytästandaarin ja keväällä ilmestyneen sukukirjan Kaskisavuja Kaijalasta. 

Ensi vuonna Liedossa 

2009 on Johannes-Seuran 60-vuotisjuhlavuosi. Soile Suomi toivotti kaikki tervetulleiksi ensi vuonna Lietoon.  Tämänvuotiset juhlat päättyivät yhteisesti laulettuun Maamme-lauluun.

 - KS -

 

 

JOHANNEKSEN KIRKKO 120 VUOTTA

Johanneksen kirkon 120-vuotisjuhla

Historiallinen, harras ja tunnelmallinen juhla 15. heinäkuuta 2008 vietettiin alttarin ja korkealle kohoavan ristin äärellä entisen kotikirkkomme raunioilla. Kattona oli taivas, jolla tummanpuhuvat pilvet ajelehtivat tuulenpuuskissa. Koivut havisivat hiljaa ympärillä. Juhlan aikana taivas kuitenkin seestyi ja auringonsäteetkin valaisivat ja lämmittivät juhlapaikkaa ja juhlaväkeä.

Kaksikymmenjäseninen Turun Karjalakuoro johtajanaan Riitta Saarnivaara aloitti juhlan esittämällä laulun Laulu Karjalalle. Juhlaväki hiljentyi kuuntelemaan Johanneksen kirkonkellojen kumahtelua. Aikoinaan näiden kellojen ääni on kuulunut korkealta tornista aina kauas meren saariin asti. Kellojen soitto sai ajatukset siirtymään menneisiin sukupolviin, joita nämä kellot aikanaan ovat kutsuneet erilaisiin kirkollisiin toimituksiin.

Johannes-Seuran puheenjohtaja Paavo Väntsi toivotti kaikki tervetulleiksi. Tervetulosanoissaan hän mainitsi kirkon vihkimispäivän 15.7.1888. Johanneksen kirkkoherrana oli silloin Peter Jakob Igoni (1823-1899). Hänen kerrotaan olleen erittäin toimelias henkilö. Piispantarkastuksessa hän sai kiitosta hyvin hoidetusta seurakunnasta. Kirkon pääportaiden edessä on vielä hänen hautakivensä. Kotiseutumatkailun myötä on luotu suhteita paikalliseen väestöön. Uudet sukupolvet ovat kasvaneet rajan molemmin puolin. Paavo Väntsi päätti puheensa sanoihin: ”Rukoilkaamme siunausta meille ja entisen kotiseutumme asukkaille.” Juhla jatkui yhteisesti lauletulla Johannes-laululla, jonka sanoissa mainitaan myös rakas kirkkomme.

Dir. cant. Kari Kesäläisen Johanneksen kirkon vaiheista pitämän esitelmän jälkeen kuoro lauloi Tänä aamuna aurinko nousi ja Oi katso mikä aamu. Kauniisti soivat laulut sävelien kohotessa korkeuksiin tällä pyhällä paikalla.

Tervehdykset

Sovetskin kaupunjohtaja Aliev Vladimir Anatojevic oli estynyt tulemasta ja hänen tilallaan oli toinen henkilö tuomassa kaupungin tervehdystä. Sovetskissa on tullut voimaan uusi laki, joka yhdistää 11 kylää paikallishallintoon kuuluviksi. Kaupunkia on kunnostettu 2,5 vuoden ajan. Vuonna 2007 saatiin oma vaakuna, jonka mallina on entisen Johanneksen vaakuna. Oma lippu on myös vahvistettu. Ortodoksikirkon rakentamisen valmistelutyöt on tehty, ja rakentaminen voi alkaa. Johannekselaiset saivat kiitosta kaikesta siitä, mitä ovat tehneet asioiden hyväksi. ”Olette aina tervetulleita Sovetskiin. Tie on teille auki, tervetuloa!”

 Kaarinan kaupunginjohtaja Harri Virta toi Kaarinan, Piikkiön, Paimion ja Liedon kuntien tervehdykset. Puheessaan hän kosketteli kuntien yhteistyötä. Kun johannekselaisia sijoitettiin eri kuntiin, oli periaatteena koti-ikävän lieventämiseen löytää kuntia, joiden koko, sijainti ja elinkeinorakenne vastaisivat entistä kotikuntaa Johannesta. Erot ilmenivät ihmisten luonteissa. Vilkkaat karjalaiset toivat mukanaan monenlaista uutta toimintaa. Vuotuiset Johannesjuhlat kokosivat entiset johannekselaiset vaalimaan kotiseutunsa muistoa. Kaikissa sijoituskunnissa asuu nykyisin runsaasti entisiä johannekselaisia ja heidän jälkeläisiään Ensi vuoden alussa toteutuvat kuntaliitokset näyttävät aikanaan, miten kuntien identiteetin käy. Johannekselaisuus on säilynyt vahvana ja säilyy kauan vielä viimeisen johannekselaisen jälkeenkin. Määrätietoinen kotiseututyö säilyttää jotain arvokasta, mitä rahalla ei voi ostaa. Kaupunginjohtaja toivoi Kaarina- ja Piikkiö- seurojen onnistuvan yhtä hyvin kuin Johannes-Seura. ”Emme ole tulleet tänne ainoastaan juhlimaan kirkkoa, vaan useilla on side tähän paikkaan. Se side ei katkea, eikä se saa katketa. Tänne on solmittu ystävyyssuhteita ja tänään niitä solmitaan lisää. Kirkon rakentamisessa on kaikkien mielipide huomioitava.”

Inkerin kirkon tervehdyksen juhlaan välitti Viipurin luterilaisen seurakunnan kirkkoherra Vladimir Dorodnij, joka toimi myös juhlatilaisuuden tulkkina. Hän toivotti runsasta Jumalan siunausta ja yhteistyötä kirkollisella tasolla.  Tämän jälkeen veisattiin yhdessä virsi Maa on niin kaunis. Tätä virttä voidaan kutsua myös pyhiinvaeltajien matkalauluksi.

 

Ekumeeninen rukoushetki

Juhlan koskettavin kohta, ekumeeninen rukoushetki perustui psalmin 84 sanoihin ”Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi Herra Sebaot! Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin.” Rovasti Paavo Väntsi mainitsi puheessaan kirkon vihkijäksi piispa Carl Henrik Alopaeuksen. Avustajinaan hänellä oli kymmenen pappia.. Piispantarkastuksessa tarkistettiin nuorison lukutaito ja vanhemman väen kristinopin taito. Tehdystä pöytäkirjasta löytyvät tarkat tiedot.

 

Ortodoksikirkon edustaja Isä Valeri oli iloinen nähdessään runsaasti juhlakansaa kunnioittamassa tätä pyhää paikkaa. Hän muistutti kahdesta käskystä, Jumalan ja lähimmäisen rakastamisesta. Hän toivoi meidän etsivän tietä kohti Jumalaa ja taivasten valtakuntaa. Ihmiset ovat Herran temppeleitä ja Jumalan henki asuu ihmisissä. Usko on maailman suola. Usko vahvistaa ja uskossa olevaa Jumala varjelee. Hän kehotti meitä myös käymään kirkossa ja toivotti siunausta kaikille. Juhlalla on suuri uskonnollinen merkitys. Rukoushetki päättyi rovasti Väntsin lukemaan Herran siunaukseen. Harras, historiallinen hetki loppui kuoron esityksiin Minun sieluni janoaa Jumalaa ja Etsikää ensin Jumalaa.

 

Kukat muistomerkeille

Varsinaisen ohjelman jälkeen laskettiin punaisista ruusuista sidotut kukkakimput muistomerkeille. Kukkien laskijoina alttarille ristin eteen toimivat kunniapuheenjohtaja Kauko Hörkkö ja Johannes-Seuran varapuheenjohtaja Liisa Katajainen. Jatkosodan sankarihaudan muistomerkille laskivat kukat evl.evp. Keijo Pennanen ja Liisa Katajainen. Myös uudella hautausmaalla oleva muistomerkki sai kukkansa. Kukkien laskijana olivat seuran puheenjohtaja Paavo Väntsi ja Liisa Katajainen. Runsaalla tarjoilulla varustetut kirkkokahvit nautittiin juhlan päätteeksi Sosiaalikeskus Ladan tiloissa, jossa kuultiin myös lasten laulavan.

- Liisa Katajainen -

Julkaistu: 26.7.2008 MH

 

Dir. cant. Kari Kesäläisen esitelmä Johanneksen kirkon 120-vuotisjuhlatilaisuudessa:

JOHANNEKSEN KIRKON VAIHEET

Luterilaisuus sai jalansijaa Karjalan Kannaksella jo uskonpuhdistaja Martin Lutherin elinaikana, kun Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa valitsi valtakuntansa uskonnoksi katolisuuden sijaan luterilaisuuden. Kustaa Vaasa myös ensimmäisenä erotti Viipurin hiippakunnan Turun hiippakunnasta.

Viipurin lahden saarelle rakennettiin 1640-luvulla kappeli. Kakin kappeliseurakunta itsenäistyi 1800-luvulla Viipurista, ja uusi pitäjä sai nimekseen Johannes. Seurakunnan neljäs ja viimeinen kirkko sijaitsi tällä paikalla Vaahtolan kylässä Viipurinlahden itärannalla.

Varhaisimman kirkon nimi ”Cakkoin cappelle” liittyy Raamatun kertomukseen sinapinsiemenestä, cokkoin sinopeus. Matteuksen evankeliumissa taivasten valtakuntaa verrataan pienenpieneen sinapin siemeneen, josta kasvaa puutarhan suurin puu. Monet muutkin kirkolliset toimijat, esimerkiksi lähetystyötä tekevät seurat, ovat ottaneet nimekseen seurakunnan kasvua symboloivan sinapinsiemenen.

Pienen luterilaisen seurakunnan ensimmäisestä kirkkorakennuksesta Kirkkosaarella ei ole säilynyt asiapapereita, ainoastaan perimätietoa. Toinen 1600-luvulla rakennettu kirkko sijaitsi Kirkkoniemellä. Asiakirjat puhuvat kirkosta ”mereen pistävällä niemellä”.

Ruotsi oli 1700-luvun alussa sodassa useita Euroopan valtioita vastaan. Hävittyään taisteluissa Venäjän rintamalla, Uudenkaupungin rauhansopimus 1721 siirsi rajalinjan Kannaksella suunnilleen samaan kohtaan, missä se kulkee nykyisinkin. Perimätiedon mukaan Kirkkoniemen kirkko tuhoutui taisteluissa. Uusi kirkko nousi kuitenkin pian rauhan solmimisen jälkeen entisen raunioille (1723).

Ruotsi aloitti sodan uudestaan Venäjää vastaan 1740-luvun alussa saadakseen menettämänsä alueet takaisin. Ruotsi hävisi ja joutui luovuttamaan lisää alueita Venäjälle Turun rauhassa 1743. Uusi kirkko oli päässyt sodan seurauksena ”ränsistymään”, mistä mainitaan seurakunnan asiakirjoissa 1749. Jumalanpalvelukset kirkossa jatkuivat vuoteen 1755.

Sadan vuoden aikana 1600-luvun puolesta välistä 1700-luvun puoleenväliin saakka Kakin kappeliseurakunnassa toimi kuusi kappalaista. Ensimmäinen oli nimeltään Johan. Vuodelta 1674 on ensimmäinen maininta lukkarista nimeltä Niilo Tiainen.  Papit ja lukkarit asuivat aluksi Rokkalan kylässä ja Hannukkalan saaressa, myöhemmin uuden pappilan läheisyydessä Vaahtolan kylässä.  1700- ja 1800-luvuilla kappalaisen velvollisuuksiin kuului hoitaa myös Lavansaaren, Seiskarin, Tytärsaaren ja Suursaaren kirkolliset toimitukset.

Kappeliseurakunnan kolmas puukirkko vihittiin käyttöön juhannuksena vuonna 1756 Vaahtolan kylässä. Kirkon pohjamuotona oli risti, ja sillä oli erillinen kellotapuli. Rakennusmestarina toimi ruokolahtelainen Tuomas Suikkanen.

 

Ruotsi menetti lopulta koko Suomen hävittyään 1800-luvun alussa käydyn sodan Venäjää vastaan. Tsaari Aleksanteri I antoi kuitenkin valloittamalleen alueelle autonomian, sisäisen itsenäisyyden. Hän vieläpä liitti jo 1700-luvulla valloitetun Kaakkois-Suomen, ns. Vanhan Suomen, osaksi uutta Suomen suuriruhtinaskuntaa.

Autonomian aikana 1800-luvulla Suomi alkoi teollistua ja vaurastua. Kakin kappeliseurakunta itsenäistyi Viipurista omaksi kirkkoherrakunnaksi 1859, jolloin se sai myös uuden nimen, S:t Johanis, Pyhä Johannes. Väkiluku oli kasvanut 1700-luvun kahdesta ja puolesta sadasta yli kolmeentuhanteen. Vuonna 1860 Johanneksen asukasluku oli noin 3800. Maatilojen lukumäärä oli 218.

Väkiluvun kasvaessa ja elintason noustessa myös johannekselaisilla oli varaa entistä suurempaan ja komeampaan kirkkoon. Georg Vileniuksen piirtämä kirkko oli aikakaudelle tyypillinen uusgoottilainen tiilikirkko. Piispa Carl Henrik Alopaeus vihki kirkon käyttöön heinäkuussa 1888. Kirkon pituus oli 47,5 ja leveys 17,8 metriä. Länsipäädyssä kahta kelloa kantanut torni kohosi 41 ja puolen metrin korkeuteen. Itäpäädyssä oli kuorin särmikäs apsis. Kirkkoon mahtui 1200 sanankuulijaa.

Kirkko oli runsaasti koristeltu. Seiniä jäsensivät nurkkiin ja ikkunoiden väliin muuratut vaaleat pilasterit. Räystäät, suippojen ikkunoiden ja ovien kaaret sekä kolminivelisen tornin kaventumat oli koristeltu samaan tapaan. Runkohuoneen tornin yläkulmissa oli pienoistornit.

Kun Suomi itsenäistyi 1917 Venäjästä, sen rajoiksi tulivat autonomisen Suomen rajat. Itäraja vahvistettiin Tarton rauhassa 1920. Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton ja Suomen rajaksi Kannaksella tuli uudestaan ns. Pietari Suuren rauhanraja vuodelta 1721. Tällä kertaa rajan taakse jääneiden alueiden väestö evakuoitiin. Johanneksen uudet asukkaat purkivat sodassa palaneen kirkon hyödyntäen sen tiiliä uudisrakentamiseen. Johannes sai myös uuden nimen Sovetski.

Aikaisemmin vainajat oli tapana haudata kirkon lattian alle. Ensimmäinen varsinainen hautausmaa syntyi Kakin kappeliseurakunnassakin vasta kolmannen kirkon ympärille. Johanneksessa on ollut kaikkiaan viisi hautauspaikkaa. Vanhimmat ovat Kirkkosaaressa ja Kirkkoniemellä.  Kolmas sijaitsee tässä tien toisella puolella aikaisemmin paikalla sijainneen puukirkon ympärillä. Ns. Uusi hautausmaa sijaitsee kilometrin päässä Ristinmäellä ja uusin Uuraan Monolan kylässä.  Kolme viimeksi mainittua ovat käytössä edelleen.

Talvisodan alkaessa Johanneksessa oli noin 10 000 asukasta. Seurakuntaa palveli kirkkoherra rovasti Aarne Halla virallisena apulaisenaan pastori Jaakko Keppo. Kanttorina toimi tirehtööri Gabriel Heimola ja suntiona Anton Rikkonen. Sodan jälkeen johannekselaiset sijoittuivat eripuolelle Suomea, erityisesti Turun seudulle.

Julkaistu: 26.7.2008 MH

 

Kirkon luovuttamista ja vihkimistä kommentoitiin mediassa mm. seuraavasti:

 

Wiipurin Uutiset 14.6.1888 n:o 135 :

KIRJEITÄ MAASEUDUILTA

P. Johanneksessa, kesäkuun 11 v. 1888. Wiime lauantaina 9 p:nä antoiwat rakennusmestarit, weljekset Wiklund kauniin kiwikirkkomme seurakunnallemme, jonka seurakuntalaiset herrojen arkitehtien Aminoff’in ja Dippellin hywäksyttyä ottiwat kiitollisesti wastaan, paitsi pienempiä wähäpätöisiä poikkeuksia. Siihen toimeen walitut seurakuntalaiset samalla wakuuttiwat kirkon erääsen pietarilaiseen palowakuutukseen 115,000 S. markasta, waikka ensin wäliaikaisesti, siksi jotta ennätetään yleinen kirkonkokous asiasta pitää. 

Kirkko on tosin kaunis sekä ulkoa että sisältä. Ylewänä se seisoo pienellä mäenkummulla wanhan puukirkkomme wieressä ja on tekijäänsä kunnioittawa. Nyt waan tyytywäisinä odotamme rakasta ja arwoisata herra piispaamme seurueineen sitä wihkimään pyhään tarkoitukseensa, niin kuin hän onkin luwannut tulla ensitulevan heinäkuun 15 päiwänä. 

Erittäin owat herrat Wiklund onnistuneet saamaan hywiä työnjohtajia heidän suuriin töihinsä, joiden joukosta mainitsen erään Matts Larsson’in, joka täällä johti työtä kaiken ajan erinomaisella huolella. Suokoon kaikkein herrain Herra siunauksensa, että monet tuhannet sielut saisiwat siinä wirwoitusta heidän hengelliseen elämäänsä; kuin myös sen tekijät wielä terweenä tekisiwät monta ja monta kaunista Herranhuonetta! 

Tätä kaikkea toiwoo sydämmellisesti

Kirkonmäen Antti.

Mikkelin Sanomat 25.7.1888 n:o 59:

 Johanneksen uusi kiwi-, göthiläiseen malliin rakennettu kirkko wihittiin pyhään toimeensa sunnuntaina t.k. 15 p. äärettömän ihmisjoukon, läheltä ja kaukaa, läsnäollessa. 

Tuon mieltäylentäwäisen kiitospsalmin 75 weisasi hra lukkarikokelas Kruskopfin johdolla ”Kansallislauluseuran ja Raittius-nuorison” jäsenet täältä Wiipurista. Piispa Alopaeus, kymmenen pappismiehen todistajina ollessa, toimitti alttarilta wihkiäispuheen, alkaen sanoilla: ”Herra Jumala Zebaoth, täydet owat taiwaat - - ” 

Jumalanpalweluksen piti Johanneksen nykyinen kirkkoherra Igoni ja lopulla toimitti herra piispa lukutaidosta kristinopin tutkimuksen seurakunnassa.  

(Lähde: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot)

Julkaistu: 26.7.2008 MH

 

Risto Väntsi:

Kaskisavuja Kaijalasta

Vincentius Viipurista - Väntsit Kaijalan kylästä 2000-luvulle

Väntsin sukukirjaa saatavana Johannes-Seuran toimistosta,

hinta 60 €.

Julkaistu: 19.6.2008 MH

 

Johannes-tutuksi kotiseutuilta 15.2. Hovirinnassa

 Kotiseutuiltaan saapui runsaasti kiinnostunutta väkeä kuuntelemaan Karhulan ja Tikkalan kyliin liittyvää tietoutta. Karhulan kylää esitteli Jouko Koli ja Tikkalaa Laila Peltola. Helge Toivonen oli koonnut kylien valokuvat ja kartat. Seuran puheenjohtajan Paavo Väntsin tervehdyssanojen jälkeen lauloimme yhdessä Johanneslaulun. Laulun siivin siirryimme entisiin kotikyliin. 

Karhulan kylä

Karhulan kylä oli maatalouskylä jonne oli matkaa Johanneksen asemalta noin 17 km. Se oli mäkien ympäröimä ja siellä sijaitsi mm. kuuluisa Marjapellonmäki. Hanhijärvestä alkoi Kyläoja, joka virtasi halki kylän ja laski Rokkalanjokeen. Asukkaita oli vuonna 1939 462 henkilöä ja perheitä 70. Asutus oli pääosin teiden varsilla. Kylä oli aikoinaan jakautunut itäiseen puoleen eli uusikylään ja läntiseen puoleen eli vanhakylään. Vanhimpia sukuja olivat Karhut, Skytät, Peräkylät, Sairaset ja Lipposet. Rakennuksista vanhin oli 1830 rakennettu aitta. Yleisiä rakennuksia olivat: kansakoulu, nuorisoseuratalo, kunnalliskoti, osuuskauppa ja meijeri. Ensimmäinen koulurakennus oli tuotu purettuna Koivistolta. Rakennuksessa oli luokkahuone, veistosali ja asunto yhdelle opettajalle. Ensimmäinen opettaja oli Anna Kankaanpää. Nuorisoseuratalo oli vihitty käyttöönsä 1911. Vuonna 1934 tuli tuhosi sen kuusijuhlassa, eikä hankitusta paloruiskustakaan ollut apua. Uusi talo rakennettiin jo seuraavana vuonna. Talossa toimivat mm. näytelmäkerhot, laulukuorot, karjanhoitokurssit ja soittokunta. Siellä pidettiin myös iltamia. Karhulan Osuuskassa sai oman huoneensa nuorisoseuratalossa. Ruuhijärven kunnalliskoti oli rakennettu vuosina 1929-30 sementtitiilistä 50:lle hoidokille. Se oli 3-kerroksinen ja siinä olivat myös henkilökunnan asunnot. Osuuskaupan rakennus oli hirsinen vuodelta 1928. Sen yhteydessä on toiminut myös säästökassa. Karhulan osuusmeijeri toimi aluksi Hj. Rosenqvistin omistamassa Leppämäen hovissa. Myllymäelle valmistui oma talo 1928. Lisäksi erillisessä rakennuksessa sijaitsivat konehuone, mylly ja pärehöylä. Karhulan 64 taloa asukkaineen jäivät tällä kertaa ajan puutteen vuoksi esittelemättä. 

Tikkalan kylä

Tikkala kuului ylämaan kyliin. Sen naapureina olivat Karhula, Koskijärvi ja Lippola. Tikkala oli pieni rauhallinen maalaiskylä. Asukkaita oli vuonna 1939 225 ja taloja nelisenkymmentä. Tikkalassa asuneita sukuja olivat Kontto, Tikka, Ahtiainen, Hörkkö, Puhakka, Skyttä, Laasonen, Nikkola ja Kaijanen. Maanviljelys ja karjanhoito olivat toimeentulon lähteitä. Kylässä oli kaksi pajaa ja pieni tiiliruukki. Kauppoja olivat Paavolaisen ja Antin puodit. Tikkalassa toimi 1930 perustettu osuusmeijeri. Kylän lapset kävivät Lippolassa koulua. Harrastustoiminta oli monimuotoista. Tikkalassa oli rukoushuone ja voimistelu- ja urheiluseura Tikkalan Pyrinnöllä oli oma talo. Talossa järjestettiin myös tansseja.  Tilaisuuden lopuksi katseltiin kuvia Vaahtolasta ja Wagerin suvusta. Jouko Koli tiedotti Liedon Korsutuvalla 16.3. klo 14 pidettävästä tilaisuudesta, jossa kuullaan sotahistoriaa Marjapellonmäestä. Asiantuntijana on ev.ltn. Kauko Mähkä. Kotiseutuilta päättyi juhlavasti yhdessä laulettuun Karjalaisten lauluun. 

Liisa Katajainen

 Julkaistu: 10.3.2008 MH

---

Pikkujoulun viettoa Piikkiön Pontelassa

Eipä loskainen vettä vihmova sää pelottanut johannekselaisia, vaan he saapuivat runsaslukuisena viettämään yhteistä juhlaa tuttuun Piikkiön Pontelaan. Peräti 81 henkilöä halusi tulla tapaamaan tuttuja ja viettämään iloista ensimmäistä adventtia. Komea kuusi kynttilöineen salin nurkassa ja pöydillä loistavat kynttilät loivat lämmintä jouluista tunnelmaa. Orkesteri soitteli jouluista musiikkia. Tällä kertaa orkesteriin kuuluivat Ilkka Kallio, Yrjö Rihu ja soittava ja laulava Jukka Kytöniemi.

 Aluksi Yrjö toivotti yleisön tervetulleeksi. Isänmaamme Suomi viettää itsenäisyyspäivänä 90-vuotisjuhlaansa. Halusimme juhlassamme muistaa sankarivainajia, veteraaneja, lottia ja kaikkia niitä joita sodan aiheuttamat kärsimykset ovat koskettaneet. Karjalan heimo joutui lähtemään ikiaikaisilta asuinsijoiltaan ja jättämään sen vihollisen haltuun. Allekirjoittanut lausui kaksi runoa, jotka liittyivät aiheeseen. Lauri Pohjanpään runossa ”Sankarihauta” kaksi sankariveljeä keskustelevat ja odottavat omaisten saapumista haudalle jouluna. Toinen runo oli oman runoilijamme Sakari Sailolan käsialaa ja nimeltään ”Heitä kulkee vielä kanssamme”. Runo kertoo sotilaista ja sodan kurimuksesta ja päättyy koskettaviin sanoihin: ”Askel lyhyt hapset harmaantuneet iltahuutoon vain hetkisen verran.” Yhteislauluina laulettiin tuttuja joululauluja.

Entisaikojen sanontoja joulusta on monenlaisia. ”Oispa aina joulu, et sais yöllä syyvä ja pimjällä männä kirkkoon” tai ”Kun on joulu, niin on joulu, paista akka toinenkin silakka.” Sanonnat liittyvät useasti joulunajan syömisiin ja juomisiin. Yleisöä arvuuteltiin johannekselaisilla murresanoilla. Jotkut sanat olivat tuttuja, mutta oli niitäkin joiden merkitystä ei tiedetty. Siinä arvuuteltiin mm. pomposkit, natsaijut, korotniekat, timakat, savakot, vaterkat, sarraimet ja rääppäkonnikaiset. ”Ennen joulua ” -runossa kerrotaan, kuinka vaari oli vähän yrmeä mummolle, joka tuhlasi liikaa rahaa jouluun. Jouluna kuitenkin kaikki oli unohdettu ja koko perhe nautti yhteisestä joulusta täysin rinnoin. Pitopalvelu Tuomisen joulupuuro on aina erityisen maittavaa ja siihen oli kätketty kaksi mantelia. Mantelit löytyivät Sirpan ja Hannun puurosta. Heille ojennettiin pienet lahjat. Varmaan koko tuleva vuosi on heille erityisen onnekas. Puuronsyönnin jälkeen alkoi tanssi. Vetävä musiikki täytti tanssilattian hetkessä.

Kaikki me olemme jossain elämämme vaiheessa lakanneet uskomasta joulupukkiin. I. Sarellin aikanaan Johannekselaiseen kirjoittamassa kertomuksessa kerrottiin entisaikojen joulusta ja pukin odotuksesta Viipurissa. Pukki kopisteli eteisessä, ja pikku tyttönen meni pöydän alle piiloon, josta hänet kuitenkin houkuteltiin pois. Joulupäivänä hän meni naapuriin  katsomaan, mitä pukki oli sinne tuonut. Tutut ”rillit”, pukin ”rytkyt” ja lahjasäkki osuivat silmiin sulanin lattialla. Ja siihen paikkaan romahti usko pukkiin. Naapurissahan se ”pukki” asustelikin.

 Joulupuuro vaati seurakseen jo kahvia täytekakun kera. Juotiin kahvit ja haasteltiin kuulumiset. Eteisestä kuului kopinaa ja sisään astui joulupukki lahjakoreineen. Oli kuulemma tullut mopolla ja lähtenyt aamulla Korvatunturilta. Matka oli pitkä, mutta mopo oli kulkenut kovaa. Miten lienevät lahjat pysyneet kyydissä! Joulupukille laulettiin ja jutustellessaan hän kertoi olevansa vain kausityöläinen. Pontelaan tulo oli etuantia jouluaatosta; sehän on vasta varsinainen pukin työpäivä. Hetkeksi pukki malttoi istahtaa valokuvaa varten ennen lahjojen jakoa. Suurista koreista lahjoja riitti kaikille. Kiitosten myötä pukki hyvästeltiin ja luvattiin olla edelleenkin kilttejä.

Tanssit jatkuivat ja malttamattomimmat kyselivät jo arpajaisia. Onnetar suosi useamman kerran samoja henkilöitä. Päävoittona oli herkuilla täytetty kori. Näin kuluivat tunnit ja väki alkoi vähetä, mutta vielä riitti innokkaita tanssijoita, kunnes tuli aika kiittää Tuomisen pitopalvelua, orkesteria ja runsaslukuista yleisöä. Ohjelmatoimikunta kiittää teitä kaikkia lämminhenkisestä juhlasta ja toivottaa teidät tervetulleiksi laivaristeilylle tammikuussa. Sydämellinen kiitos kaikille Teille, jotka olette osallistuneet seuran kuluneen vuoden tapahtumiin ja olette näin tukeneet seuramme toimintaa.

 Liisa Katajainen

Julkaistu: 22.12.2007 MH

 

JOHANNES TUTUKSI -ILTA HOVIRINNASSA

 Liekö pimeä, räntäsateinen ilta ollut syynä tavallista vähäisempään osallistumiseen? Tällä kertaa aiheena olivat Johanneksen elinkeinot. Kotiseututoimikunta Helge Toivosen johdolla oli koonnut esitystä varten runsaat 200 valokuvaa teksteineen. Kuvia oli teollisesta toiminnasta, joista useita Hackmanin tehtaasta ja Johanneksen lasitehtaista. Sahoja ja niiden työntekijöitä oli kuvattu. Jo vuonna 1708 Oudar ja Timmerman -nimiset miehet olivat perustaneet Koskijärvelle uudella tekniikalla toimivan sahan. Sahalle syntyi uusi laudankantajien ammattikunta. Koskijärvellä oli mylly, saha ja höyläämö ja Kaijalassa Paakkasen mylly. Nähtiin tunnelmallisia kuvia Revonsaaren Tamminiemeltä taustalla Makslahden satama, kuvia peilityyneltä Uuraansalmelta syvänmeren tuulennaukujineen ja onkareita Kivitokeen Lehtisaaren vesillä.

Maataloutta edustivat kuvat Kaijalan maatalousnäyttelystä 1934. Kirjolan hovin kasvihuoneessa kasvoi monenlaisia kasveja. Sieltä ne levisivät aikanaan pitäjän puutarhoihin. Kaalin ja perunan istutusta katseltiin, oli heinäntekoa ja rukiin leikkuuta. Maatalouskoneet olivat erilaisia nykyaikaan verrattuna. Liikenteestä oli mielenkiintoisia kuvia, mm. Johanneksen rautatieasemasta ja rautatien vihkimistilaisuudesta. Saarelaisia kuljettivat kesäisin eri reiteillä liikennöivät laivat. Varakkaimmilla oli komeita autoja käytössä. Linja-autot kuljettivat pitäjäläisiä Viipuriin, Kuolemajärvelle ja Terijoelle asti. Johanneksessa toimi useita osuuskauppoja. Näistä oli runsaasti kuvia. Myymälänhoitajien ja apulaisten nimet olivat teksteissä. Vaahtolan torilla käytin vilkasta kauppaa. Saarelaiset saivat elantonsa pääasiassa kalastuksesta, satamatöistä ja maataloudesta. He rakensivat laivoja ja veneitä ja seilasivat merimiehinä kaukana maailman merien ulapoilla. Paattikauppiaat olivat oma ammattikuntansa, jotka pitivät huolen muonituksesta.

Yleisöltä saaduilla tiedoilla täydennettiin kuvien tekstejä. Henkilökuvista jotkut jäivät kuitenkin tunnistamatta. Henkilökuvista mieleen jäi kuva räätäli Matti Karhusta, jonka poika Viljo istui katsomossa.

Tilaisuudet jatkuvat ensi vuonna uusilla aiheilla. Kiitokset tuotteliaalle ja työteliäälle kotiseututoimikunnalle!

 Liisa Katajainen

Julkaistu: 22.12.2007 MH

 

Kirjamessut Turussa 5.-7.10.2007

kirjam-1

Kuvateksti

kirjm-3

Kuvateksti

kirjm-2

Kuvateksti

 

Johannesjuhlat Piikkiössä 25. - 26.8.2007

Poikkeuksellisesti elokuussa vietetyt Johannesjuhlat kokosivat johannekselaisia runsaslukuisesti Piikkiöön, erityisesti lauantaipäivään ja –iltaan. Pääjuhlassa eli kotiseutujuhlassa oli noin 350 osallistujaa. Ilmojen Haltija suosi juhlijoita kohtuullisen lämpimällä ja kauniilla säällä.

 

Kylien kokouksista teemaluokkiin

Jo heti lipunnoston jälkeen alkoivat paikalle saapuneet hakeutua oman kylänväkensä, sukuseuransa tai koulupiirinsä tuntumaan sekä sitä myötä kokoontumaan virallisemminkin. Heille ja kaikille muille oli lisäksi tarjolla teemaluokkien kautta tietoa ja elämyksiä, mahdollisuus tutustua johannekselaisiin osaajiin sekä osaamisen tuloksiin. Keskustelu teemaluokissa kävikin vilkkaana. Seuran syyskokouksen jälkeen alkoi liikuntahallissa kotiseutujuhla.

Seuran tuulia ja talonpoikaispurjehdusta

Puheenjohtaja Paavo Väntsin tervehdyssanoissa kuultiin seuran viimeaikaisista tapahtumista, viitattiin tulevaan ja pohdiskeltiin juurien tiedostamisen merkitystä. Juhlapuheen pitänyt fil. maist. Raimo Päiviö todisti merenkulun olleen elämisen ehto johannekselaisille. Hän kertoi Johanneksen talonpoikaispurjehduksesta eri aikoina. Jo keskiajalla Viroon vietiin kuivattua ja suolattua kalaa sekä turkiksia ja sieltä tuotiin viljaa. Välillä kaupankäynti vaikeutui kruunun määräämien kieltojen tai rajoituksien myötä, mutta aina uudelleen kauppa elpyi ja talonpojat saivat viedä kalalastejaan etelänaapurin satamiin. Katariina Suuri vapautti talonpoikaispurjehduksen 1766, ja näin taas halkoa ja kalaa vietiin sekä viljaa tuotiin Kannakselle. Johannekselaiset rakensivat yhä suurempia laivoja 1860- ja 70-luvuilla;  kuunarit ja prikit matkasivat paitsi Itämeren satamiin myös Englantiin ja Välimerelle asti. 1880-luvun laman myötä menetettiin isot laivat mutta pienet alukset jäivät jatkamaan purjehdusperinnettä vielä senkin jälkeen.

Sävelten siivin

Illan musiikkianti oli monipuolista, mukana oli  kevyttä, tuttua ja klassista. Johannes-pelimannit ja Uuraan työväenyhdistyksen soittokunnan ryhmä toivat tuttuja sävelterveisiä mukanaan. Kuultiin esimerkiksi Laps olen Karjalan, Kirje Karjalaan sekä Reppurin laulu ja monia muita juhlatunnelman aineksia. Viulisti Juha Viljasen ja hänen säestäjäisänsä Pekka Viljasen esityksissä liikuttiin erilaisessa muistojen musiikissa: mukana oli tuttuja Torkkelin muistoja sekä sen kanssa samanhenkistä elokuvamusiikkia eli Schindlerin listaa ja Cinema Paradisoa.

”Kiinnostus kotiseututyöhön herää 47,5 vuoden iässä”

Turkuseuran toiminnanjohtaja Kristiina Syrjäsuon mukaan vapaaehtoinen kotiseututyö alkaa kiinnostaa yleensä vasta keski-iässä tai eläkkeellä.  Hyvin epävirallisen tutkimustiedon mukaan se tapahtuu keskimäärin 47,5 vuoden iässä. Tällainen vapaaehtoinen talkootyö palkitsee antamalla tekijälleen iloa ja hyvää mieltä. Kotiseutujärjestöt hoitavat jäseniään myös sosiaalisena yhteisönä.

Huomionosoituksia ja tervehdyksiä

Pitäjälehden huomionosoitukset julkistettiin perinteiseen tapaan illan aikana ja myös seuran huomionosoitukset oli siirretty tähän tilaisuuteen. Tuore kunniajäsen Anni Granfors sai kunniakirjansa ja muita merkittiin uusilla ansiomerkeillä.

Piikkiön kunnan tervehdyksen toi illan juontajana toiminut Vesa Mäki. Koivisto-Seuran terveiset saatiin Eero Ahtikarin laulutervehdyksenä. Liedon kunnan edustajilla Matti Metsistöllä ja Eeva Hilvannolla oli oli yllätystuomisinaan 1000 euron lahjoitus, jonka kunnanhallitus oli juuri päättänyt välittää Johannes-Seuran kautta Sovetskiin taikka tarkemmin Vaahtolaan lastenkodin tarpeisiin.

Juhlakansa kävi yhdessä piirakkapöytiin ja kahvitukseen. Puheensorinasta voi päätellä tuttujen löytäneen toisensa, vaikkapa naapuripöydästä. Innokkaimmat jatkoivat vielä tanssi-iltamien merkeissä Pontelassa, Johannes-Pelimannit jatkoivat myös soittourakkaansa.

Kirkkokansa täytti seurakuntatalon

Sunnuntaina johannekselaisia oli selvästi vähemmän liikkeellä, mutta juhlatunnelma pysyi yllä ja Piikkiön kirkkokuorokin sitä osaltaan vahvisti. Paavo Väntsin saarna toi kotiseututeemaa mukaan juhlajumalanpalvelukseen. Kukkatervehdysten lähetysseremoniat järjestettiin myös kirkossa ja osallistujat siirtyivät kukkien laskuun muistomerkeille sekä sieltä edelleen viereiseen seurakuntataloon. Paikat täyttyivät sopivasti, ei ollut ahtautta eikä tyhjiä pöytiä. Musiikin, tervehdysten, lausunnan ja matkaansaattosanojen jälkeen juhlaväki lähti kotimaisemiin. Sitä ennen Yrjö Ahjosaari oli lausunut johannekselaiset tervetulleiksi ensi kesänä Kaarinaan.

 

- Kaija Sipilä ja Hannu Rastas -

 

Julkaistu: 29.9.2007 MH

 


kuva: Vesa Loikas 1999

 


 

Seuran Internet-sivut uudistettu

Kotisivut toimivat osoitteissa http://www.johannes.fi ja http://www.kolumbus.fi/johannesseura.

Julkaistu: 26.6.2007 VL

 


 


Seuran sähköpostiosoite muuttunut

Uusi sähköposti on johannesseura@elisanet.fi tammikuusta 2007 alkaen.

Julkaistu: 30.1.2007 VL