HAJATIETOA JOHANNEKSESTA

Tietopaketin koonneet syyskuussa 2001 Anja Alhokankare ja Marjatta Haltia, ”Kadonneen kulttuurin kaivajat”.

Päivitetty syyskuussa 2009 / Marjatta Haltia.

 

*Merenrantapitäjä Viipurinlahden rannalla, Koivistonniemen suojassa

 

*Saaristopitäjä, n. 125 saarta pikkuluotoja lukuun ottamatta

 

*Lännen puolelta Johannesta reunusti lukuisa ja vehmas tiheään asuttu saaristovyöhyke. Monet jalopuut ja runsas kasvillisuus olivat tyypillisiä pitäjän alueella.

 

*Johanneksen mannerosan halkaisi Länsi-Kannaksen sydänseuduilta alkunsa saava Kosen eli Rokkalanjoki, jonka jokilaaksoa seurasi asutus ja joka näin muodosti yhtenäisen ja kehittyneen maatalousalueen.

 

*Rajanaapurit: Viipuri, Viipurin mlk, Säkkijärvi, Kuolemajärvi ja Koivisto

 

*Pinta-ala n. 218 km2, josta viljeltyä 4455 ha

 

*Asukasluku (seurakunnallinen) vuonna 1938 noin 9300, asukastiheys 40 henkilöä/km2

 

*Kunnallishallinto: kunnallislautakunnan esimies, rahastonhoitaja, kunnansihteeri,

kunnankirjuri, toimistoapulainen; oma kunnantalo v. 1927

 

*12 koulupiiriä, joista lähes jokaisessa kirjasto

 

*Kunnanlääkäri (toimi myös koululääkärinä), kätilöt, terveydenhoitajat; lääkärintalo, kulkutautisairaala, apteekki

 

*Oma nimismies ja ulosottomies

 

*Paloasema, moottoroitu palokalusto

 

*Postiliikenne 1939: postitoimisto rautatieasemalla, josta hevospostilinjat Kaijala-Karhula, kaksi kantopostilinjaa (Riionsaari-Räihälä-Revonsaari sekä Huunonsaari), kotiinkantolinja Johanneksen asema-kirkonkylä-Metsäkylä; postipysäkkejä eri kylissä, postipaikat Kaislahden asemalla, Niemelän pysäkillä, Päätilän Osuuskaupassa; Haltiansaaren asukkaat hoitivat postiasiat Makslahdessa

 

*Rokkalassa useampia puhelimia v. 1895 (ensimmäinen puhelin saatiin Suomeen vuonna 1878), Kaijalassa v. 1898 (kaupp. Ivanov); lennätinasema Vaahtolassa v. 1893 (lennätin Suomessa vuodesta 1855); v. 39 oli puhelinkeskukset Vaahtolassa, Kaijalassa, Karhulassa, Kaislahdessa ja Niemelässä. Revonsaaressa oli kolme puhelinta ja Päätilässä yksi.

 

*Johanneksen Sähkö Oy perustettiin 1930; yksi kylä sähköistämättä v. 1939, senkin toteutussuunnitelma oli tehty

 

*Postisäästöpankki ennen vuotta 1898, säästöpankki v. 1908, kaksi osuuspankkia v. 1922

 

*Yksi maakunnan vanhimmista teollisuuspitäjistä (sahat, myllyt, lasitehtaat, kynttilä- ja saippuatehdas, olutpanimo, tiilitehtaat, laivaveistämöt ja -telakka, maanviljelyskoneita valmistava tehdas, puutavarayhtiöt, selluloosatehdas yms. – joidenkin laitosten toiminta oli päättynyt ennen vuotta 1939)

 

*Satama"kaupunki": Kirkkoniemen satama, puutavaran lastauspaikat, kalasatamat

 

*Vihannes-, hedelmä- ja marjaviljelmät, kauppapuutarhat

 

*Kauppaliikkeitä: 13 sekatavarakauppaa, 2 lyhyttavarakauppaa, lihakauppa, polkupyöräliike ja -korjaamo, leninkiliike, kirja- ja paperikauppa, valokuvaamo, keksitehdas, matkustajakoti, elokuvateatteri, lähes 20 osuuskauppaa (sis. sivuliikkeet)

 

*Vuoden 1939 henkikirjojen mukaan pitäjä muodostui 23:sta kylästä.  Niistä vain seitsemän (Kaijala, Koskijärvi, Tikkala, Kolmikesälä, Lippola, Hylkiälä ja Karhula) sijaitsi ns. ylämaassa - ne eivät missään kohdin olleet kosketuksessa meren kanssa. Merenrantakyliä olivat Kaislahti, Huistuppula, Niemelä, Kukkola, Alakirjola, Vaahtola ja Rokkala. Saarikyliä puolestaan Kivitokee ja Päätilä Uuraansaaressa, Hannukkala, Huunonsaari, Revonsaari ja Räihälä Revonsaaressa, Haltiansaari ja Villinsaari Haltiansaaressa sekä Riionsaari.

 

*Johannekseen oli säännöllinen laivayhteys Viipurista. Viipuri-Koivisto-Terijoki - rautatie ja Uuraaseen menevä rata kulkivat pitäjän läpi. Linja-autoliikenne kulki Johanneksen kautta päivittäin Viipurista Terijoelle.

 

ASUTTAMINEN

Esihistoriallisten löytöjen perusteella on voitu todeta, että Johannes oli asuttua seutua jo kivikaudella, 3000-1800 eKr. Tästä ovat todisteena pitäjästä tehdyt kivikautisten asuinpaikkojen löydöt.  Ne edustavat ns. kampakeraamista kulttuuria, jonka keskus oli Laatokan Karjalassa ja Kannaksella. Johanneksen vanhinta asustusta edustaa Kaijalassa August Väntsin (Kivelä) puutarhassa tehty löytö, joka on voitu ajoittaa ns. vanhemman tyypillisen kampakeramiikan kauteen, aikaan noin 5000 vuotta sitten. Paikkaa tutkittaessa tuli esille joukko saviastiain kappaleita sekä jätteitä muinaisesta kiviliedestä. Astioiden reunat ovat olleet ulospäin taivutetut ja niiden koristelu rappeutuvaa kampakeramiikkaa. Nämä esineet liittyvät keskivenäläiseen ns. Calicin sekakeramiikkaan. Kaijalan toinen asuinpaikkalöytö sijaitsi Myllykankaalla, August Paakkasen talon maalla lähellä Rokkalanjoen rantaa ja se edusti nuorempaa tyypillistä kampakeramiikkaa.

 

Kaksi muuta asuinlöytöä ovat Rokkalasta, Juho Kososen tilalta (Mutala) ja Mikko Leinosen tilalta (Ketola).  Mutala on voitu ajoittaa yli 4000 vuotta vanhaksi ja sen erikoisuutena pidetään löydösten joukossa ollutta ns. kuoppakeramiikkaa, joka on kotoisin Itä-Karjalasta.  Kampakeraamisen kulttuurin syrjäytti Suomenlahden eteläpuolelta saapunut vasarakirveskulttuuri, jota on esiintynyt vuosina 1800-1600 eKr. Väntsin ja Mutalan esineistön joukossa on ollut viitteitä vasarakirveskulttuurista.

 

Kivikautisia esinelöytöjä on eri puolilta Johannesta luetteloitu n. seitsemänsataa kappaletta. Pienjärven Kaijalan puoleiselta rannalta, noin kilometrin päässä Ketolan kivikautiselta asuinpaikalta on aikoinaan löytynyt yhdestä puusta koverrettu ruuhi, joka nostettiin maalle kuivumaan ja katosi tuntemattomalla tavalla (ks. alla ”Kaikki selviää aikanaan”). Ruuhen ikää ei ehditty määritellä, mutta esim. kampakeraamisen ajan ihmiset ovat tällaista käyttäneet vesillä liikkuessaan.

Johannekselainen 3/1963, sivu 4:

Kaikki selviää aikanaan

Muistattekos kun toimitussihteeri kerran kirjoitti miten aikoinaan opettaja Vitelin kanssa ajattelimme toimittaa museoon Pienenjärven rannasta ylös onkimaani ruuhen pohjaa, joka oli yhdestä puusta koverrettu, ja miten se rannalta katosi suruksemme? Viime Johannesjuhlilla selvisi sekin asia. –Eikös vain ollutkin Ämmäsuonmäen poikien sormet pelissä! Otto Roininen selitti, että hehän sen olivat jälleen vesille lykänneet ja yrittäneet sen avulla päästä tiiran pesille ylettymään, mistä oli seurauksena, että ruuhi upposi jälleen mutaisen pohjan syliin, ja on siellä tänäkin päivänä varmaan, kunnes jälleen joku sen tavalla taikka toisella löytää, kyllähän se varmasti nämä vuodet on säilynyt mutakylvyssään, koska oli satoja vuosia ennenkin näin ”säilöttynä” ollut.

 

Kivikauden jälkeen

Vähitellen alkoi pronssi, tinan ja kuparin sekoitus, syrjäyttää kiven tarve-esineitten raaka-aineena. Alkoi pronssikausi (n. 1000-200 eKr.).

Vaikka on erittäin todennäköistä, että Johanneksessa oli asutusta myös pronssikaudella, esinelöytöjä ei tältä ajalta eikä rautakaudelta ole (Huom! 2000-luvun uudet tutkimukset). Pronssikauden jälkeen näyttää pitäjä autioituneen täysin. Vielä 1100-luvulla jKr. Johannes on todennäköisesti ollut täysin asumatonta seutua siitä huolimatta, että nykyisten suomalaisten esivanhempia oli muuttanut maamme lounaisiin ja läntisiin osiin jo ajanlaskumme ensimmäiseltä vuosisadalta alkaen. Vähitellen tätä läntistä väestöä alkoi siirtyä myös itää kohti, ja noin vuonna 700 asutusvirta saavutti Karjalan Kannaksen.

 

Vuosina 800-1200 suomalaisia tuli Karjalaan myös suoraan etelästä tai idästä Laatokan rantoja kierrellen. Tällä tavoin muodostunut sekaväestö edustaa Karjalan vanhinta suomalaisasutusta. Se ei kuitenkaan ulottunut Johanneksen alueelle, vaan keskittyi itäiselle Kannakselle ja Laatokan luoteiskulmaan. Länsi-Karjalan rantaseutu jäi asumattomaksi osaksi siitä syystä, että ruotsalaisten varjagien idänretket häiritsivät pahasti rannikon rauhaa.

 

Vielä toisen vuosituhannen alussa rannikko pysyi karjalaisten kannalta katsottuna vain vähäarvoisena takamaana, jossa käytiin kalastamassa, mutta joka ei kuitenkaan houkutellut jäämään. Muinaislöydöt osoittavat selvästi ihmisen liikkuneen Viipurin lahden rannoilla 1200-luvulla, jolloin katsotaan myös Johanneksen uudelleenasuttamisen alkaneen Kaislahden pohjukasta sekä Päätilän ja Kivitokeen kylistä. Asutuksen painopiste on ollut meren rannalla, joskin sitä on kulkeutunut myös Rokkalanjokivartta alas. Johannekselaiset ovat siis alusta alkaen suurimmalta osalta olleet "rantakansaa ja saarelaisia", kuten heitä on myöhemmin nimitetty.

 

LUONTO JA MAISEMA

 

MAAPERÄ

Karjalan kannas on ilmastoltaan hivenen mantereisempaa kuin pääosa eteläistä Suomea. Maaperä on Johanneksen-Äyräpään-Käkisalmen linjalle peruskivialuetta, jossa rapakivi sekä muut graniitit ja gneissit näkyvät pintakallioina monin paikoin. Johanneksen mannerosalla ei juurikaan näkynyt kallioita, saaristossakin vain siellä täällä. Revonsaaren eteläpäässä, itäisellä rannalla oli Hiidenkallioksi kutsuttu kivinen kumpare. Uuraansaaren pohjoiskärjessä oli niin ikään joitakin kallioita, samoin Pukinsaaressa, Hannukkalassa sekä joillakin pienillä luodoilla. Varsinaiset mäkimaat olivat harvinaisia ja pääasiassa niitä esiintyi ylämaan perukoilla. Johanneksen korkein paikka – Viinamäki, noin 60 metriä merenpinnasta - sijaitsi Kolmikesälässä, lähellä Koiviston pitäjän rajaa. Maaperä oli yleensä hiekkaista, pellot miltei kauttaaltaan kuohkeata hiekkamultaa ja verraten helposti viljeltävissä. Rokkalanjoen suussa esiintyi jonkin verran savikkoa.

 

MERI, JÄRVET JA ROKKALANJOKI

Suuren osan Johanneksen pinta-alasta käsittivät karut rannikkoalueet ja saaret, joita on laskettu olleen n. 125 pikkuluotoja lukuun ottamatta. 

 

Johanneksen rajojen sisäpuolelle osui kappale kauneinta Viipurinlahden saaristoa, joka äärimmäisellä itäisellä laidallaan työntyi syvälle Makslahden pohjukkaan saakka. Lännessä esti Koivistonniemi avomeren aaltojen pääsyn saaristoon. Johanneksen merimaisema oli matalapiirteistä, ja sen rannat etupäässä matalia hiekkarantoja, osin kivisiä.

 

Entisiin meren syvänteisiin jäi järviä, joista suurin, Suurjärvi, oli noin kahden kilometrin pituinen, mutta vain muutaman sadan metrin levyinen.

 

Ikään kuin pitäjän selkärangan muodosti Kuolemajärven ja Uudenkirkon puolelta alkunsa saanut Rokkalanjoki. Aikanaan tiettömät suot ja korvet jokilaakson kahden puolen rajoittivat sen omaksi maailmakseen. Vuosisatojen kuluessa joki uursi itselleen syvän uoman, paikoitellen rantatörmät olivat 7-8 metrin korkuiset.

 

PUUSTO

Suunnilleen ¾ Kannaksen maasta on kangasmetsien, kosteampien tuoreiden metsien tai lehtojen peitossa.  Myös Johanneksessa erinomaiset mäntykankaat ja kuusikot peittivät pitäjän aluetta monella taholla, varsinkin ylämaan puolella.  Rannikolla taas oli vehmaita lehtoja, joissa viihtyivät monet jalot lehtipuut, kuten tammi, vaahtera, lehmus, jalava ja saarni.  Tämä kuvastuu myös paikannimissä: Lehmusmäki Huunonsaaressa, Lehmusaho Kaijalassa, Niinioja Karhulassa ja Tikkalassa, Niiniksaari Karhulassa sekä Pärninaho ja Pärninkangas Kaijalassa (niini, pärni = lehmus).  Tamminiemi Revonsaaressa ja Riionsaaressa, Tammisaari Huistuppulassa, Tammikko-aho Karhulassa, Tammikkoniitty Rokkalassa ja Saarnikko Lippolassa.  Yksi harvinaisimmista puista oli kynäjalava eli kynneppää (Ulmus laevis).

 

 

MUU KASVILLISUUS

Karjalan Kannas on vanhastaan kasvitieteellisesti hyvin tunnettu alue. Jo 1920-luvun puolivälissä sieltä kirjattiin 698 luonnonvaraista lajia – vuoteen 1939 mennessä oli päästy noin 710 lajiin. Tohtori Ilmari Hiitonen vertaa vuonna 1946 julkaistussa tutkimuksessaan Karjalan kannasta lajirikkaudessaan Ahvenanmaahan.  Suomi menetti alueluovutusten mukana yli 30 sellaista kasvilajia, jotka tunnettiin vain pakkoluovutetusta Karjalasta. Hyvin harvinaisten, mutta nykyisessäkin Suomessa kasvavien lajien kasvupaikkoja menetettiin monia kymmeniä. Suomen luonnon monimuotoisuudesta jäi siten melkoinen osa vieraiden omistukseen.  Vaateliaiden kasvilajien löytöpaikkoja on tiheästi Viipurissa, sen maalaiskunnassa, Johanneksessa ja Terijoella. Kannaksen hiekkamaat olivat aikanaan Suomessa ainoa alue, josta tunnettiin kaikki kolme Pohjolassa esiintyvää kangasmaiden isokukkaista vuokkolajia, kangasvuokko, etelän kylmäkukka ja sormilehtinen kylmänkukka.

 

Tammivyöhykkeelle, johon Johannes kuului, ovat tyypillisiä keltavuokko, imikkä, kiurunkannus, mukulaleinikki ja kevättähtimö. Siihen kuuluu myös sinivuokko, joka Johanneksessa oli harvinaisempi.  Erikoisesti Johanneksesta löydetyistä kasveista voidaan mainita mm. lehtosinijuuri, lehtokielo, hina, kevätnätkelmä, nyylähaarikko, rantavehnä, ketomaruna sekä kahtaissara. Muistiinmerkityt paikannimet kuten Kurenmiekanlahti Huistuppulasta, Vehkasuo Revonsaaresta ja Mataraho Kaijalasta kertovat omalta osaltaan pitäjän kasvillisuudesta. Kevään ensimmäisiä kukkia oli hentokiurunkannus, ”kylmänkukka”, joka kasvaa yleisenä lehdoissa Ahvenanmaalla, Lounais-Suomessa ja Etelä-Hämeessä. Se on rauhoitettu Oulun ja Lapin lääneissä. Kulleroa, Lapin maakuntakukkaa, kasvoi yleisenä myös Johanneksen lehdoissa, niityillä ja purojen varsilla.

 

Luotoja, niemien kärkiä ja lahtien pohjukoita reunustavaa kasvistoa ovat ruoko ja sara (luhta). Siitä ovat merkkinä myös paikannimet: Ruokoluoto Kivitokeessa, Ruokosaari Räihälässä ja Riionsaaren vesillä, Heinäsaari Alakirjolassa, Luhdanniemi (luhaniem) Kivitokeessa, Lahdenluhta (laheluha) Vaahtolassa ja Luhta (luha) Koskijärvellä.

 

 

KIRKOLLISET OLOT

 

YLEISTÄ

Johannes, kuten kaikki muutkin Viipurinlahden rantamaat Säkkijärveltä Koivistolle saakka kuului aikanaan Viipurin kirkkopitäjään, joka syntyi 1200-luvun lopulla joko kolmannen ristiretken aikana tai hiukan sitä ennen pakanuuden aikaisen kihlakuntajaon pohjalle. Torkkeli Nuutinpojan  ristiretken seurauksena Johannes tuli liitetyksi läntisen, roomalais-katolisen kirkon piiriin. Katolisen kirkon aika päättyi 1500-luvulla toimeenpannun uskonpuhdistuksen yhteydessä ja Suomen kirkko muuttui luterilaiseksi. Varhaisin maininta Johanneksen kappeliseurakunnasta (alunperin Kakin kappeli, Cakoin Cappelle) on noin vuodelta 1640. On myös esitetty olettamus, että Johanneksesta olisi tullut erityinen rukoushuonekunta jo vuonna 1617.

 

KIRKOT

Ensimmäiset asiakirjamaininnat Johanneksen kirkosta ovat vuosilta 1656-1658, jolloin sen oletetaan sijainneen pienellä Kirkkosaarella Kirkkoniemen ja Kakinniemen välissä  Kirkkoniemessä kirkon tiedetään sijainneen vuonna 1699. Perimätiedon mukaan tämä kirkko tuhoutui isonvihan aikana ja uusi rakennettiin Kirkkoniemelle entisen raunioille. Olemassa olevat asiakirjat kuitenkin antavat aiheen olettaa, että tämä kirkko on ollut pystyssä vielä vuonna 1773. 1750-luvulla se oli niin huonokuntoinen, että toukokuussa 1755 aloitettiin uuden kirkon rakennustyöt Vaahtolassa. Juhannuspäivänä 1756 toimitettiin juhlalliset vihkiäiset. Runsaat sata vuotta palveltuaan se oli jo kuitenkin niin laho ja ahdas, että v. 1860 ruvettiin miettimään uuden kirkon rakentamista. Varojen puutteessa rakennustyöt kuitenkin jouduttiin siirtämään niin, että heinäkuussa 1888 vihittiin käyttöön arkkitehti Wileniuksen suunnittelema goottilaistyylinen punatiilikirkko.

 

Vuonna 1992 pystytettiin kirkon raunioille ja sankarihauta-alueelle muistomerkit Johannekselaiset r.y:n toimesta.

 

 

KANSAKOULULAITOS JA MUU OPETUSTYÖ

Suomen ensimmäisiä kansakouluja oli puutavaraliikkeen konttoristin, hartaan kansanvalistuksen ja suomalaisuuden kannattajan, Anton Keldanin Ravansaareen 1857 perustama yksityinen koulu. 1867 perustettiin Johannekseen Rokkalan tehtaankoulu lähinnä työväen omaan käyttöön. Työväkeen kuulumattomiakin koulutettiin, mutta erillistä maksua vastaan. 1874 aloitti toimintansa Rokkalan koulu, jonne tuli oppilaita ympäri pitäjää. Virallinen kansakoulutoiminta alkoi kuntakokouksen päätöksellä 3.9.1900. Vilkas koulunkäynti sai alkunsa 1905-1906, jolloin 9-12-vuotiaista johannekselaisista  kävi koulua 61 %. Vuonna 1939 koulupiirejä oli 12. Johanneksen kansakoulujen historiaan kuuluu myös Rokkalan piiriin perustettu ja Vaahtolan Metsäkylässä toimintansa v. 1912 aloittanut venäläinen kansakoulu. Koulu oli tarkoitettu paikkakunnan venäläisten työläisten lapsille. Koululle valmistui oma talo v. 1913. Oppilaita oli ajoittain yli 30, enemmistö - suomalaisia. Koulu toimi ainakin vielä joulukuussa v. 1914. Kaislahden hoviin siirrettiin 1913 Viipurin Rajaharjussa sijainnut Käytännöllis-tietopuolinen karjanhoitokoulu. Koulu oli aluksi yksivuotinen ja siitä valmistui vuosittain 10-11 karjakkoa. Vuonna 1926 koulu muutettiin 2-vuotiseksi. 1930-luvun lopulla toimi Koskijärven kylässä yhden lukuvuoden ajan Viipurin kiertävä kotiteollisuuskoulu, jossa naisille opetettiin mm. kankaankudontaa ja käsitöitä, miehille huone- ja ajokalujen valmistusta.

 

"ENSIMMÄINEN SUOMALAINEN YLIOPISTO"

Kun ruotsalaisperäisiä pappeja alettiin Vanhan Suomen aikana epäillä valtiollisesta vehkeilystä, kiellettiin v. 1794 papinvirkoihin pääsy muilta kuin valtakunnan alamaisilta. Neljä vuotta myöhemmin kiellettiin kaikki opiskelu vieraissa valtakunnissa. Näiden toimien seurauksena syntyi pappispula. Johanneksen pappina toimi tuolloin Fredrik Gustaf Palmaeus (k. 1803). Palmaeus rupesi pitämään Johanneksessa papinkoulua antaen suomenkielistä opetusta kaikissa jumaluusoppiin kuuluvissa aineissa. Tämä"ensimmäinen suomalainen yliopisto" valmisti kymmenkunta uutta pappia Vanhan Suomen seurakuntien tarpeisiin.

 

 

URHEILU HARRASTUKSENA

Varhaisemman urheilutoiminnan uranuurtajana oli Revonsaaren v- ja u-seura Laine, joka merkittiin SVUL:n piirin luetteloihin v. 1912. Muutaman vuoden kuluttua seuran toiminta kuitenkin lakkasi.

 

Muita urheiluseuroja:

 

* Voimistelu- ja urheiluseura Tikkalan Pyrintö (1915) - SVUL

- yleisurheilu, pyöräily, paini, voimistelu, hiihto, jalkapallo

 

* Uuraan Vilpas (1919) - TUL

  - paini- ja hiihtoseura

 

* Johanneksen Mäenpojat ry. (1926) - TUL

  - yleisurheilu, hiihto, paini, nyrkkeily, jalkapallo sekä„ voimistelu

 

* Uuraan Voimamiehet (1931) - SVUL

   - paini, nyrkkeily, uinti, yleisurheilu, luistelu, hiihto

 

* Johanneksen Urheilijat/Voimistelu- ja urheiluseura Johanneksen Kireät (1931) - SVUL

  - paini, yleisurheilu

 

* Kukkolan Pyrintö (1939) - TUL

 

Ravansaaren puolella toimi SVUL:n alainen Uuraan Urheilijat.

 

Varsinaisten urheiluseurojen lisäksi harrastettiin ohjattua urheilua mm. nuorisoseuroissa.

 

 

MUUTA HARRASTUSTOIMINTAA

Luettelo Johanneksen vanhimmista yhdistyksistä

 

MAANPUOLUSTUS

Suojeluskunta (1917)

Lotta Svärd (1921)

 

MAATALOUSKERHOT

Karjalan maatalouskerhopiiriliitto, johon Johannes kuului, v. 1929

 

MARTTATOIMINTA
Kaijalan marttayhdistys v. 1929

 

MUSIIKKI

Vaahtolan lauluseura v. 1882

Uuraan torvisoittokunta v. 1885

 

NUORISOSEURAT
Kaijalan nuorisoseura Liitto v. 1892

 

OMPELUSEURAT

Vaahtolan ompeluseura v. 1882

 

RAITTIUSLIIKE

Johanneksen Raittiusseura v. 1884 (Vaahtola)

 

TYÖVÄENLIIKE
Johanneksen työväenyhdistys v. 1906 (Vaahtolan Ämmänsuo)

 

VAPAAEHTOINEN PALOTYÖ

Wapaaehtoinen Palosammutuskunta v. 1874 (Uuras)

 

ELINKEINOELÄMÄ

 

KALASTUSTA, MERENKULKUA JA SATAMATÖITÄ

Merikalastusta on pidettävä Johanneksen vanhimpana elinkeinona, varsinkin saarelaisten ja rannikon asukkaiden päätoimeentulona vielä 1930-luvulla. Vaikka mantereen väestö jo 1500-luvulla sai pääasiallisen toimeentulon maasta, tiedetään venekuntia olleen pyyntitoimissa Viipurinlahdella. Hylkeenpyyntiä harjoitettiin 1500- ja 1600 -luvuilla.

 

Rokkalanjoki on ollut erittäin kalaisa. Joessa sijainneista useista kalastamoista mainittakoon kruununkalastamo v. 1541.  Pääasiassa pyydettiin ankeriaita, mutta myös nahkiaisia ja lohia.

 

1500-luvun alkupuolella talonpoikaispurjehdus sai vankan jalansijan Johanneksessa, josta tunnetaan ainakin kahdeksan talonpoikaista laivuria: Maunu Rokka, Antti Rokka, Heikki Hannukainen, Eerikki Kivitokee, Lauri Huna, Pärttyli Reponen, Pentti Karvanen ja Paavali Hiironen, mahdollisesti myös Martti Kaukonen ja Pietari Kirjonen. Tervan poltto oli yleistynyt, ja siitä kehittyi vähitellen tuottoisa vientiartikkeli. 1700-luvulla tervan poltto väheni niin, että 1800-luvun puoliväliin mennessä se oli lakannut  kokonaan. Purjehdus  keskittyi Itämeren piiriin; satamina Narva, Tallinna ja Tukholma.

 

1860- ja 1870-luvuilla talonpoikainen merenkulku nousi Johanneksessa uuteen suureen kukoistukseen.  Alusten koko suureni, ja niillä purjehdittiin paitsi Itämerellä, Englannissa ja Välimerellä, jopa Etelä-Amerikassa (Montevideo/Uruguay) asti. Talonpoikaispurjehdus päättyi 1880-luvulla. 1900-luvun alussa siirryttiin taas pienempiin aluksiin, joilla kuljetettiin mm. Pietariin halkoja, kiviä, soraa ym.

 

Uuraan (Viipurin) ja Makslahden (Koiviston) satamien kasvaessa ja kehittyessä maamme suurimmiksi puutavaran vientisatamiksi myös  johannekselaisten työtilaisuudet lisääntyivät. Satamat tarjosivat tarpeellisia lisäansioita niin saariston ja rannikon asukkaille kuin ylämaan perukoilla asuville.

 

MAATALOUTTA, KARJANHOITOA, PUUTARHAVILJELYÄ

Kokonaisuutena ottaen Johannes ei ollut mitenkään huomattava maatalouspitäjä. Kuitenkin sisämaassa, lähinnä Rokkalanjoen laaksossa, olivat koko Länsi-Kannaksen suurimmat ja parhaat viljelysaukeat. Maan laatu oli verraten kevyttä, multavan saven lisäksi hiesua ja hiekkaa. Viljalajeista Johanneksessa menestyi erityisen hyvin kevätvehnä. Viljelyspinta-ala vuonna 1930 oli 3494 ha. Maatalouden edistäjinä olivat huomattavassa asemassa pitäjän kartanot, Kaislahti, Kirjola ja Rokkala. Ympäristön talonpoikien ihmeeksi pantiin Kaislahden peltoihin v. 1858 salaojaputket. Työtä järjestämään ja johtamaan kutsuttiin hollantilainen asiantuntija, koska sellaista ei Suomessa ollut.

 

Viipurin seudun lehmäkarjan tuotantoon ja laatuun nähden Johanneksen karjatalous oli melko merkityksetöntä. 1930-luvulla alkoi kuitenkin tapahtua edistymistä. Vuonna 1930 suoritetussa laskennassa saatiin lypsylehmien lukumääräksi 1542. Pitäjän karjakanta käsitti sekä ISK:n että ayshiren, pääosan muodostivat kuitenkin sekarotuiset eläimet. Oman tarpeen yli jäävä  maito myytiin meijeriin, joita oli Karhulassa ja Lippolassa. Kaislahden kartanoon oli jo 1859 perustettu yksi maamme ensimmäisistä juustomeijereistä (holsteinilaismeijeri). Hevostalous oli laajuutensa puolesta hyvinkin huomattavaa, sillä varsinkin ennen toista maailmansotaa hevosajot muodostivat huomioonotettavan tulolähteen. Viipuriin kuljetettiin rahtiajona kalaa, halkoja, maitoa, Rokkalan lasitehtaiden tuotteita ja tarvikkeita. Merkittävintä sika-, lammas- ja siipikarjataloutta harjoitettiin Kirjolan kartanossa.

 

Kirjolan kartanolla oli kauppapuutarha. August Paakkasen tilalla Kaijalassa harjoitettiin merkittävää hedelmäviljelystä. Myös Rastaan puutarha Kaijalassa oli tunnettu. Sokerijuurikkaan viljely aloitettiin 1930-luvulla ja sato toimitettiin Antrean sokeritehtaalle. Perunaa myytiin Talin perunajauhotehtaalle.

 

Johanneksen edellytykset huomionarvoiseksi metsäpitäjäksi olivat olemassa. Paitsi että maaperä ja ilmasto olivat suurin piirtein korkeinta luokkaa, toimi pitäjässä vienti- ja koti-tarvesahoja, selluloosatehdas ym., jotka takasivat puiden menekin. On täysi syy otaksua, että sodanjälkeisen metsänhoitoharrastuksen virittyä Johanneksesta olisi kehittynyt merkittävä metsätalouspitäjä.

 

Vuonna 1934 järjestettiin Kaijalassa Johanneksen maatalousnäyttely. Näytteilleasettajia oli kaikkiaan 284, näyttelynumeroita 930. Kaikki maatalouden alat olivat edustettuina ja taso oli varsin hyvä. Sunnuntain pääjuhla kokosi yli 3500 juhlijaa.

 

MONENLAISTA TEOLLISUUTTA: SAHALAUTOJA,  LAIVOJA, KYNTTILÖITÄ, LASIA, TIILIÄ JA PAPERIA

 

MYLLYT JA SAHAT

Rokkalanjoessa on ollut useita sahoja ja myllyjä. Suomen vanhin tunnettu yksityinen saha lienee ollut Jaakko Hästeskon (k. 1567) perustama. 1600-luvulla ovat Rokkalan ratsutilan haltija kihlakunnantuomari Ehrnrooth ja Viipurin pormestari Fremling kilpailleet joessa lähekkäin olleilla sahoillaan.  1750-luvulla Koskijärven 2-raaminen saha työllisti yli 100 henkilöä ja oli käynnissä ympäri vuoden Sahan tuotteita vietiin ulkomaille asti.  Vientisahausta olivat harjoittaneet myös Pitkäsaaren saha, jonka omisti Aunuksen Puu Oy ja Vaahtolan Saha Oy:n saha Vaahtolassa. 

 

Rokkalanjoesta käyttövoimansa saaneita myllyjä olivat Kaijalan kylässä Paakkasen ja Rastaan myllyt.  Kummassakin oli kattopäreiden valmistushöylät, Rastaan myllyn yhteydessä myös kotitarvesaha, joka sahasi kyläläisten kotitarvesahaukset.  

 

LAIVANRAKENNUSTA

Johanneksen laivanrakennusteollisuus oli aikoinaan varsin merkittävää; 1600-luvun alussa mm. sijaitsi Rokkalassa kruununveistämö. Myöhemmin "varvipaikkoja" oli Kirjolassa, Revonsaaressa, Riionsaaressa ja Vaahtolassa. Rakentajista olivat kuuluisimpia karhulalainen Sakari Koli ja revonsaarelainen Mikko Reponen, jonka taidot tunnettiin aina Virossa asti. Mestar-Mikko, kuten häntä kutsuttiin, sai Johanneksen kuntakokouksen toimesta, luultavasti Suomen talousseuran myöntämän kultaisen kunniamerkin "Hyödyllisestä toimesta", koska hän "nerollansa ja toimellansa on rakentanut hyvin monta laivaa ja myös näissä töissä käyttänyt enemmäksi oman pitäjän miehiä". 1800-luvulla johannekselaiset olivat kysyttyjä rakentajia niin Koivistolle kuin Saimaallekin.

 

HAVIN TEHTAIDEN ALKU

1.9.1829 aloittivat Johanneksen Kirjolan kylässä toimintansa tilanomistaja Anton Alfthanin perustama kynttilävalimo ja saippuatehdas, joista sai alkunsa myöhemmin Havin tehtaina tunnettu yritys. Yritys oli ensimmäinen laatuaan Suomessa ja sen suunniteltu tuotanto oli 500 puuntaa kynttilöitä ja 100 puutaa saippuaa (puuta = 16,38 kg). Vuonna 1839 kynttilätehtaassa työskenteli 20 työläistä. Vuonna 1849 yritys siirtyi Viipurin Havin kaupunginosaan, mistä se sai myös nimensä. Tällöin alkoi steariinikynttilöiden valmistus.                       

 

LASITEHTAAT

Johanneksen ensimmäinen lasitehdas perustettiin Kukkolaan 1772. Sen toiminta lakkasi viidenkymmenen vuoden kuluttua, v. 1822. Veden vähyyden vuoksi tehdasta ei voitu laajentaa, joten rakennettiin Rokkalan Kosen vanharuukki v. 1788, joka toimi vuoteen 1914. Rokkalan Kosen isoruukki valmistui Rokkalanjoen Viipurin puoleiselle rannalle 1841 ja sen toiminta loppui 1920. Kirkkoniemen lasitehdas oli toiminnassa 1892-1925. 

 

Pietarin kaupunkia rakennettaessa tarvittiin paljon lasia, jota sinne toimitettiin myös Johanneksesta.  Vuosisadan vaihteessa Kosen ja Kirkkoniemen tehtaista  muodostettu osakeyhtiö oli  aikanaan Pohjoismaiden suurin peililasin valmistaja.

 

SEMENTTIVALIMO

Lasitehtaiden rakennuksissa toimi myöhemmin mm. Rokkalan Sementtivalimo Osakeyhtiö. Se hankki jatkosodan aikana seinätiilien valmistuskoneen, jonka teho oli 1200 tiiltä tunnissa. Kone lienee tällöin ollut ainoa Suomessa.

 

HACKMANIN TEHTAAT

Kirkkoniemen tehtaat osti Hackman & Co., joka aloitti siellä sulfiittiselluloosan tuotannon 1927. Paperin tuotanto alkoi 1934, jolloin Hackman & Co:n pääkonttori siirrettiin Viipurista Johannekseen.

 

 

LIIKENNE JA KULKUYHTEYET

Viipuriin johtava meritie sivusi Johanneksen aluetta, mutta muuten pitäjä jäi jonkin verran syrjään yleisiltä kulkureiteiltä. Ns. suuri Venäjän tie, joka johti Viipurista Muolaan ja Kivennavan kautta Inkerinmaalle, oli johannekselaisten kannalta jokseenkin merkityksetön. Sotaisina aikoina tästä syrjäisestä maantieteellisestä asemasta oli monasti jopa hyötyä. Ensimmäisiä teitä ei koskaan rakennettu, vaan ne muodostuivat siihen mistä satuttiin kulkemaan, ja tarpeen mukaan niitä sitten korjattiin ja levennettiin vastaamaan kulloisiakin oloja. Kaikki parannustyöt ja siltojen ylläpitäminen olivat talopoikien huolena, ja usein ne laiminlyötiin.  Kartassa v:lta 1655 on merkittynä tie, joka yhdisti ylämaan kylät Koivisto-Viipuri-tiehen. Se noudatteli Rokkalanjoen eteläisiä rantoja, ja yhtymäkohta lienee sijainnut jossakin Rokkalan ja Vaahtolan välimailla.  Kaijalaan on vienyt kaksi tietä: Rokkalasta Pienjärven pohjoispuolitse ja Vaahtolasta (Kukkolasta?) Pienjärven eteläpuolitse kulkeva tie.  Viipuriin kuljettiin mieluummin meritse, koska "kahdessa paikassa täytyy kulkea lautalla ja kahdessa paikassa veneellä". Vesillä liikkuminenkin oli tietysti hankalaa, varsinkin "rospuutto-aikana". Rokkalanjokea kulkureittinään käyttävillä oli monasti riitaa kalastamoitten, myllyjen ja sahojen omistajien kanssa joen patoamisesta. Rahvas oli aikoinaan raivannut joen pohjoispuolisen rannan, joka oli syvempi. Lakiin vedoten vaadittiin, että patoihin oli jätettävä veneitä varten kuuden kyynärän levyinen kulkuväylä. Tätä ei kuitenkaan aina noudatettu.

 

1883 annetulla asetuksella kunnat vapautettiin huolehtimaan toisten kuntien alueella olevista teistä ja silloista.  Johannes jäi Koiviston kanssa kuitenkin yhdeksi tientekolohkoksi.  Yhteisesti hoidettuja maanteitä oli Johanneksen alueella vuoteen 1883 mennessä vain yksi, Koivisto-Viipuri-valtatie.  Teiden leventämisistä  kiisteltiin ja varsinkaan saaristoväki ei tahtonut ymmärtää ylläpitovaatimusta, koska he eivät tietä käyttäneetkään.  Useimmat eivät omistaneet edes ajopelejä.

 

Vielä 1900-luvulla, ennen Viipuri-Koivisto-radan valmistumista ja linja-autojen ilmestymistä liikenteeseen kuljetettiin matkustajat ja tavarat Viipurin ja Johanneksen välillä avoveden aikana lähes yksinomaan meriteitse. Vaahtolan laiturissa oli vilkasta, sillä aina Johanneksen ylämaan kylistä saakka suuntautui matkustaja- ja tavaraliikenne tänne. Linja-autoliikenteen alkaessa Viipuri-Koivisto-linjalla ja Viipuri-Koivisto-radan valmistuttua alkoi laivaliikenne käydä kannattamattomaksi. Junien ja linja-autojen kulkuvuorojen lisäännyttyä menetti laivaliikenne matkustusmuotona merkityksensä. Laivamatka kesti kahdesta kolmeen tuntiin, junalla ja autolla matka taittui 30-40 minuutissa jokseenkin tunnin väliajoin.  Saaristolaisten ja heidän tavaroidensa kuljetus jäi laivojen ainoaksi tehtäväksi. Huomattavimman erän muodostivat Viipuriin ja Uuraaseen vietävät kalat ja puutarhatuotteet. Matkustajalaivaliikennettä välittivät Johanneksen Höryveneosuuskunta, Viipurin Höyryvene Oy, Laiva Oy. Riento ja Johanneksen Laiva Oy sekä riionsaarelainen Konsta Kottonen, parin vuoden ajan myös Anton Rapeli Revonsaaresta ja uuraalainen liikemies Ottonen.

 

Muistetaan ainakin seuraavat laivat:

* Iniö (Kurkela-Viipuri)

* Johannes I (Viipuri-Vaahtola-Römpötti, myöh. Hankala sekä Kurkela-Viipuri)

* Louhi (Kurkela-Viipuri)

* Makslahti (Viipuri-Vaahtola-Römpötti)

* Nuijamaa (Viipuri-Räihälä)

* Samola (Viipuri-Vaahtola-Römpötti)

* Toive (Kurkela-Viipuri)

* Tähti (Viipuri-Makslahti, myöh. Hankala ja Räihälä)

* Vuoksi (Kurkela-Viipuri, myöh. Viipuri-Vaahtola)

 

Talonpoikien 1500-luvulla alkama, jo silloin kansainvälinen, rahtiliikenne kasvoi pitäjän teollistumisen myötä yhä suuremmaksi. Kirkkoniemen suotuisa sijainti ja syväys edesauttoivat satama-alueen kasvamista. Sen kautta tuotiin tehtaiden raaka- ja polttoaineita sekä vietiin sahojen ja muiden teollisuuslaitosten valmiita tuotteita. 

 

MAJOITUSLAITOS

Keskiajalla oli kruunun kyydityksiä varten nimismies- ja verokuntamiestaloja, yksityistä liikennettä varten taas taverneja eli kapakoita, vesiteiden varsilla laivureita.  Majatalo-asetus annettiin v. 1649, ja 12 vuotta sen jälkeen Johannes sai ensimmäisen majatalon Alakirjolaan.  Tämän jälkeen ilmestyi sinne tänne rantaseudulle kapakoita, Kirkkoniemellä piti Rokkalan hovi yhtä.  Myös Kaislahti sai kapakan.  Hankalassa mainitaan 1670-luvulla krouvitupa (vrt. Kapakkaniemi). 

 

 

Lähdekirjallisuutta:

Johanneksen pitäjähistoria (1959)

Johannes – muistoja kuvina (1989)

Sanomalehti Johannekselainen (1950-)

Lauri Airikka: Kappale Johannesta (1985)

Nikolai Puusa: Karjalainen kylätie (1982)

Pellervo Mäkinen: Kertomus Kolmikesälästä (1985)

Anni Granfors ja Päätilän koulupiiri: Kylillä ja kujasilla (1992)

Hankalan koulupiiri: Souva, huopaa, pie perrää (1994)

Hankalan koulupiiri: Saarelaisii tyynis ja myrskyis (1995)

Tikkalalaiset: Tikkala Muistojen kylä (1996)

 

Meurman: Viipurin läänin historia III

Uuraalaiset r.y.: Uuras Muistojen saari kuvina (1985)

 

Yrjö Kaukiainen: Koiviston merenkulun historia (1975) Koivisto I

Sulo Jukanen: Honkalaivat ja halkolastit (1975) Koivisto II

 

 

 KYLÄ KYLÄLTÄ

 

Huunonsaari

  Huunonsaari oli noin viiden kilometrin pituinen ja kilometrin levyinen, lukuisten pikkusaarten ja luotojen ympäröimä saari.  Se sijaitsi kolmien kilometriä Johanneksen kirkonkylästä. Kivikkoisuudestaan huolimatta saaren kasvillisuus oli rehevää. Jalotkin lehtipuut, kuten tammi, viihtyivät siellä. Suurin osa saaresta oli metsää. Pellot olivat melko kivisiä ja pieniä. Asutus oli keskittynyt niiden ympärille lähinnä saaren keskiosaan.

  Pienillä peltotilkuilla viljeltiin enimmäkseen kauraa ja perunaa, muutamassa suurimmassa talossa vähän leipäviljaakin. Pääantimen luovutti meri, ja kalastusta harjoitettiinkin mitä moninaisimmilla välineillä ja pyydyksillä. Kalaa käytiin sitten kauppaamassa mantereen kylissä ja perjantaisin myös Johanneksen toripäivillä. Kalastuksen lisäksi Uuraan satama lastaustöineen tarjosi työtä saarelaisille. Huunonsaaressakin oli ajoittain toiminnassa jopa kolme propsiliikettä, ja kiireisinä aikoina propsitöissä kävi jokainen, joka suinkin työhön kykeni.

  Saaressa oli taloja kaikkiaan kolmisenkymmentä. Elinolot olivat ankarat: ei ollut sähköä eikä puhelinta. Ihmiset olivat vaatimattomia ja vähään tyytyväisiä. He pysyttelivät syrjässä yhteiskunnallisesta elämästä. Kunnanvaltuustossakaan ei enää vuosikymmeniin ollut edustajaa. Henkisten harrastusten keskus oli saaren oma supistettu yksiopettajainen koulu. Oppilaita siinä oli vain 10-15. Naisväellä oli ompeluseuransa. Opintokerho oli ajoittain suosittu, samoin maatalouskerho, jossa opittiin juureksien viljelyä ja puutarhan hoitoa. Aholammen rannalla oli lava, jossa leikittiin piirileikkejä ja joskus tanssahdettiinkin. Myöhemmin VPK rakensi toisen lavan Kulomaan rantamille. Siitä tuli suosittu juhannuksen viettopaikka mantereenkin nuorisolle.

Lähde: JOHANNES muistoja kuvina

     Kaijala

 Vaahtolasta eli kirkonkylästä noin kuuden, seitsemän kilometrin päässä sijainnut Kaijala, joka kuului niin sanottuihin ylämaan kyliin, oli pitäjän vanhimpia asuinalueita. Maantie kylään erkani Suurmäen risteyksestä kulkien kangastyyppisen metsätaipaleen läpi, kunnes laskeutui kohti kyläaukeaa. Tie ylitti Myllyojan, joka laski metsän ympäröimän Suurjärven vedet Kosen- eli Rokkalanjokeen.

     Joki, paikoin jyrkkäpenkereisenäkin, sekä sitä seuraileva Viipurin-Kuolemajärven maantie kuuluivat oleellisena osana Kaijalan kylämaisemaan. Joen yli johti kolme puusiltaa: alakylässä Hörkönsilta, keskikylässä Mattilansilta ja yläkylässä Tontinsilta. Neljän kilometrin matkalla joessa oli kuusi koskea: Ilokoski, Mattilankoski, Lahokoski, Lieppikoski Rastaankoski ja Pyhäkoski. Kylään laskettiin kuuluvaksi joen pohjoispuolella sijainnut Metsäkylä ja siitä kaakkoon oleva laaja Harraissuo, jota oli alettu raivata maanviljelykselle.

     Kaijala oli tyypillinen maanviljelyskylä. Sen peltopinta-ala oli noin tuhat hehtaaria. Savimultapellot tuottivat muun muassa perunaa, lanttua, kaalia, naurista, ruista, kauraa, ohraa ja vehnää. Lisäksi puutarhanviljely oli laajinta koko pitäjässä. Karjan päätuote, maito, toimitettiin kulutuskeskuksiin kirkonkylään, Rokkalaan ja Uuraaseen sekä Valiolle, jolle valmistui toimitalo 30-luvun loppupuolella.

     Lisätuloja hankittiin Uuraan satamasta sekä Hackmanin selluloosatehtaasta. Kylän omaa teollisuutta edustivat joessa sijainneet Rastaan mylly ja saha sekä Paakkasen mylly. Kylässä oli myös pajoja. Henkilöautojakin oli jo neljä kappaletta.

     Keskikylän peltoaukealla sijaitsivat Johanneksen Kaijalan Osuuskauppa, pitäjän ainoa suojeluskuntatalo, neljäopettajainen kansakoulu kyläkirjastoineen ja nuorisoseura Kipinän talo.

     Kyläläiset harrastivat yhteistoimintaa, mistä osoituksena olivat erilaiset järjestöt: marttayhdistys, jo vuonna 1892 perustettu nuorisoseura, sonniyhtymä, karjantarkastusyhdistys ja VPK.

     Asukasluku oli ennen sotia 882 henkeä, ja taloja kylässä oli 145. Yleisimpiä sukunimiä olivat mm. Hiiri, Hänninen, Hörkkö, Kaijanen, Kontto, Kosonen, Kurki, Loikas, Paakkanen, Puusa, Rastas, Seppä ja Väntsi.

Lähde: JOHANNES muistoja kuvina

Kaislahti, Huistuppula ja Niemelä

  Kaislahti, Huistuppula ja Niemelä muodostivat Kaislahden koulupiirin. Kirkolta tähän kyläyhteisöön oli matkaa noin kahdeksan kilometriä. Laajahko metsäalue erotti sen muusta pitäjästä.

    Kaislahden kartano käsitti kokonaisuudessaan Kaislahden kylän. Sinne olivat hyvät kulkuyhteydet sekä maan- että rautateitse. Kylässä oli tavallaan kaksi keskustaa. Ne muodostivat omat erilliset elämänpiirinsä: Kaislahden kartanon maatalousväkineen sekä Koiviston ja Uuraan radan risteysaseman Kaislahden rautatieläisineen. Molemmat olivat hyviä työnantajia. Kaislahden kartanossa toimi jo vuonna 1913 perustettu karjanhoitokoulu. Kuten opinahjot yleensä, tämäkin antoi koulupiiriläisilleen sysäyksen moniin henkisiin harrastuksiin.

     Huistuppulan kylä kulki kansan suussa useimmiten ”Lipposen” kylän nimellä. Kylään ei ollut linja-autoliikennettä, mutta rautatieyhteydet olivat hyvät ja vesitse liikuttiin myös paljon.

   Maatalous ja kalastus toivat leivän moneen kotiin. Tilat olivat tosin pieniä lukuunottamatta Pullon tilaa, jota kutsuttiin hoviksi.

     Pientilojen ei kannattanut hankkia kaikkia koneita. Jouduttiin siis turvautumaan Jorosen omavaraistilaan, jossa puitiin viljat ja tehtiin pajatyöt. Sivuansioita hankittiin Uuraan satamasta, Kaislahden kartanosta ja jopa Viipurin torilta ja kalarannasta. Päivittäistavarat ostettiin Tyko Ahlqvistin sekatavarakaupasta, jossa vaihdettiin samalla päivän kuulumiset. Ihanat rannat houkuttelivat kesävieraita, ja heille vuokrattiin asuntoja. Viipurilaisten kesämökkejäkin alkoi nousta Huistuppulaan. Ennen sotia huviloita oli kylässä jo parisenkymmentä.

     Niemelä sijaitsi Viipurin ja Makslahden laivareitin varrella. Kylässä harjoitettiin vain vähän maataloutta. Pääansio hankittiin toisen palveluksessa. Kylässä toimi vientisahausta harjoittava Aunuksen Puu Oy:n Pitkäsaaren saha. Työtä antoivat lisäksi Uuraan satama ja Ravansaarella oleva puutavaraliike, jossa käytiin soutaen. Niemelässä oli myös osuusliike sekä Ronin sekatavarakauppa.

     Kylän asukkaat olivat valveutuneita, ja niinpä Niemelässä toimi jo tuolloin työväenyhdistys asioitten ja elinolojen edistämiseksi.

     Koulupiirin kaikkien kolmen kylän kesken yhteistoiminta oli hyvää ja väki aktiivista. Harrastuksia oli monia. Kerhotoiminnasta mainittakoon ”Kajastus”, joka kokosi nuoret ja hieman vanhemmatkin henkisten harrastusten pariin.

     Juhliin löytyi joka kylästä esiintyjiä, hyviä laulajia varsinkin Niemelästä. Urheilulle ja liikunnalle oli tilaa Kurenkorven pellolla. Siellä pesäpallo, neljäämaalia ja seuraleikit vetivät joukkoa yhteen. Uinnissa ja soudussa suoritettiin myös urheilumerkkejä.

Lähde: JOHANNES muistoja kuvina

Karhula

Karhula oli ylämaan kylistä äärimmäinen. Se sijaitsi yhtenäisellä viljelysaukealla metsien ympäröimänä. Karhulasta oli matkaa Vaahtolaan 19 kilometriä ja Viipuriin 30 kilometriä. Kylässä oli 450 asukasta 70 perhekunnassa.

      Maatalous oli Karhulan tärkein elinkeino. Kyläläisillä oli peltoa kaikkiaan 775 hehtaaria eli keskimäärin 17 hehtaaria tilaa kohti. Metsää oli yleensä enemmän kuin peltoa. Valtaosa pelloista oli rehuviljalla, ja heinää tehtiin niityiltä. Omiksi tarpeiksi viljeltiin ruista ja vehnää. Perunan ja sokerijuurikkaan viljely lisääntyi 30-luvulla. Maa- ja metsätalous antoivat työtä myös monille kylän maata omistamattomille. Maatalouden kehittymistä Karhulassa edesauttoivat osuusmeijeri, sonniyhdistys ja karjantarkastusyhdistys. Meijerissä tuottajat itse osallistuivat aputöihin, sillä meijerikköjä oli vain yksi. Meijerillä oli lisäksi oma suorajauhatusmylly.

      Kylässä oli kaksi henkilöä työllistävä puhelinkeskus. Oli myös postitoimisto, joka toimi nimellä Yläkylä, koska muuten oli sekaannuksen vaara Karhulan kuntaan Kymenlaaksossa. Osuuskaupallakin oli myymälä Karhulassa. Vuonna 1922 perustettu Karhulan Osuuskassa toimi ylämaan kylissä merkittävänä taloudellisena vaikuttajana. Sen asiakkaat olivat pääasiassa maanviljelijöitä.

      Ruuhijärven tilalle rakennettiin 60-paikkainen Johanneksen kunnalliskoti vuonna 1930. Näin tieyhteydet Karhulasta Vaahtolaan paranivat huomattavasti. Siihen saakka tienhoito oli jaettu taloille tarkoin määrätyin osuuksin.

      Kylän harrastustoiminta oli vireää. Karhulan nuorisoseura Kasvilla oli opintokerho ja laulukuoro, jopa oma soittokunta. Se esiintyi seuran tilaisuuksissa ja vieraili muissakin pitäjissä. Monet löysivät harrastuksen voimistelun ja urheilun parista. Varsinkin hiihto oli suosittu urheilulaji. Martat toimivat vilkkaasti vuodesta 1934 lähtien. Lotta-Svärd – yhdistyksellä ja suojeluskunnalla oli omat kannattajansa. Henkisten harrastusten tukena oli myös piirikirjasto, joka perustettiin Karhulaan vuonna 1931.

Lähde: JOHANNES muistoja kuvina

Kivitokee, Päätilä ja Hannukkala

 Kivitokee, Päätilä ja Hannukkala muodostivat Päätilän koulupiirin. Kivitokee ja Päätilä sijaitsivat Uuraansaaren eteläpäässä.  Kivitokee oli vehmas, lehti- ja sekametsää kasvava niemeke lahden itä- ja pohjoispuolella. Päätilä sijaitsi lahden etelä- ja länsipuolella kuivahkolla hiekkakankaalla. Rajana näiden kahden kylän välillä oli osuuskaupan aukeama. Niitä yhdisti Iltamarssin tie kauniine näköaloineen.     Kylät olivat tunnettuja kauniista saaristaan, joita oli yli 30 sekä niemistään ja hiekkarannoistaan. Asukkaita kylissä vuonna 1939 oli 572 ja taloja yhteensä 125.      Elantonsa Kivitokee ja Päätilä saivat maataloudesta sekä meri- ja rannikkokalastuksesta. Töissä käytiin myös Uuraan satamassa ja lautatarhoilla. Osa väestä toimi palveluammateissa sekä mantereen puolella Rokkalan selluloosatehtaalla.      Hannukkala oli Päätilän koulupiirin kolmas kylä. Saari sijaitsi mantereen ja Uuraansaaren välissä. Sen kasvillisuus oli erittäin rehevää ja monimuotoista, joukossa monia harvinaisiakin kasvilajeja. Vuonna 1939 Hannukkalassa oli 94 asukasta. Kesäisin saaren väki kuitenkin lisääntyi huomattavasti, sillä melkein joka talossa oli vuokralla Viipurin ”herrasväkeä” kesävieraina.     Toimeentulonsa hannukkalalaiset saivat kalastuksesta ja maanviljelystä. Lisäksi miehet kävivät ”kolipaattia” purkamassa Kirkkoniemessä sekä Uuraassa lastaustöissä. Joku kävi myös Pitkänsaaren sahalla. Saaressa ei ollut kauppaa, vaan ostokset tehtiin Niemelässä ja jonkin verran myös Päätilässä.

     Koulupiirin harrastustoiminta keskittyi Päätilään. Kylän koulu oli kolmiopettajainen, ja oppilasmäärä lähenteli sataa. Opettaja johti paikallista sekakuoroa, ja koulu toimi erilaisten tilaisuuksien  ja juhlien pitopaikkana. Myös VPK:laiset harjoittelivat näytelmiä ja muuta ohjelmaa, jota he sitten kävivät  esittämässä kylien ulkopuolellakin. VPK:lla oli oma iltamien pitopaikka, Rapalan lava. Se tunnettiin lähikylissä ja kauempanakin. Iltamaväkeä siellä kävi niin meren kuin mantereenkin puolelta.

Lähde: JOHANNES muistoja kuvina

Koskijärvi

Kosken laulu soi vielä varmaan monen koskijärveläisen muistoissa, olihan Rokkalanjoki koskineen kylän selkäranka. Joki halkoi kylän maisemaa antaen sille elävyyttä ja vaihtelua. Kylän kohdalla joessa oli kolme koskea: Yläkoski, Keskikoski ja Alakoski. Vanha kansa kertoi, että Yläkoski pauhasi hyviksi ilmoiksi ja Alakoski puolestaan huonoiksi. Rannat olivat paikoin erittäin jyrkkiä, mutta oli myös hiekkarantoja erinomaisine uimapaikkoineen kuten Antsanranta. Joen suvantopaikoissa kasvoi lumpeita, sinisiä ja keltaisia liljoja, ja sen ylitse kaartui idyllisiä riippakoivuja. Lenkkerin ja Hörkön kohdalla joen ylitti kaksi siltaa. Myllyn kohdalla oli vielä kävelysilta.

 Koskijärvi sijaitsi noin 13 kilometrin päässä Vaahtolasta. Taloja siellä oli kaikkiaan viitisenkymmentä ja asukkaita noin 350. Aikojen kuluessa talot olivat keskittyneet kolmeen rykelmään: Hörkönkylään, Lenkkerinkylään ja Kangaskylään. Maanviljelys oli kylän pääelinkeino, vaikka peltoala olikin perinnönjaossa pirstoutunut. Näin ollen lähes kaikilla taloilla oli lohkoja kaukaisillakin pelloilla. Koskijärvellä viljeltiin ruista, rehuviljaa, perunaa ja 1930-luvulta lähtien myös kevätvehnää. Kotivoin valmistuksen sijaan maitoa alettiin viedä meijeriin. Kylään saatiin myös traktori, vaikka hevonen teki yhä pitkiä päiviä pelloilla ja metsissä. Hyvä hevonen olikin Koskijärven miesten ylpeyden aihe. Maanviljelyksen ohella kalastus antoi elannon monelle, eikä merimiehen ammattikaan ollut kyläläisille vieras. Töissä käytiin paljon myös Hackmanin tehtaalla ja jopa Uuraassa asti. Joki tarjosi keväisin uittotöitä. Siitä sai voimansa myös Koskijärven mylly. Se oli hyvin ajanmukainen laitos, jota naapuripitäjäläisetkin mielellään käyttivät. Myllyn yhteydessä toimi lisäksi saha. Arkinen työ kaipasi vastapainokseen harrastuksia. Koskijärvellä toimi VPK, samoin martat. Seurakunta piti koululla veisuuharjoituksia ja hartaushetkiä. Talvisin hiihdettiin ja laskettiin mäkeä. Myöhemmin harrastettiin kilpapyöräilyäkin. Tämä laji johti Toivo Hörkön osallistumiseen Pariisin Olympialaisiin vuonna 1924. Koulu ja sen opettajat huolehtivat kyläläisten henkisistä harrastuksista. Kirjastokin saatiin innokkaimpien lukijoiden iloksi. Juhannuksena kutsui yhteinen kokko Tattarmaassa tulilleen sekä nuoria että vanhoja kyläläisiä.ROKKALA Rokkalaa voitiin kutsua merenrantakyläksi, vaikka siihen kuuluikin maanviljeysvaltainen alue Rokkalanjoen varrella. Maisemaa hallitsi meren rannassa Kirkkoniemi, joka työntyi pitkänä kärkenä kohti Päätilää. Niemi päättyi syvään Kirkkosalmeen muodostaen mainion sataman, jota myös suuret laivat pystyivät käyttämään. Kirkkoniemen rannat olivat matalia hiekkarantoja. Jos Kirkoniemi hallitsi merenrantaa, Rokkalanjoki puolestaan hallitsi kylän muuta osaa jakamalla sen kahtia. Joen yli johti kylän alueella vain kaksi maantiesiltaa, Hovin silta Ala-Rokkalassa ja Kosen silta Rokkalankoskella. Rautatiesilta ylitti joen Ala-Rokkalassa, lähellä Hovin siltaa. Jokisuulla meren ja joen rannat olivat matalia ja savisia, mutta pian joki jo muuttui kiviseksi koskeksi Hovin sillan jälkeen jatkuen pitkälle rautatiesillankin yläpuolelle. Koskiosuuden jälkeen joki virtasi rauhallisena pitkän matkaa, kunnes muuttui jälleen koskeksi Kosen sillan alapuolella. Jokilaakso oli viljeltyä aina Kaijalaan saakka, joskin joen pohjoispuoli Kosen sillan ja Kaijalan välillä raivattiin viljelylle vasta 1919-1920. Rokkalan vanhin asutus on ollut jokisuun tuntumassa Ala-Rokkalassa. Muita asutusalueita olivat Kirkkoniemi, Rokkalankoski ja Ylä-Rokkala. Toimeentulonsa Rokkalan väki oli jo kauan hankkinut teollisuudesta. Aikoinaan Rokkalankosken ja Kirkkoniemen lasitehtaat olivat yhdessä muodostaneet Pohjoismaiden suurimman lasinvalmistuskeskuksen. Lasiteollisuus loppui, mutta vähän myöhemmin alkoi selluloosan ja paperin valmistus. Puhtaasti maanviljelyksellä toimeentulevaa väkeä oli Rokkalankosken ja Kaijalan välisellä alueella. Rokkalan hovissa harjoitettiin maanviljelystä ja karjanhoitoa. Rokkalasta oli hyvät kulkuyhteydet maanteitse joka suuntaan, ja Rokkalanjoen seisake palveli henkilöliikennettä rautateillä. Kylän kolmiopettajainen koulu sijaitsi Ylä-Rokkalassa. Rokkalalaisten harrastukset olivat monipuolisia. Voimistelu- ja urheiluseura Johanneksen Kireät perustettiin Rokkalan koululla 1931. Seuran tärkeintä lajia, painia, harjoiteltiin talvisin Kirkkoniemen palokuurissa. Myöhemmin muukin urheilutoiminta otettiin mukaan Kireän piiriin. Palokuurilla kokoontuivat myös Kirkkoniemen Martat ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kirkkoniemen osasto. Hackmanin tehdas tuki yleisesti harrastustoimintaa muun muassa palkkaamalla yhdessä Lastensuojeluliiton kanssa kesäisin uimaopettajan. Kun tehtaan rakennuttamaan Valkoiseen taloon saatiin hyvät harjoitustilat, väheni toiminta palokuurilla. Näytelmäharrastus oli Rokkalassa vilkasta, ja myös naapurikylien harrastuksiin osallistuttiin ahkerasti.

Lähde: JOHANNES muistoja kuvina

Kukkola ja Alakirjola

   Kukkolan kylä sijaitsi noin viisi kilometriä kirkolta etelään, ja rajoittui Koiviston rajalla virtaavaan Vaaprikanojaan. Kukkolan ja kirkonkylä väliin jäi Alakirjolaan pieni, pääosiltaan Kirjolan kartanon käsittävä kylä. Näiden kylien asutus sijoittui meren rannan ja Viipuri-Koivisto -radan väliselle alueelle, joka oli melko tasaista seutua. Rannasta oli kuitenkin pieni nousu peltoaukeille. Maasto kohosi vielä hiukan, kun pelto muuttui metsäisemmäksi maisemaksi. Kylilen kohdalla rantaviiva oli melko suora. Vain vähäiseiä niemiä ja lahtia oli elävöittämässä maisemaa. Saaria Kukkolan kylän kohdalla ei ollut, Alakirjolan kohdalla sen sijaan runsaasti.

  Liikenneyhteydet olivat hyvät kylistä asutuskeskuksiin. Aluetta halkoi maantie, jota linja-autot kulkivat Viipuriin ja Koivistolle. Junaan pääsi nousemaan kylien laitamilla sijaitsevilta Uutelan ja Kirjolan pysäkeiltä. Pienet laivat laskivat alueen laituriin 20-luvulla. Suuret rahtialukset höyrysivät ohitse määränpäänään joko Kirkkoniemi tai suuren maailman satamat.

  Asukkaita Kukkolassa oli noin 250, Alakirjolassa huomattavasti vähemmän. Yhteisön tärkeimiä rakennuksia olivat kansakoulu, osuusliikkeen myymälä, työväentalo sekä pieni palokuuri, jossa säilytettiin kylien vähäinen sammutuskalusto. Huomattavin yksityinen talo oli Martta Nobelin omistama Agnelan tila. Alakirjolan muodosti pääasiassa Kirjolan hovi. Sen rakennuksen oli piirtänyt Helsingin Polyteknillisen opiston arkkitehtyyrin pääopettaja, professori Gustaf Nyström, joka on piirtänyt myös säätytalon ja valtionarkiston. Hovin omisti maailmankuulu Nobelin suku.

  Toimeentulonsa kyläläiset saivat pääasiassa maataloudesta. Suurin osa pelloista sijaitsi rannan ja maantien välissä. Etäämpänä oli enää vähäisiä metsäpeltoja. Suurin osa pelloista sijaitsi rannan ja maantien välissä. Etäämpänä oli enää vähäisiä metsäpeltoja. Suurimpienkin talojen peltopinta-alat olivat alle kymmenen hehtaaria tilojen jakamisesta johtuen. Poikkeuksen teki Kirjolan hovi, jossa oli yli sata hehtaaria viljeltyä. Kylissä oli myös melkoinen pientalosutus. Taloista käytiin työssä Hackmanin selluloosatehtaalla, Makslahden satamassa ja Kirjolan hovissa. Kukkolassa, Vaaprikanojan varrella oli aikaisemmin ollut pieni lasitehdas. Kirjolassa oli toiminut kynttilätehdas. Myöhemmin sen toiminta siirrettiin Viipuriin, jossa se tunnettiin Havin kynttilä- ja saippuatehtaan nimellä.

  Kukkola oli myös suosittu eläkeläisten asuinpaikka. Useimmat heistä olivat entisiä valtion virkamiehiä. Kylässä oli lisäksi useita kesähuviloita, joiden asukkaista tunnetuimpia olivat arkkitehti Otto I. Meurman Mustikkaniemessä ja Uno Ullberg Kiikkuniemessä.

Lähde: JOHANNES muistoja kuvina

Johanneksen rippikirjat 1890-99, Alakirjola ja Kukkola

Pellervo Mäkinen:

Alkusanat

Johanneksesta on kirjoitettu kyläkirjoja kiitettävästi. Muutamista kylistä kirja kuitenkin yhä puuttuu. Tuomalla esille noitten kylien asukkaita 1800-luvun loppupuoliskolta toivon voivani paikata kyläkirjojen puutetta osittain. Moni lehden lukija voi löytää keräämistäni tiedoista ainakin isovanhempiensa nimet. Olen pyrkinyt kirjoittamaan tiedot pääosin siinä muodossa kuin ne ovat kirkonkirjoissa. Toivottavasti tunnette vanhat murresanat, nyt niitä on mahdollisuus opiskella. Kirkonkirjoissa on myös mainintoja pikkurikoksista. Olen jättänyt ne pois. Aviottomat lapset on sanottu äpäriksi, olen käyttänyt tässä  muotoa avioton (oäkta). Enkä ole sanonut lapsen äitiä jalkavaimoksi, niin kuin kirkonkirjoissa.. Paljon käytetty ammattinimike (Karjalassa) läksiäim on sama kuin Savossa loinen, Keski-Suomessa kesti, Satakunnassa koturi. Tarkoittaa itsellistä, tämä nimitys on myöhemmin tullut käyttöön. Aloitan kylien aakkosjärjestyksestä, siis niistä kylistä, joista kyläkirjat puuttuvat. Kirjoitusten ilmestyminen riippuu lehden palstatilasta ja varmaan enemmän omista voimistani. Älkää unohtako kommentteja. Tiedot eivät ole enää tietosuojalain alaisia, koska ne ovat yli sata vuotta vanhoja.

Rippikirjatietoja olen täydentänyt 1890-luvun lastenkirjoilla; näin olen päässyt aivan 1800-luvun lopulle. Nythän oli niin, että muutamissa seurakunnissa, esimerkiksi Johanneksessa, lapset merkittiin perheittäin erilliseen Lastenkirjaan ja vasta rippikoulun käyneet tulivat rippikirjaan. Lastenkirjojen pito lopetettiin vuodesta 1920 ja kaikki merkittiin rippikirjoihin.

Alakirjola 

Lienee syytä katsoa aluksi kylän vanhempaa historiaa: kylä tunnettiin Kirjolan nimellä jo 1400-luvulla. Nimi muuttui 1500-luvulla Alakirjolaksi erotukseksi Kuolemajärven Kirjolasta eli Yläkirjolasta. Johanneksen kylännimet ovaat syntyneet samoin kuin yleensä Karjalankannaksella, ensimmäisen asuttajansa nimestä. Niinpä Alakirjola Kirjolaby 1544, Alakirjolaby 1592 sukunimestä Kirjonen, Lasse Kirjoin 1543. Maakirjataloja oli Alakirjolassa vain yksi Kirjola. Omistajaluettelon voisi aloittaa viipurilaisesta porvarista nimeltään Olavi Snidkar. Seuraava  oli Viipurin kirkkoherra Jöns 1594. 1600-luvun lopulla kylä oli vain pahainen ja harmaa pikkukylä. Seuraava omistaja oli kaupunginkirjuri Jaakko Simonpoika. Tämän pojan leski möi tilan 220 taalarista vuonna 1660 kihlakunnantuomari Elias Haraldinpojalle, joka aateloitiin nimellä Starenskiöld. Elias Starelta tila siirtyi kauppias Johan Hunniukselle. Tila hävitettiin perin pohjin sodassa 1708. Tilan vuokraajana esiintyi Eerikki Laurinpoika Arminen Revonsaaren Hankalasta. Viipurilainen kauppias Andreas Bonderus osti tilan Hunniuksen perikunnalta 150 ruplan hinnasta. Bonderuksen kuollessa 1769 Alakirjola oli konkurssitilassa. Tila myytiin huutokaupalla viipurilaiskauppiaille Hans ja Martin Sutthoffille sekä Andreas Jaenischille ja  sen jälkeen Johanneksen kappalaiselle Melartopaeukselle 710 ruplasta. Vuonna 1779 tilan hinta oli noussut 2250 ruplaan, ostajana luutnantti Carl Johan Scharenberg. Vuonna 1788 omistajana oli Christian Hintze, 1790 kapteeni Johan Paul Pfeiffer. Edelleen senaattori Haartman ja sitten kuvernementtisihteeri Anton Alfthan. Hänen aikanaan alkoi tilan nousukausi. Vuonna 1829 hän perusti tilalle kynttilä- ja saippuatehtaan (myöh. Havin tehtaat). Tehdas sijaitsi Luurinsaaressa, jossa oli myös tiilitehdas. Tilan myöhemmistä vaiheista on kirjoitettu paljon. Alakirjola oli pinta-alaltaan vähän naapurikylää Kukkolaa isompi. Asukkaita kuitenkin paljon vähemmän, vuoden 1939 lopulla noin 80.

Rippikirjat 1890-99, Alakirjola

Sivu 1

Kirjola 146/100 manttaalia

46/59 osaa tilaa ja 146/48 vanhaa manttaalia.

Kenraali Andreas Petter Henrik Hintze s. 21.3.1827 täällä, tuli 1889, k. 11.2.1898

fru Johanna Maria Therese Ehrhardt s. 20.2.1845 Stralsund

son Alexander rysk kapten s. 25.12.1858

dotter Eleanora Augusta Emmi s. 16.3.1870 Zyrichthal, aviok. 1893, Ryssland

dotter Wilhelmiina Augusta Ferdinandina s. 4.12.1871, aviok. 1899, Harkov Ryssland

  

Eges af Fru Edla Nobel

 Hushål. Johannes Petterss. Karjander  s. 7.4.1849, tuli Viipurista v. 1896

Meijerska Adolfiina Henriette Westerlund s. 15.6.1876 Bjerno, tuli Ekenäsistä 1898

Meijerin hoitaja Eufrosyne Karolina Johansson s. 13.10.1874 Pusula, tuli Eurajoelta 1899

Arentimies Mikko Antinp. Wyyryläinen s. 25.9.1840

vaimo Maria Lovisa Heikint. Flink s. 10.1.1845 Lemi

poika Henrik Wilhelm s. 16.2.1873

tytär Ilma Alina s. 7.3.1879

tytär Ida Sulo s. 2.3.1883

tytär Alma Siviä s. 30.4.1884

Arentimiehen poika Henrik Wilhelm Wyyryläinen s. 16.2.1873

vaimo Maria Heikint. Suikkanen s. 12.4.1870 Viipuri

tytär Hilja Maria s. 28.3.1893

poika Henrik Emil s. 27.11.1894

Sivu 2

Renkejä

Renki Aukusti Juhonp. Halinen s. 17.4.1864 Rautalampi, tuli sieltä 1889

vaimo Karoliina Kustaant. Karhu s. 1871

tytär Adolfiina s. 25.7.1891

poika Alarik s. 9.9.1893

Muonarenki Wiktor Siren s. 2.7.1855 Anjala

vaimo Eeva Mikontytär Kurki s. 30.6.1866 Koivisto

Pehtoori Eero Kaaprielinp. Kaijanen s. 12.4.1843

vaimo Kristina Ollintytär Pesonen s. 11.3.1871

tytär Maria s. 11.10.1873

tytär Wilhelmiina s. 12.10.1883

Muonamies Matti Matinp. Arponen s. 16.9.1873

vaimo  Matilda Kristerintytär Pyökäri s. 21.9.1875, vih. 11.8.1895

Renki Matti Mikonpoika Ranki s. 23.8.1824, k. 12.2.1896

Renki Juhana Pietarinp. Sairanen s. 21.6.1861

Kuski Rietrik Robert Antinp. Pentti s. 22.7.1854

vaimo Helena Juonaantytär Roininen s. 1.11.1860

tytär Aliisa s. 14.8.1886

tytär Elin Dagmar s. 25.11.1889, perhe muutti Viipuriin 1895

Vouti Anders Gustaaf Wingvist s. 4.6.1871 Tuusula

Vouti Werner Wilhelm Lagertström s. 19.5.1875 Degerby

tämän toinen vaimo Sofia Wilhelmiina Jaatinen s. 21.12.1872 Viipuri

Renki, leski Aapraham Taavetinp. Känä s. 18.7.1870 Kuolemajärvi

Renki Aleksander Jaakonp. Orava s. 13.7.1875

Renki Aleksander Juhonp. Karkinen s. 1.4.1878, sivulle 465

Renki Elias Eliaanp. Suni s. 23.3.1842 Viipuri, sivulle 559

Renki Salomon Mikonp. Hyle s. 14.1.1880

Renki, leski Aatami Antinp. Kukkonen s. 12.12.1848, k. 17.6.1899

Läksiäin Wilhelm Anton Antinp. Seppälä s. 9.12.1867

vaimo Matilda Aleksanterin tytär Maaranen s. 27.9.1876, vih. 10.9.1899

äiti Antti Taavetinp. Seppälän leski Liisa Ristianintytär Luukkonen s. 21.8.1834

Renki Wilhelm Israleinp. Kottola s. 30.10.1874 Kauhajoki

Sivu 3

Piika Anna Kaarlentytär Wyyryläinen s. 9.6.1869, sivulle 315

Piika Eeva Heikintytär Kaipiainen s. 10.11.1867, Viipuriin 15.8.1892

Piika Helena Hiobintytär Suikki s. 19.7.1867, sivulle 311

Piika Matilda Kristerintytär Pyökäri s. 21.2.1875, sivulle 2

Piika Iida Sofia Mikontytär Hyle s. 14.1.1878, Kymiin v. 1898

Sivu 4

Muonarenkiä, läksiämiä

Läksiäm Mikko Paavonp. Hylkeen leski

läksiäm Eeva Aapramintytär Jack s. 1.12.1827

poika Aatu Mikonpoika Hyle s. 17.8.1862

pojan vaimo Eeva Ristianintytär Pukki s. 15.12.1864 Koivisto, muuttivat Viipuriin 8.11.1890

Paimen Juho Matinpoika Kaalikosken leski

Helena Kaaprentytär Karhu s. 5.4.1819

poika, muonarenki Kaapriel Juhonpoika Kaalikoski s. 15.3.1851

pojan vaimo Helena Winnari s. 13.6.1849

pojan poika Otto Kaaprenpoika Kaalikoski s. 2.3.1874

pojan tytär Ida Maria Kaaprentytär Kaalikoski s. 1.2.1876

pojan tytär Olga Aleksandra Kaalikoski s. 18.6.1880

pojan tytär Mathilda Kaalikoski s. 13.5.1884

pojan poika Pietari Jaakko Kaalikoski s. 14.2.1889

pojan tytär Albertiina Kaalikoski s. 7.7.1891

Sepän sälli Kaarle Kustaa Landström s. 2.11.1836

toinen vaimo Charlotta Maria Nygvist s. 13.3.1841 Tavastehus

pojintima Georg Bernhard Bergström s. 5.4.1870 Helsinki, tuli sieltä 1888

pojintima Frans Bergström s. 15.8.1881 Helsinki, tuli sieltä 1888

poika Karl Anton Landström s. 28.12.1888

Suutari Henrik Torsti s. 9.7.1854 Kitee

vaimo Helena Juhontytär Ruottu s. 14.4.1861 Koivisto

Läksiäm Kaapriel Israelinpoika Karhu s. 6.8.1868

vaimo Alfhild Nikodemuksentytär Montonen s. 28.1.1870, sivulle 385

Muonamies Matti Joonaanpoika Kaijanen s. 11.9.1848

vaimo Kaisa Israelintytär Suni s. 25.8.1854 Säkkijärvi

poika Anton Matinpoika s. 27.12.1879

tytär Amanda s. 3.3.1884

tytär Olga Maria s. 25.10.1885

tytär Anna Karolina s. 17.12.1887

Läksiäm Walpuri Israelintytär Suni s. 19.6.1865 Säkkijärvi

Walpurin avioton poika Johan Emil Suni s. 31.3.1893

Paimen, entinen ruotusotamies, leski Heikki Aataminpoika Fågel s. 29.4.1819 Hartola

Sivu 5

Muonarenki Juho Heikinpoika Fågel s. 1860 Hartola

vaimo Maria Sofia Saxberg s. 6.2.1864 Koivisto

Läksiäm Kaarle Heikinpoika Fågel  

vaimo Eeva Antintytär Hämäläinen s. 1851 Koivisto

poika August s. 4.5.1881

tytär Emilia s. 4.11.1884, Viipuriin 1893

poika Edvard s.  3.7.1888

Läksiäm, leski Kaapriel Pietarinpoika Kaijanen s. 18.3.1820

poika Antti Kaaprielinpoika Kaijanen s. 20.3.1853

pojan vaimo Maria Juhontytär Innanen s. 1.7.1861 Taipalsaari

tytär Anni s. 16.12.1884

tytär Mathilda s. 25.1.1890, perhe muutti Karhulaan 1896

tytär Dagmar s. 3.6.1892

poika Otto s. 1.1.1895, k. 8.1.1895

Muonarenki Mikko Rudolfinpoika Kaalikoski s. 24.9.1856,

vaimo Karoliina Jobintytär Suikki s. 7.11.1861

poika August s. 29.5.1881, sivulle 461

tytär Thilda Maria s. 15.2.1885

tytär Wilhelmiina s. 26.10.1888

Läksiäm Ulla Sohvi Hoffren s. 1.10.1829 Leppävirta

poika Matti Wilhelm Matinpoika Lybeck s. 16.9.1859

pojan vaimo Maria Wilhelmintytär Kaipiainen s. 1.11.1862, muuttivat Viipuriin 8.11.1890

Läksiäm Heikki Aapraminpoika Mutikainen s. 1866

vaimo Maria Pienamoinen s. 12.7.1868

tytär Rosa Maria s. 26.8.1892, sivulle 455

Läksiäm Mikko Jaakonpoika Hyle s. 17.9.1854

vaimo Helena Pietarintytär Sairanen s. 24.4.1858

tytär Iida Sofia s. 14.1.1878

poika Salomon s. 14.1.1880

poika Anton s. 5.11.1884, sivulle 316

poika Juho Jaakko s. 30.12.1886

tytär Aina s. 6.1.1889

tytär Edla s. 29.7.1891

poika Aukusti s. 10.5.1895, k. 9.1.1896

tytär Elina s. 4.3.1897

Läksiäm Edvard Taavetinpoika Kollgren s. 21.3.1868

vaimo Helena Hiobintytär Suikki s. 19.7.1867

Helenan avioton poika Kaarle Robert Suikki s. 24.9.1890

veli Johan Anton Taavetinpoika Kollgren s. 2.7.1871, sivulle 311

Läksiäm Maria Taavetintytär Kollgren s. 9.2.1861

Sivu 6

Muonarenkejä, läksiämiä

Kylänvanhin. Seppä Kustaa Mikonpoika Karhu s. 18.10.1844

vaimo Eeva Tuomaantytär Hiiri s. 20.4.1850, sivulta 13

tytär Karoliina Kustaantytär s. 20.10.1871, aviokuulutus 1891 s. 2

tytär Maija Liisa s. 30.8.1874

poika August s. 12.1.1877

poika Anton s. 17.8.1881, sivulle 13

poika Juhana s. 3.7.1884

poika Mikko s. 23.9.1887

Muonarenki, leski Jaakko Paavonp. Orava s. 7.8.1838

vaimo Anna Stina Juhontytär Frey s. 3.12.1838,     k. 3.3.1897

poika Aleksander s. 13.7.1875

tytär Emma Maria s. 28.7.1879, muutti Kymiin v. 1899

poika Ferdinand s. 23.7.1869, vih. 9.5.1897

vaimo Katriina Simontytär Laisi s. 31.7.1879 Säkkijärvi

poika Nikolai s. 6.12.1897, k. 17.12.1897

poika Wäinö Aleksander s. 8.1.1899

Läksiäm Juho Marianpoika Valkonen s. 14.5.1862

vaimo Maria Yrjöntytär Karhu s. 2.10.1858, perhe muutti sivulle 467

poika Aleksander Juhonpoika s. 28.5.1884

tytär Hulda Juhontytär s. 8.5.1888

tytär Edla Juhontytär s. 25.12.1889

Läksiäm Juho Niemosen leski

Läksiäm Anna Jeremiaantytär Pukki s. 10.4.1835

tytär Aleksandra Aapelintytär Rapeli s. 8.7.1869, muuttivat s. 312

Läksiäm Adam Sigfridinpoika Käkönen s. 16.11.1857 Koivisto

vaimo Anna Liisa Erikintytär Vähäkarjaluoto s. 14.3.1863 Pyhäjoki, muuttivat s. 56

tytär Hilja Josefiina s. 18.8.1885 Koivisto, tulivat sieltä 1896

poika Juho Arvid s. 14.8.1888 Koivisto

tytär Anna Ellida s. 18.7.1891 Koivisto

poika Erik Uljas s. 2.3.1894 Koivisto

tytär Lempi Maria s. 2.7.1895 Koivisto, k. 3.5.1896

tytär Lempi s. 23.7.1897

Sivu 7

Läksiäm Antti Ollinpoika Pesonen s. 21.6.1842

vaimo Selma Maria Rietuntytär Kärkkäinen s. 3.2.1850 Kiuruvesi, sivulle 13 perhe

poika Aukusti Wilhelm Antinp. Pesonen s. 6.1.1874

tytär Saara s. 24.10.1876

tytär Aliina s. 21.4.1880

poika Hjalmar s. 8.7.1883, k. 19.1.1889

poika Oskar s. 21.12.1886

poika Hjalmar s. 16.2.1891, k. 2.3.1891

Mäkitup. poika August Antinpoika Pesonen s. 6.1.1874

vaimo Anna Maria Eerontytär Puusa s. 1873

tytär Hilma Maria s. 30.6.1899

Läksiäm Aukust Beatanpoika Tikka s. 19.6.1851 Viipuri

vaimo Fiina Willentytär Ollikainen s. 12.7.1846 Säkkijärvi

poika Juhana Aukustinpoika s. 15.6.1874

poika Aleksander s. 20.10.1877

tytär Hulda s. 1.5.1881

poika Anton s. 16.12.1883

poika Aukust Robert s. 9.2.1887, kuoli

tytär Hilda Maria s. 5.8.1890, muuttivat sivulle 316

Läksiäm Abraham Juhonpoika Rusanen s. 18.5.1859 Viipuri, vih. 4.8.1889

vaimo Elin Augusta Wyyryläinen s. 14.8.1870

Juha Rusasen leski, äiti Anna Aapramintytär Pyykkö s. 1822

Läksiäm August Wilho Heikinpoika Halonen s. 3.8.1869 Joroinen

vaimo Saara Antintytär Pesonen s. 24.10.1876

tytär Hilma Maria s. 30.6.1899

Sivu 8

Muonarenki Juonas Mikonpoika Hiiri s. 24.1.1853

vaimo Karoliina Jack s.  7.11.1855

poika Aleksander s. 12.9.1876

poika Otto s. 13.9.1879

tytär Olga Maria s. 15.7.1882

tytär Ida s. 29.3.1883

tytär Emma s. 13.8.1889

tytär Matilda s. 22.8.1893

poika Johannes s. 21.2.1896

poika Hugo s. 22.11.1899

Aleksander Juonaanpoika Hiiri s. 12.9.1876, vih. 6.11.1898

vaimo Iida Filipintytär Huunonen s. 10.9.1876

Läksiäm Kaarle Ollinpoika Lätti s. 12.2.1864 Ruskeala

vaimo Matilda Karolina Hellman s. 12.7.1856 Sysmä

poika Karl Robert s. 13.3.1889, sivulle 553

tytär Anna Lovisa s. 27.8.1892

Sivu 11

Kauppala 13/100 manttaalia

Kollegisihteeri, Kamarijunkkari

Vapaaherra Aleksander Rokassovskyn tila

Arentimies, konttoristi Otto Waltter Palmgvist s. 23.4.1868 Helsinki

vaimo Emma Matilda Aleksanterint. Kaijanen s. 9.4.1875

tytär Elli Matilda s. 11.6.1893

Renkivouti Aleksander Kaaprenpoika Kaijanen s. 17.2.1840

vaimo Helena Ollintytär Haltia s. 15.7.1848

tytär Emma Matilda (ks. ylemmäs)

poika Juho Aleksander (Hannes) s. 27.1.1878

poika Wiktor s. 12.6.1880

tytär Ida Maria s. 24.8.1883

Renki Aleksander Antinpoika Puusa s. 29.8.1873

Sivu 12

Läksiäm Herman Valkonen s. 12.11.1841

vaimo Maria Kukkonen s. 17.7.1839

poika Otto s. 24.12.1865

poika Juho s. 3.7.1870

tytär Emma s. 26.9.1874

poika Antti s. 17.10.1877

Läksiäm August Heikinpoika Halonen s. 3.8.1869

vaimo Saara Antintytär Pesonen s. 24.10.1876

tytär Anna Wilhelmiina s. 24.4.1894

tytär Alma Maria s. 19.9.1896

Työmies August Blomster s. 5.6.1860, Valkjärvelle 1899

Läksiäm Kaapriel Pietarinpoika Kaijanen s. 18.3.1820, k. 30.9.1896

Sivu 13

Mäkitup. Aleksander Anninpoika Maaronen s. 12.6.1851 Viipuri, k. 2.5.1896

vaimo Sohvi Kaaprielintytär Karhu s. 26.4.1851

tytär Matilda s. 27.9.1876, aviokuulutus 1899 siv. 2

tytär Anna Maria s. 7.12.1878

poika Anton s. 2.10.1881

poika Otto s. 1.9.1884

tytär Ida Josefiina s. 24.7.1887

tytär Hilda Wilhelmiina s. 17.4.1890

poika Hugo Aleksanteri s. 17.5.1892

Kaarle Wyyryläisen leski Anni Aapramintytär Karvanen s. 19.9.1838, Koivistolta 1854

vävy Aatami Rietunpoika Wyyryläinen s. 15.11.1855

vaimo Amanda Kaarlentytär Wyyryläinen s. 9.6.1869

tytär Lydia Kaarlentytär Wyyryläinen s. 18.9.1879

tytär Aina Maria s. 28.9.1893

poika Kaarle Aleksanteri s. 9.5.1895

poika Anton Fredrik s. 17.3.1897

tytär Wera Alina s. 28.10.1898

tytär Weda s. 27.11.1899

Mäkitup.vävy Aapeli Antinpoika Kukkonen s. 30.8.1860, vih. 31.1.1892

vaimo Maria Eerontytär Kaijanen s. 11.10.1873, tulivat Kukkolasta

tytär Emma s. 10.1.1893

poika Aleksanteri s. 25.7.1897

Läksiäm Anna Willentytär Monosen tytär Anna Sofia Annantytär s. 27.4.1895, sivulle 298

Muonarenki Wiktor Siren

vaimo Eva Mikontytör Kurki s. 1866 Koivisto

poika Emil s. 24.5.1891

poika Teodor s. 5.7.1894, Koivistolle 8.12.1898

Revonsaari, Räihälä, Villinsaari ja Haltiansaari

 Viipurinlahden suurin saari, Revonsaari, sijaitsi mantereen ja Koiviston välissä. Se oli kymmenen kilometriä pitkä ja parhaimmillaan noin kolme kilometriä leveä. Saari muodostui virallisesti kahdesta kylästä, Räihälästä ja Revonsaaresta, mutta yleisesti puhuttiin myös Rapelin, Nikkolan, Pukin, Henttolan, Pyökärin ja Hankalan kylistä. Räihälä sijaitsi saaren itärannalla vastapäätä Johanneksen kirkonkylää Vaahtolaa. Maastollisesti saari oli melko tasaista, joskin muutamia korkeita näköalapaikkojakin oli. Rannat olivat vaihtelevia: osa oli vehmasta ja osa hiekkarantaa. Paikoitellen rantamaisema oli hyvinkin kivikkoista.

      Asukkaita saaressa oli runsaat 800. Pääasiallisen toimeentulonsa revonsaarelaiset saivat maanviljelystä ja kalastuksesta. Maataloustuotteet ja kalat myytiin Viipurin ja Uuraan toreilla sekä Vaahtolan toripäivillä. Tarpeellisen lisän saarelaisten toimeentuloon antoivat Uuraan ja Makslahden satamat, joissa monet kävivät kesäisin töissä. Myös merimiehen ammatti oli houkutellut saarelaisia maailman meriä purjehtimaan.

      Revonsaaressa oli useita kauppoja. Muun muassa Koiviston Härkälän Osuuskaupalla oli myymälä Pukilla. Saareen oli perustettu myös puhelinyhdistys, ja jo melko varhain hankittiin puhelin kumpaankin päähän saarta. Koulupiirejä oli kaksi, Pukki ja Hankala. Harrastustoiminta oli vilkasta: esimerkiksi nuorisoseuroja oli kaksi, samoin marttayhdistyksiä. Revonsaaren ns. Laineella oli oma talo Räihälässä.

      Haltiansaari sijaitsi Revonsaaren eteläpuolella. Se oli parin kilometrin pituinen ja noin kilometrin levyinen. Aikojen myötä saareen oli muodostunut kaksi kylää: Haltiansaari sijaitsi eteläpäässä ja oli maisemaltaan avaraa ja tuulista. Toinen kylä, Villinsaari, oli maaperältään ehkä hivenen parempaa viljelysmaata. Yleisesti ottaen saaren maasto oli karunpuoleista ja puustoltaan ja kasvillisuudeltaan melko vähälajista.

      Täälläkin saatiin elanto pelloista ja merestä. Talvinuotan vetoa harrastettiin talvisotaan saakka viiden nuottakunna voimalla. Kesäisin miesväki, jopa naisetkin, kävi töissä laivoissa Viipurissa, Uuraassa ja Laatokalla asti. Monet saarelaiset seilasivat myös ulkomaanliikenteen laivoissa kaukana kotisaaresta.

      Haltiansaaressa asui 16 perhettä ja Villinsaaressa 12. Sähkö tuli Villin päähän saarta 1930- luvun loppupuolella, mutta Haltialle sitä ei vielä otettu. Puhelimia saaressa ei ollut. Postiliikenne kulki Koiviston kautta. Järjestettyä postin kantoa ei ollut, vaan saarelaiset – kuka milloinkin – Makslahdessa käydessään toivat sen mukanaan. Omaa koulua ei myöskään ollut, vaan kouluikäiset lapset kävivät Hankalan kansakoulua Revonsaaressa.

      Harrastuksista mainittakoon muun muassa nuorisoseura Kipinä II, suojeluskunta ja Lotta-Svärd –yhdistys, jotka toimivat Hankalassa. Lisäksi käytiin Kajastuksen poikien ja tyttöjen kerhoissa. Saaressa oli toiminut epävirallinen ompeluseura, joka kyläläisten yhteishenkeä kuvastaen hankki yhteiseen käyttöön sata yksikköä käsittävän pitoastiaston. Myöhemmin ompeluseura jatkoi merimieslähetyksen ompeluseurana, johon naiset innokkaasti osallistuivat.

Lähde: JOHANNES muistoja kuvina

                        Porin johannekselaiset / Johannes tutuksi.

Porin johannekselaisten syyskuun kuukausi-illassa käsiteltiin jälleen Johannes tutuksi – teemaa. Nyt oli vuorossa REVONSAARI. Pellervo Mäkinen oli taas koonnut potran paketin saaresta ja sen asukkaista. Aineistoa hän oli koonnut eri lähteistä m.m. Lauri Airikan kirjasta: Kappale Johannesta.

Tämä ”paketti ” on minusta niin hyvä, että se pitää kyllä kaikille Johannekselaisen lukijoille julki tuoda. Kaiken lisäksi se vielä kertoo minun omasta synnyinsaarestani.

Näin kertoo Pellervo Mäkinen:

Revonsaaren saari sisälsi neljä kylää, Revonsaaren, Räihälän, Haltiansaaren ja Villinsaaren kylät. Nämä ovat kylien viralliset nimitykset. En käy läpi tarkemmin elinkeinorakennetta, koska se ei poikennut muiden saarien toimeentulosta, maanviljelyksestä ja kalastuksesta saatiin elanto. Makslahden ja Uuraan satamissa oli tarjolla lastaustöitä, merimiehiäkin löytyi. Asukkaita oli noin kahdeksan ja puolisataa. Koulupiirejä oli kaksi, Revonsaaren pohjoispiirin, eli Pukin (”Pukin lukio”) piiri, jonka avausvuosi oli 1905 ja Revonsaaren eteläpiirin, eli Hankalan piiri, avausvuosi 1909.

                        Hankala N:o 1

Käyn aluetta läpi maakirjataloittain. Aloitan Revonsaaren kylästä. Maakirjatalo N:o 1 Hankala, joka on aikoinaan ollut ratsutila. Tilalla on ollut monennimisiä asukkaita, eivätkä kaikkia omistajat ole edes asuneet siellä. Mainitsen tässä muutamia sukunimiä, kuten Hankala, Mannonen, Karhu, Montonen, Hänninen, Alftan, Virolainen. ”Viron Rietulla” oli 1800-luvulla Salminiemessä tiilitehdas, jonka tiilimestarit olivat Inkerinmaalta Peipusjärven alueelta. Kahdella uunilla poltettuna valmistui kesän aikana kuusi uunillista tiiliä, 40 000 kpl uunista. Jo lueteltujen nimien lisäksi sotien alla numerossa oli nimiä Ahokas, Pyökäri, Haltia, Haapajoki, Kurimo ja Niemelä.

                        Havi, tunnettiin myös nimellä Maijala, oli N:o 2

Varhaisempia asukkaita ovat olleet Erik ja Matti Rahkonen, nimi muuttuu myöhemmin Haviksi. Sotien alla tilaa hallitsivat nimet Kurki ja Pyökäri.

                        Ahokylä N:o 3 (Ahokas)

Asukkaita olivat Kukkonen, Reponen, ja Ahokas sekä Kolmikesälästä Koiviston kautta tulleet Skytät. Kristian Salomonpoika Skyttä tuli Kolmikesälästä Koiviston kautta v.1882 vävyksi Ahokkaalle. Vaimo oli Karoliina Kallentytär Ahokas. Numeroon kuului saaren itärannalla merestä jyrkästi kohoava louhikkorinteinen ”Hiienkallio”, Hiisien entinen asuinpaikka, jota marjastajat ja muut metsänkulkijat pelkäsivät. Se kohosi lähes 30 metriä merenpinnasta. Tämä tieto on Lauri Airikan kirjasta: Kappale Johannesta. Muunlaistakin tietoa paikasta on olemassa. Viipurin läänin kalenteri Suomen maa v.1923 ja Johanneksen pitäjän historia kertovat Tyrjän- eli Äijänvuoresta. Kalliolta on valokuvakin pitäjän historiassa, jossa mainitaan sen olevan pitäjän korkein kohta. Sitä se ei tietysti ole. Korkeimmat kohdat ovat Kivijärven eteläpuolella Lippolassa, Mömmön haassa, Kolmikesälästä Kuolemanjärvelle johtavan maantien varrella Viinamäen kupeessa. Molemmat kohdat ovat yli 60 metriä merenpinnasta. Karjala kuvina - Viipurin Karjala tarjoaa Johanneksen korkeimmaksi kohdaksi Ämmänkangasta, joka olisi 47,7 metriä merenpinnasta. Johanneksessa ei kuitenkaan ole tuon nimistä paikkaa. Hiienkallio, Tyrjän- eli Äijänvuori lienevät kuitenkin sama paikka.

                        Henttola N:o 4

Professori Viljo Nissilän mukaan nimen vanhin muoto on Hentto, nimi on muuttunut muotoon Hentula. Karvaset ovat tulleet numeroon vävyksi (Lauri Grelsinpoika). Osa Karvasista siirtyi myöhemmin Pajariin N:o 11. Erik Ristonpoika Kukkonen taas tuli Karvaselle vävyksi Kukkolasta. Vanha kantatalo, Karvasen suvun kehto on sijainnut paikalla, missä vielä 1910-luvulla seisoi ns. Ylätalo ja Alatalo läheisessä tuntumassa rantatöyräällä. Kun Jaakko Reponen 1860-luvulla tuli ratsain kyläreissulle Henttolaan ja katseli rapakkoista kyläkujasta peltojen niskalla, hän tuumaili: ”Uuskylä, uuskylä, ei oo viel keritty teitäkää tehhä”. Numeron asukkaita olivat Karvaset ja Ilmastit.

                        Pyökäri N:o 5

Henkikirjassa 1665 on mainittu Feltväpel Jöran Bökäris. Tila lienee ollut autiona 1700-luvun alkupuolella, koska mitään merkintöjä ei löydy. Nimi on pysynyt Pyökärinä vävyistä huolimatta. Vuonna 1854 osan talosta osti Taavetti Virolainen. Pyökärin ukkojen tarinoidessa eräs heistä tuli kehuneeksi vaimoaan. Jonkun vähän ihmetellessä, tämä sai vastauksen: ”Se on silviisii. et naine on ko hapankaali. Mitä usjemmast sitä lämmittää, sen paremp se on”.

                        Virolainen N:o 6

Paavo Ristonpoika Virolainen asui täällä v.1701-02 ennen siirtymistään Ahokylään. Tytär Beatan avioliiton kautta siirtyi osa tilasta Karvasille. Maria tyttärelle taas tuli vävyksi Sakari Peussa. Varsinkin Paavo Virolaista pidettiin pikkuvarakkaana. Hänellä oli useita laivaosuuksia. Kun Johanneksen kirkkoa rakennettiin 1880-luvulla, lahjoitti Paavo kirkkoon kynttiläkruunun, sen oli veljenpoika Fredrik ostanut Pietarista. Naimisissa hän oli kolmasti, perillisiä ei kuitenkaan jäänyt ja tila jäi Antti veljelle. Antin poika Fredrik (Viro Rietu) oli itseoppinut laivan päällikkö ja osakkaana laivayhtiössä. Hänellä oli tiilitehdas ja maakauppa. Hän oli osteskellut myös maatiloja Ylämaan puolelta pitäjää, esimerkiksi Jussilan tilan Kolmikesälästä. Tilan hän sittemmin möi mummoni isälle Benjamin Kaijaselle. Rietu sai väkivaltaisen lopun, kun hänet pudotettiin junasta Viipurin lähellä ja kirkonkirjat kertovat, että hän musertui junan alle. Paavo veli oli koulunkäynyt merikapteeni. Hän osti laivapäällikön ja maakauppias Jaakko Reposen tilan tämän tehtyä konkurssin ja samoin Joonas Reposen Ylätalon tilan. Jaakko Reposen omistuksessa oli aiemmin myös nk. Mömmön tila Lippolassa. Tämän hän oli myynyt jo aikaisemmin Aatami Mömmölle.

                        Kottonen N:o 7

Kottonen on ollut talo, jossa asukkaat eivät ole viihtyneet. Autionakin se on ollut satakunta vuotta. Risto Airikka piti sitä 1770-luvulla vähän aikaa. 1850-luvulla Kottoset häviävät sieltä lopullisesti ja tila siirtyy Anton Alfhan`ille. Tämän konkurssin jälkeen tila siirtyi oston kautta Antti Karvaselle ja Simo ja Juho Karvaselle. Simo möi myöhemmin 1/3 osuutensa tilasta Pekka Reposelle ja vielä 1/3 osan kauppias Aleksander Kurjelle. Asukkaita tilalla on ollut Karvanen, Ahokas, Leppänen, Reponen, Hoikkala ja Koho.

                        Repola N:o 8

Repola on mahdollisesti vanhin suku saaren historiassa. Sukunimenä vaihtelee aluksi Repola ja Pukki. Nimi Pukki johtaisi vanhan tarinan mukaan Säkkijärven Santapukille. Kantatilan kokonaispinta-ala oli 254 ha. Vuonna 1848 tila jaettiin kuuteen osaan ja myöhemmin tuli uusia jakoja. Jaakko Aataminp. Reposen konkurssipesältä tilan ostanut Paavo Virolainen (katso talo 6) oli yksinäinen ja sairas mies ja Paavo möi tilan Uuraalaiselle työnjohtaja Vilhelm Miettiselle. Asukkaita on ollut Tuhkanen, Reponen, Mähönen, Miettinen, Ottonen, Iitti. Jaakko Reponen vietti viimeisiä elinvuosiaan Räihälässä, Lammilan talon pihamökissä ja muisteli menneitä: ”Enne sannoit, et kapteen Reponen – nyt vaa Repo Jaakko.

                        Nikkola N:o 9

Nikkolan sukua voidaan seurata pitkälle 1600-luvulle. 1670-80 henkikirjoissa on merkintä Cavallerie (ratsumies) Olf Tomass`son Jöran. Jöranilla oli kolme poikaa, suku jatkui kahdesta, Yrjöstä ja Simosta. Yrjö Yrjönpojalla oli poika, Paavo s.1733 ja hänellä oli kolme poikaa, Matti s.1759, Abraham s.1765 ja Juho s.1771. Suku jatkuu Matista ja Abrahamista. Matilla oli poika, Juho s.1792, puoliso Eeva Nuutintytär Kaijanen. Matilla ja Eevalla on paljon jälkipolvia. Pojista Aatami jäi kotitilalle. Kolme nuorempaa veljeä, Simo, Paavo ja Tuomas muuttivat Viipurin maalaiskunnan Yläsommeeseen ostamilleen maatiloille. Suku oli siellä levinnyt talvisotaan mennessä myös viereiseen Porlammin kylään. Nikkoloista sanottiinkin siellä, että ne ostavat kaikki maat, mitkä vain ovat myytävinä. Tilan kokonaispinta-ala Revonsaaressa oli ennen 1848 halkomista176,67 ha.

                        Rapeli N:o 10

Airikan mukaan Rapelin suvun juuret johtavat naapuritaloon Nikkolaan. Osa Nikkolan asukkaista näyttää nimittäin ottaneen sukunimekseen Rapeli. Talo on ollut myöskin ajoittain autiona. Rapeliin on tullut myös eräs Jaakko niminen asukas, jonka sukujuuria ei ole tunnistettu. Tämä on taloon tultuaan ottanut nimekseen Rapeli. Sotien alla numerossa esiintyy sukunimet Rapeli, Karikorpi ja Karhu.

                        PajariN:o 11

Henttola n:o 4, aiemmin Karvanen, Virolainen n:o 6 ja Pajari n:o11 muodostavat melko yhtenäisen taloryhmän Revonsaaren länsirannikolle, vastapäätä Koiviston Kiiskilää. Saarelaisten keskuudessa se tunnettiin yhteisellä nimellä Henttola. Pajarin suku on sieltä hävinnyt 1700-livulla. Asukasmäärät ovat Pajarilla vaihdelleet paljon vuosittain. Isossajaossa v. 1851 tila jaettiin kolmeen osaan, eli Simo Ristonp. Hentula, Sakari Erikinp. Karvanen ja Joonas Mikonp. Hentula. Myöhemmin Karvasen osuus tilasta on kasvanut 2/3 osaan. Sotien alla numerossa esiintyy nimiä Hentula, Karvanen, Haltia Hyytiäinen ja Reponen.

                                                Räihälän kylä

                        Suikin maakirjatalo, eli Räihälä N:o1

Kun Jaakko Simonp. Airikka sai v.1699 sijoituskirjan kahteen autiotaloon Räihälässä, oli tämä ainoa kylässä asuva perhe, kunnes sinne v.1723 henkikirjan mukaan siirtyi asukkaaksi Olavi Grelinp. Suikki Olavi tuli taloon jäädäkseen. Mistä, se on epäselvää, mahdollisesti Hannukkalasta. Isojako valmistui Räihälässä v.1836. Vuonna 1844 muodostettiin Suikista kolme itsenäistä tilaa, kukin 1/3 tilasta. Näiden isännät olivat Matti Yrjönp. tila 1.1, Paavali Laurinp. tila 1.2 ja Juhana Matinp. tila1.3. Matti Yrjönp. möi tilansa v.1849 Jaakko Antinp. Hänniselle, joka oli avioitunut Liisa Johanneksentr. Katajaisen kanssa ja asunut vaimonsa kotitalossa Lammilassa useita vuosia. Jaakolta tilan osti v.1875 Revonsaaren Pukilta ollut laivamestari Mikko Ristonp. Reponen ja asumaan tuli tämän poika Aleksanteri perheineen. Perintönä Hännisistä säilyi nimi Hänniseläiset pitkälle 1930-luvulle, niinpä Reposen Konstakin tunnettiin paremmin Hännisen Konstana. Sukunimiä sotien alla oli Venäläinen, Suikki, Reponen. Ruokakuntia oli Suikilla 7, asukkaita 41.

                        Räihän maakirjatalo N:o 2, pinta-ala 224,69 ha.

Jaakko Simonp. Airikan perikunta pysyi yhtenäisenä talona aina vuoteen 1766, jota ennen jakautuminen kahteen talouteen näyttää tapahtuneen Mikko Jaakonpojan poikien Antin ja Simon välillä. Isojakoa seurasi v.1845 halkomistoimitukset, joissa Räihän kantatalo jakautuu kuuteen tilaan.

Lammila Topias Katajaisen talo

Mattilaiset  Matti Yrjönp. Airikan talo

Lautamieheläiset Adam Yrjönp. Airikan talo

Aatamilaiset Adam Mikonp. Airikan talo

Kalle Joosepinp. Katajaisen talo

Juhanalaiset Juhana Kustaanp. Airikka

Räihän puolella oli 20 ruokakuntaa ja asukkaita 128. Kylän yhteinen asukasmäärä oli 169.

                                                Haltiansaaren kylä

Haltian- ja Villinsaaren kylät olivat tietysti eri saaressa kuin Revonsaari, mutta mikä sen saaren nimi oikeastaan oli? Koulua käytiin Hankalan koulussa. Haltiansaaren kylä on entinen yksinäistalo. Kylä esiintyykin 1700-luvulla nimellä Haltianniemi. Tilaluettelo osoittaa, että v.1544 Haltialla ja Villin kylissä oli kummassakin 4 – 5 taloa. V.1655 enää kaksi taloa ja v.1683 vain yksi talo, mikä Haltian puolella oli hylätty. Sen viimeinen haltija Matti Hannunpoika oli paennut perheineen Inkerinmaalle v.1678. Autiotilaluettelon mukaan 26.9.1697 sanotaan, että ”Haltialla on vain vanha tupa ja riihi-aidat mädäntyneet”. Tuona aikana se ei ollut harvinaista. Parikymmentä vuotta kestäneen autioitumisen jälkeen ilmestyy Haltialle taas asukkaita. Nuutti Martinpoika ja häntä seurasi Eskil Nuutinpoika ja Bertil Eskelinpoika. Tilaa on myöhemmin myös jaettu. Sukunimiä sotien alla oli Haltia, Salmen ja Pentti.

                                                Villinsaaren kylä

Kylä on myös entinen yksinäistalo. Asukasluvultaan kylä oli vuonna 1939 Johanneksen pitäjän pienin kylä, vajaa 60 asukasta. Kylän historia ulottuu samoille ajoille, kuin Haltiansaaren kylänkin. Villi, aiemmin Villing nimi katoaa kylästä 1800-luvun puolivälin tienoilla. Seuraa vävyjen aika, Haltia, Kaipiainen, Muuriaisniemi, Ilmasti, Hankala ja Suuluhta. !930-luvun lopulla kylästä löytyy sukunimet, Haltia, Hankala, Engvist, Muuriaisniemi ja Suuluhta. Muuten, tuo nimi Muuriaisniemi löytyy kirkonkirjoista johonkin aikaan myös muodossa Metsämuuriainen.

                        Lopuksi Pellervo Mäkinen kertoo, että saareen ei juurikaan tullut vävyjä pitäjän ylämaan puolelta. En muista muita, kuin Skyttä, hänkin tuli Kolmikesälästä Koiviston kautta. Koiviston puolelta tulijoita oli paljonkin, saarista sekä mantereeltakin. Saaren tytöt kyllä kelpasivat miniöiksi mantereen puolelle, varsinkin Kaijalaan, Hentula, Reponen, Kurki mainitakseni ja Hylkiälään  Reponen sekä Lippolaan Rapeli ja Kolmikesälään Karvanen. Revonsaaresta on lähdetty normaalia enemmän merten taakse ansiota etsimään, mainitsen nimiä Miettinen, Reponen, Pyökäri. Laajemmaltikin kuuluisuutta saaneita Revonsaarelaisia voisin mainita Fredrik ja Paavo Virolainen sekä Jaakko Reponen, nämä olivat kauppamiehiä ja laivanvarustajia. Saarnamies ja selvännäkijä Mikko Reponen sekä rovasti ja kirjailija Toivo Rapeli ja tietysti pitäjäseuramme ”grand old man”, Lauri Airikka.

- kirj. Maire Suominen  

Rokkala

 Rokkalaa voitiin kutsua merenrantakyläksi, vaikka siihen kuuluikin maanviljeysvaltainen alue Rokkalanjoen varrella. Maisemaa hallitsi meren rannassa Kirkkoniemi, joka työntyi pitkänä kärkenä kohti Päätilää. Niemi päättyi syvään Kirkkosalmeen muodostaen mainion sataman, jota myös suuret laivat pystyivät käyttämään. Kirkkoniemen rannat olivat matalia hiekkarantoja.

 Jos Kirkoniemi hallitsi merenrantaa, Rokkalanjoki puolestaan hallitsi kylän muuta osaa jakamalla sen kahtia. Joen yli johti kylän alueella vain kaksi maantiesiltaa, Hovin silta Ala-Rokkalassa ja Kosen silta Rokkalankoskella. Rautatiesilta ylitti joen Ala-Rokkalassa, lähellä Hovin siltaa. Jokisuulla meren ja joen rannat olivat matalia ja savisia, mutta pian joki jo muuttui kiviseksi koskeksi Hovin sillan jälkeen jatkuen pitkälle rautatiesillankin yläpuolelle. Koskiosuuden jälkeen joki virtasi rauhallisena pitkän matkaa, kunnes muuttui jälleen koskeksi Kosen sillan alapuolella. Jokilaakso oli viljeltyä aina Kaijalaan saakka, joskin joen pohjoispuoli Kosen sillan ja Kaijalan välillä raivattiin viljelylle vasta 1919-1920. Rokkalan vanhin asutus on ollut jokisuun tuntumassa Ala-Rokkalassa. Muita asutusalueita olivat Kirkkoniemi, Rokkalankoski ja Ylä-Rokkala. Toimeentulonsa Rokkalan väki oli jo kauan hankkinut teollisuudesta. Aikoinaan Rokkalankosken ja Kirkkoniemen lasitehtaat olivat yhdessä muodostaneet Pohjoismaiden suurimman lasinvalmistuskeskuksen. Lasiteollisuus loppui, mutta vähän myöhemmin alkoi selluloosan ja paperin valmistus. Puhtaasti maanviljelyksellä toimeentulevaa väkeä oli Rokkalankosken ja Kaijalan välisellä alueella. Rokkalan hovissa harjoitettiin maanviljelystä ja karjanhoitoa. Rokkalasta oli hyvät kulkuyhteydet maanteitse joka suuntaan, ja Rokkalanjoen seisake palveli henkilöliikennettä rautateillä. Kylän kolmiopettajainen koulu sijaitsi Ylä-Rokkalassa. Rokkalalaisten harrastukset olivat monipuolisia. Voimistelu- ja urheiluseura Johanneksen Kireät perustettiin Rokkalan koululla 1931. Seuran tärkeintä lajia, painia, harjoiteltiin talvisin Kirkkoniemen palokuurissa. Myöhemmin muukin urheilutoiminta otettiin mukaan Kireän piiriin. Palokuurilla kokoontuivat myös Kirkkoniemen Martat ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kirkkoniemen osasto. Hackmanin tehdas tuki yleisesti harrastustoimintaa muun muassa palkkaamalla yhdessä Lastensuojeluliiton kanssa kesäisin uimaopettajan. Kun tehtaan rakennuttamaan Valkoiseen taloon saatiin hyvät harjoitustilat, väheni toiminta palokuurilla. Näytelmäharrastus oli Rokkalassa vilkasta, ja myös naapurikylien harrastuksiin osallistuttiin ahkerasti.

Lähde: JOHANNES muistoja kuvina

Tikkala, Kolmikesälä, Lippola ja Hylkiälä

 

Tikkala kuului ylämaan kyliin. Sen naapureita olivat Karhula, Koskijärvi ja Lippola. Varsinainen kylä sijaitsi noin kilometrin päässä Rokkalanjoesta, vaikka kyläläisten peltoja ulottuikin joen molemmille rannoille. Luonto oli kannakselaisen rehevää ja maasto vaihtelevaa. Tikkala oli pieni rauhallinen maalaiskylä. Vuonna 1939 siellä oli nelisenkymmentä taloa ja asukkaita kaikkiaan 225. Maanviljelyksen ohella pääasiallisin tulo saatiin karjanhoidosta. Vuonna 1930 Tikkalaan perustettiin osuusmeijeri, jonne Tikkalan karjankasvattajat kuljettivat maitonsa. Meijeriä käyttivät muutamat naapurikylätkin. Lisäansioita hankittiin talvisin metsätöillä. Talojen nuoremmista miehistä jotkut osallistuivat myös uittotöihin, ja toiset kävivät Kirkkoniemessä lastaustöissä. Kylässä toimi myös kaksi pajaa ja pieni tiiliruukki. Kauppoja oli kaksi: Paavolaisen ja Antin puodit. Niistä sai melkein kaikkea, kankaista ja sokurista kirassiin asti. Kylässä ei ollut koulua, vaan lapset kävivät Lippolassa. Harrastustoimintaa oli monenmoista. Naisväki kokoontui kodeissa iltaisin laulamaan, lukemaan ja tekemään käsitöitä. Martat järjestivät kutoma- ja muitakin kursseja. Nuorisolla oli maatalouskerhonsa. Voimistelu- ja urheiluseura Tikkalan Pyrinnöllä oli oma talo kylän keskustassa. Sitä käytettiin ahkerasti, ja talo toimi myös tanssipaikkana. Seuran kentällä järjestettiin monet urheilukilpailut. Kirkkoon oli matkaa 15 kilometriä, joten sinne mentiin useimmiten suurina juhlapyhinä. Maallikkosaarnaajat kävivät silloin tällöin pitämässä taloissa seuroja. Myöhemmin rakennettiin suonpääläisten kanssa yhteinen rukoushuone hartaushetkiä varten. Henkistä toimintaa tuki oma kirjasto, jota käyttivät sekä vanhat että nuoret. 

Kolmikesälä oli pieni, maastoltaan kumpuileva kylä pitäjän lounaiskulmalla. Asutus oli keskittynyt lähinnä kylän läpi kulkevan maantien varteen. Lähellä oli kaislikkoinen Koskijärvi, jota kutsuttiin myös Kolmikesälän järveksi. Maantie ja järvi ryhmittivät asutuskeskuksen neljäksi rykelmäksi: Heikkilän, Venän, Virjosen ja Peussan mäkeen. Kolmikesälä oli pitäjän tyypillisimpiä maanviljelyskyliä. Kaikilla taloilla oli maata; kaikki saivat siitä elantonsa. Varsinkin järvilaakson pellot olivat hyvämultaisia ja erittäin reheväkasvuisia. Taloja kylässä oli parisenkymmentä ja asukkaita vuonna 1939 kaikkiaan 118. Kylässä ei ollut koulua, joten täältäkin lapset kävivät Lippolassa. Hartaustilaisuuksissa ja vierailevia saarnaajia kuuntelemassa käytiin Tikkalan rukoushuoneella. Nuorisoseuratoiminta, Ns. Taimi, oli yhteistä Lippolan, Hylkiälän ja Kolmikesälän kanssa. Seuralla oli myös oma lava. Se oli ensin Lippolassa, mutta sen lahottua uusi lava rakennettiin Kolmikesälään. Kylä oli hyvien liikenneyhteyksien varrella. Koska se sijaitsi Koiviston pitäjän rajalla, tuotiin emännät Kolmikesälän taloihin pääosin sieltä.

 Lippolan kylä sijoittui Kolmikesälän ja Tikkalan väliin. Sen kaakkoiskulma rajoittui Hylkiälään. Kylä oli pieni. Taloja oli kaikkiaan 15 ja asukkaita 75. Suurin osa taloista oli keskittynyt Lippolan kylätien varteen, jossa oli tien suuntainen peltoaukeama. Lippola oli tyypillinen pientila-alue. Mahtavan vaikutuksen näiden pikkutilojen keskellä antoi kuitenkin Mömmön talo. Sillä oli kolmisenkymmentä hetaaria peltomaata ja toistasataa hehtaaria metsää. Lippolan tärkeimpiä elannon lähteitä olivat maanviljelys ja karjanhoito. Lisäansiota hankittiin metsätöistä, rahdinajosta, rakennuksilta ja satamasta. Martat ja lotat toimivat Lippolassa ahkerasti. Koululla harjoitteli kuoto. Hartaustilaisuuksia ja veisuuharjoituksia pidettiin ensin kodeissa, myöhemmin Tikkalan rukoushuoneella. Lippolan kantakirjasto perustettiin vuonna 1930. 

Hylkiälä oli Lippolan naapurikylä. Lippola halkaisi sen kahtia, joten kyläkeskustan rinnalle, noin kolmen kilometrin päähän, syntyi tavallaan oma kylä, Suonpää. Keskellä Hylkiälän kylää kohosi kaksi mäkeä, joiden väliin jäi notkelma. Se laajeni kylän reunamalle viljelysaukeamaksi. Hylkiälä oli asukasluvultaan suurin piirtein saman kokoinen kuin Lippola. Taloja oli 15 ja asukkaita 81. He olivat pienviljelijöitä ja osasivat vaalia kotipihojaankin. Lähes joka talon pihalla kasvoi omenapuita, jotka viihtyivät erinomaisen hyvin. Pihoissa oli myös jalopuuistutuksia runsaasti antaen kylästä rehevän yleisvaikutelman. Julkisia rakennuksia Hylkiälässä ei ollut. Kouluikäiset lapset kävivät Lippolassa. Koska kauppaakaan ei ollut, tehtiin ostokset enimmäkseen Karhulassa. Sähkö saatiin Hylkiälään vuonna 1938.

Lähde: JOHANNES muistoja kuvina

Vaahtola ja Riionsaari

Vaahtola oli keskellä pitäjää maisemansa, sijaintinsa ja kunnan toimintojenkin puolesta. Riionsaari oli jo selvästi saaristolaiskylä. Vaahtolan edustalla olevat saaret - joista Riionsaari oli suurin - edustivat saariston monipuolisuutta ja kauneinta luontoa mitä saaristosta saattoi löytyä. Siellä oli reheviä tammilehtoja, mäntymetsiä, kivikkoisia rantoja ja kaislikkoisia lahdenpoukamia kalastajien ja linnustajien iloksi. Saaret muodostivat suojaisia väyliä pienille saaristolaisveneille. Suurille kauppalaivoille löytyivät reitit saarten pohjoispuolelta. Kirkonkylän rannat olivat Lahden hovin kohdalla savi- ja hiekkapohjaisia, mutta muilta osin ne olivat hyvin kivisiä. Suurten lohkareiden muodostama Rakokivenmäki oli jylhän kaunis. Mantereellista maisemaa edustivat pienet viljelysaukeat ja mäntymetsät kirkolta ylämaan suuntaan kuljettaessa

 Vaahtola sijaitsi lähes keskellä pitäjää ja meren rannalla, joten sieltä oli hyvät kulkuyhteydet pitänän eri osiin ja sen ulkopuolellekin. Viipuri-Koivisto rautatien Johanneksen asema oli Vaahtolassa. Maanteitse pääsi Viipuriin, Koivistolle ja Kaijalan kautta sisämaahan. Aikaisemmin suuri osa laivaliikenteen tavara- ja henkilökuljetuksista oli tapahtunut Vaahtolan laiturin kautta.

  Asutusta oli pääasiassa Metsäkylässä, Uudessa Metsäkylässä, Ämmänsuonmäellä, asemalla ja kirkonkylässä. Riionsaaren asutus oli keskittynyt saaren eteläosaan. Pitäjän hallinnollinen elämä ja palvelut olivat keskittyneet vahvasti Vaahtolan kirkonkylään. Siellä olivat kunnantalo, lääkärin talo, apteekki, kirkko ja pappilakin. Vaahtolan koulut, seurakuntatalo, paloasema, tori, urheilukenttä ja nuorisoseurantalo olivat myös lähellä kirkkoa. Työväentalo sijaitsi Ämmänsuonmäellä. Kouluja oli kaksi, alakoulu ja yläkoulu, joissa myös riionsaarelaiset suorittivat oppivelvollisuutensa. Rippikoulunsa koko pitäjän nuoret kävivät niinikään Vaahtolassa.

  Elantonsa Vaahtolan ja Riionsaaren väki oli saanut aikoinaan maasta ja merestä, mutta myöhemmin leipä haettiin vieraan palveluksesta. Rautatie ja Hackmanin selluloosatehdas antoivat työtä monille jo niitä rakennettaessa. Satamat ja laivat olivat varsinkin riionsaarelaisten leipäpuina.

  Harrastus- ja yhdistystoiminta oli vilkasta. Vaahtolan nuorisoseura perustettiin jo vuosisadan vaihteessa, samoin Johanneksen työväenyhdistys, jolle rakennettiin oma talo Ämmänsuomäelle vuonna 1910. Voimistelu- ja urheiluseura Johanneksen Mäenpojat perustettiin 20-luvun loppupuolella. Vaahtolan VPK oli hyvin toimintakelpoinen palokunta, ja maanpuolustuksellakin oli oman sijansa vapaa-ajan toiminnoissa. Seurakunnan yhteydessä toimivat mm. Kajastuksen pojat ja tytöt sekä kirkkokuoro. Näytelmä- ja musiikkiharrastus oli suosittua monissa yhdistyksissä.

Lähde: JOHANNES muistoja kuvina                        

 

Riionsaari

Pellervo Mäkinen:

Riionsaaren kylä oli yksi pitäjän pienimmistä. Ennen talvisotaa oli kylässä noin neljätoista taloa, asukkaita vajaat seitsemänkymmentä. Kylästä ei ole vielä tehty kyläkirjaakaan, siitä on myös kerrottu lehtemme palstoilla vähän.

Aloitan kauempaa menneisyydestä. Saari lienee ollut asuttu jo 1400-luvulla. 1540 siellä on ollut viisi taloa, luvun lopulla enää kaksi. Sen aikaisista asujista ei ole säilynyt tietoja. 1600-luvun alkupuolella sieltä on saanut tilan eräs Lauri Pietarinpoika palkkasaatavia vastaan. Vähän myöhemmin tilan sai hallintaansa ratsumestari Watterman. 1600-luvun lopulla koko Riionsaari kuului kihlakunnantuomari Mathias Ehrenhoffille. Tämä ei kuitenkaan asunut tilalla, vaan tila oli arentilla, siis vuokralla. Niinpä esimerkiksi 1710 tilaa viljelivät lampuotina Erkki ja Yrjö Martinpojat. Vuoden 1710 jälkeen saarelle ilmestyy ”byggmestari ” Johan Stadig, hän tuli Viipurista. Stadig eli vuosina 1682-1751.

Miten Stadig sai tilan ja koko saaren haltuunsa, sitä eivät lähteet kerro. Lauri Airikka ja suvussa kulkenut muistitieto kertoo suvun olleen saksalaista alkuperää. Onhan se täysin mahdollista, olihan Viipuri hyvin kansainvälinen kaupunki ja siellä asui myös paljon saksalaisia. Varmuudella sitä ei kuitenkaan tiedetä, sen aikaisten asiapapereiden puutteellisuuden takia. Minulla on ollut asiasta ajatusten vaihtoa Tuula Virsun kanssa. Mielestämme Stadig voisi olla myös sotilasnimi ja Riionsaari on saatu palkaksi joistain palveluksista kruunulle. Viipurin seudulla on vaikuttanut samoihin aikoihin myös muita Stadig-sukuja. Samoin Hamina-Loviisa -alueella. Mitään sukuyhteyttä näitten sukujen välille emme ole löytäneet. On kuitenkin erittäin todennäköistä, että suvut ovat jollain tavalla sidoksissa toisiinsa. Ratkaisevana esteenä on, ettei Riionsaaren Johan Stadigilla ole missään asiapapereissa isän nimeä.

Vauraita eläjiä Riionsaaren Stadigit joka tapauksessa ovat olleet, opinhaluisia ja pitäjässä arvostettuja. Arvoasemaa kuvaa eräs esimerkki, kaikki suvun vainajat on haudattu aikanaan kirkkoon, i.k. –maininta kirkonkirjoissa.

Johan Stadigin puoliso oli Anna Jaakontytär eli 1693-1762. Lapsista sukua jatkoi ainakin Henric Johansson Stadig 1721-1789, puoliso oli piika Elisabeth Niilontytär 1726-1791. Lapsia heillä oli kolmetoista, aikuisiksi pääsi vain Israel s. 1755 ja Aron s. 1766. Suku näyttääkin muuttuvan hyvin lyhytikäiseksi. Saarelle näyttää iskeneen keuhkotauti, tämä oli useimman kuolinsyy. Myös rokkotaudit ovat vaatineet osansa, samoin hukkuminen. Pari mainintaa kuolleiden luettelosta. Luotsi Johan Johansson Stadig hukkui Riionsaaren ja Huunonsaaren välillä v. 1757. Samana vuonna hukkui kapakoitsija (krögare) David Henrikson Örn Revonsaaren ja Römpötin välillä.

Staden naisilla näyttää olleen vetoa kirkonmiesten, varsinkin lukkarien piiriin aviopuolisoita katsottaessa, esimerkiksi Josef Lemblin ja Tuomas Leskinen. Katariina Israelintytär Stadigin puoliso oli lasinpuhaltaja Jaakko Valkonen Kukkolan lasitehtaalta. Jaakko oli ensimmäisiä suomalaisia lasinpuhaltajia Johanneksen tehtailla. Jaakon pian kuoltua Katariina solmi uuden avioliiton saksalaissyntyisen lasinpuhaltaja Johan Gundlachin kanssa, hänkin Kukkolan tehtaalta. Tämä voisi olla se yhteys mikä on tuonut saksalaista kirjallisuutta Katariinan lapsuuden kotiin. Tästähän muistitieto kertoo. Aikaa myöten, 1700-luvun loppupuoliskolla Stadig-nimi muuttuu Stadeksi. Ja mikä merkillepantavaa, samoin tapahtui myös muiden Stadig-sukujen kohdalla. Yhtään Stadig tai Stade nimistä lasinpuhaltajaa en ole Johanneksen tehtailta enkä muualtakaan Suomen lasitehtailta löytänyt. Avioliittojen kautta yhteyksiä kylläkin on.

Aikaa myöten vävyt toivat tietysti uusia sukunimiä Riionsaareen. Tuli Pietari Matinpoika Lempiäinen Alasommeelta, hän sai tilan omistukseensa. Ja vävyille tuli taas vävyjä, näin Kottoset. Konsta Kottonen omisti aikoinaan hinaajia ja myöskin Tähti-nimisen matkustajalaivan.

Laitan tähän Riionsaaren asukkaat vuosien 1890-1899 rippikirjojen mukaan.

sivu 438

Kirkkoraadin jäsen talollinen

Pietari Aleksanterinp. Stade                           s. 07.11.1829-06.11.1899

2 puoliso Peata Sakarintr Karvanen                                    s. 06.11.1832-

poika Aleksanteri Pietarinp. Stade                                       s. 26.01.1851-

puoliso Maija Liisa Kaaprentr Karvanen     s. 08.01.1852-

poika Konsta Pietarinp. Stade                                             s. 26.08.1857-

puoliso Matilda Aleksanterintr Huunonen    s. 11.12.1859-

poika Anton Pietarinp. Stade                                               s. 10.11.1859-

puoliso Wilhelmiina Aapramintr Riikonen    s. 04.06.1858-, perhe muutti Vaahtolaan

poika Matti Pietarinp. Stade                                                s. 13.08.1862-

puoliso Lovisa Tahvontr Kouvonen                                     s. 25.03.1868-

poika Juho Pietarinp. Stade                           s. 18.05.1866-, muutti Viipuriin 4.5.1891

pojantytär Lydia Konstantr Stade                                        s. 30.05.1881-

sivu 439

Salamon ja Juonas Riikosen tila.

Talollinen

Pietari Pietarinp. Lempiäinen                                              s. 24.12.1821-22.12.1890, sivulle 444

poika Aleksander Pietarinp. Lempiäinen     s. 22.11.1854-

puoliso Liisa Samulintr Ottonen                                           s. 09.08.1856-

poika Pietari Pietarinp. Lempiäinen                                    s. 23.06.1870-

puoliso Wilhelmiina Juonaantr Hänninen      s. 28.04.1874-, vihitty 13.12.1891

poika Juho Pietarinp. Lempiäinen                                       s. 15.06.1876-

tytär Amanda Aleksanterintr Lempiäinen    s. 30.05.1878-, Uuraaseen avioon

tytär Hilda Aleksanterintr Lempiäinen                                 s. 16.09.1883-

sivu 440

Talollinen

Salamon Aleksanterinp. Stade                                             s. 11.12.1827-

puoliso Maria Antintr Eeva                            s. 22.02.1840-, Metsäpirtti, tuli Viipurista

poika Anton Salamoninp. Stade                                          s. 23.09.1861-

puoliso Anni Tahvontr Ranki                                               s. 22.04.1861-, perhe muutti Vaahtolaan

tytär Josefiina Salamonintr Stade                                         s. 04.02.1864-, avioon Kaislahteen

poika Aleksander Salamoninp. Stade                                  s. 14.12.1865-

puoliso Anna Juosepintr Wäntsi                                          s. 29.11.1873-, vih. 25.3.1894

poika Otto Salamoninp. Stade                                             s. 01.04.1868-12.12.1870

tytär Charlotta Salomonintr Stade                                        s. 02.10.1870-, aviokuulutus 1870

poika Otto Salamoninp. Stade                                             s. 06.04.1872-

puoliso Alfhild Willentr Airikka                                           s. 14.12.1880-, vih. 22.10.1899

poika Kustaa Salamoninp. Stade                                         s. 15.08.1875-

tytär Amalia Salamonintr Stade                                            s. 09.08.1878-

 

sivu 441

Juonas Aleksanterinp. Staden leski, talollinen

Karoliina Paavontr Pentti                                                      s. 15.10.1849-

tytär Maria Lovisa Juonaantr Stade                                     s. 22.08.1871-

tytär Hilda Sofia Juonaantr Stade                                         s. 26.12.1874-, avioon Vaahtolaan 1878

poika Hugo Johannes Juonaanp. Stade                                s. 09.05.1877-

puoliso Matilda Tuomaantr Liikanen                                   s. 22.04.1879-, vih. 10.09.1899

tytär Wilhelmiina Juonaantr Stade                                        s. 17.03.1880-

nato Karoliina Aleksanterintr Stade                                     s. 20.04.1832-

poika Rikhard Juonaanp. Stade                                           s. 14.01.1883-

sivu 442

Talollinen

Juho Eeronp. Waskinen                                                       s. 07.01.1836-

3 puoliso Anni Rietuntr Kaukiainen                                    s. 04.09.1852-, Säkkijärvi

pojintima Antti Jaakonp. Lempiäinen                                  s. 25.09.1852-

puoliso Karoliina Rietuntr Reponen                                     s. 27.11.1854-, vih. 01.01.1874

tytär Maria Juhontr Waskinen                                             s. 11.03.1876-, naitu Huunonsaareen

poika Anton Antinp.Lempiäinen                                         s. 18.11.1880-

poika Mikko Juhonp. Waskinen                                         s. 09.02.1882-

poika Rikhard Antinp. Lempiäinen                                     s. 29.09.1883-

sivu 443

Talollinen

Rietrik Juosepinp. Kottonen                                                s. 09.09.1842-

2 puoliso Regina Juhkomintr Lempiäinen    s. 19.09.1848-

poika Konsta Rietunp. Kottonen                                         s. 11.01.1870-

puoliso Emma Lydia Mikontr Ahokas                                 s. 22.11.1871-, vih. 24.01.1892

poika August Rietunp. Kottonen                                         s. 20.11.1872-

puoliso Flora Albertina Taavetintr Hiiva                               s. 31.01.1872- Alakirjola, vih. 06.10.1895

poika Aleksanteri Rietunp. Kottonen                                   s. 26.09.1878-

tytär Amanda Rietuntr Kottonen                                           s. 16.01.1881-

veli

Wilhelm Juosepinp. Kottonen                                             s. 16.03.1846-

puoliso Karoliina Tahvontr Huunonen                                 s. 20.09.1848-, muuttivat Vaahtolaan

tytär Wilhelmiina Wilhelmintr Kottonen        s. 08.11.1871-

poika Edvard Wilhelminp. Kottonen                                   s. 12.04.1874-

sivu 444 Läksiämiä

Mäkitupalainen

Juonas Jaakonp. Huunonen                          s. 11.12.1825-10.08.1890

puoliso Beata Aleksanterintr Stade                                      s. 17.07.1825-

poika Kustaa Juonaanp. Huunonen                                     s. 31.08.1854-

puoliso Wilhelmiina Simontr Mellanen                                s. 21.12.1861-, muuttivat Huunonsaareen

poika Antti Juonaanp. Huunonen                                        s. 11.01.1865-

 

Läksiäm

Pietari Juho Antikainen                                                        s. 11.07.1863-, tuli v. 1886 Kerimäeltä

Juoseppi Henrikinp. Staden leski

torppari Regina Tahvonre Huunonen                                   s. 25.03.1829-21.03.1895

poika Konsta Juosepinp. Stade                                           s. 20.11.1861-

puoliso Matilda Tahvontr Huunonen                                   s. 14.03.1872-, vih. 19.06.1892

poika Jaakko Juosepinp. Stade                                           s. 27.03.1864-

läksiämen leski

Pietari Pietarinp. Lempiäinen                                              s. 24.12.1821-24.12.1898

poika Juho Pietarinp. Lempiäinen                                       s. 15.06.1876-

läksiäm

Anton Salamoninp. Stade                                                      s. 23.09.1861-

puoliso Anna Tahvontr Ranki                                              s. 22.04.1861-

Saarellahan on ollut aikanaan länsmanni, on koulumestareita. Johanneksen ensimmäiseen kunnanvaltuustoon kuului Rikhard Stade.

Johanneksen pitäjän historiassa on Erkki Lehtniemen ent. Stade erinomainen kuvaus kotisaarestaan: ”Katsellessamme Johanneksen kirkontornista merelle päin on heti edessä Riionsaaren ranta. Oikealla on Riviniemi joka päättyy kiviseen mäntyä kasvavaan Syvänsalmen rantaan. Tämän salmen kautta kulki kaikki laivaliikenne Johannekseen. Ellei Riviniemen rannan sekä Kaljusen mäestä lehdoksi muuttuvan rannan yhtymäkohdassa näkyisi telakan rakennuksia, luulisi saarta asumattomaksi. Kaljusen mäestä edelleen vasemmalle, aivan Vaahtolan laivalaiturin kohdala on Haanniemi ja Haanniemen salmi, sen vastakkaisella rannalla ruohikkoisessa poukamassa on huvila, joka usein vaihtoi omistajaa. Saari on Haasionsaari. Tämä taas on yhteydessä Korkiosaareen, Kuninkaanluotoon ja Akkoon. Saariryhmän ja Riionsaaren väliin jää matala ruona, oikea linnustajien ja hauenkalastajien kaanaanmaa. Ruonan ohitse kävi veneväylä, jota riionsaarelaiset ja revonsaarelaiset kesäisin käyttivät. Tämä väylä, Pikonsalmi-Pylkönsalmi-Ruona-Tamminiemensalmi-Koivuniemensalmi oli kesäisin rehevyydessään kauneinta, mitä ajatella saattaa. Siellä lauloivat satakielet keväisin. Salmessa oli vilkas liikenne, varsinkin perjantaisin, jolloin saarelaiset toivat Johanneksen toripäiville kaloja sekä karjan ja puutarhan tuotteita. Siitä kulkivat aikanaan myös koivistolaisten isot kirkkoveneet Johanneksen kirkolle.

Kun Koivuniemen rannasta tullaan ulos, näkyy Riionsaaren kylä oikealla, ruohoidan lahden etelään kaartuvalla rannalla. Lahti alkoi Koivuniemestä ja päättyi Vasiksaaren salmeen, joka oli niin maatunut, että siitä voi vain hyvin korkean veden aikana kulkea veneellä. Vasemmalle puolelle jäi silloin suuri ja pieni Vasiksaari. Salmesta ranta teki jyrkän kulman luodetta kohti jatkuen jokseenkin suoraviivaisena mäntymetsäiseen Raakinniemeen. Raakinniemen jälkeen ranta muodostaa kaksi syvää, ruohoista lahtea, Kaislikkolahden ja Pieniruonan eli Ojansuun. Niin on päädytty jälleen kiviseen Syvänsalmen rantaan.

Kylän talot voi jakaa kolmeen ryhmään. Niemi joka alkoi Vasiksaaren salmesta, neljä taloa ja Mäkelä kolme taloa. Molemmat lienevät alkujaan olleet yhtä taloa. Kolmas taloryhmä oli hajanaisempi ja uudempaa asutusta. Kaksi yhteiskunnan kustantamaa henkilöä saarella oli, postinkuljettaja ja koululasten soutaja.”

Viljo Huunonen on kirjoittanut Johannekselaiseen aiemmin työmatkoistaan Uuraasta Riionsaaren telakalle. Mikähän vuosi se mahtoi olla? Pentti Lempiäisen kertoman mukaan telakalla on tehty proomuja ja lotjia. Tämä paikka on tunnettu purjelaivojen aikakaudella Laivahiekan nimellä, siinä on sijainnut Johan Stadigin laivavarvi (laivaveistämö). Paikka sijaitsee vastapäätä Vaahtolan Pikonrantaa. Historian mukaan saarella on ollut joskus myös tiiliruukki. Lauri Airikka on kirjassaan sanonut, että saarella elettiin tavallista paremmin. Olipa saarelaisten alkuperä mikä tahansa, eivät he kuitenkaan ole halunneet eristäytyä missään vaiheessa pitäjän muista asukkaista, eivätkä esiintyä muita parempina, sen  voivat solmitut avioliitot eri vaiheissa todistaa. Suku ehti vaikuttaa saarella runsaat kaksisataa vuotta. Niinpä sukuyhteys ehti syntyä eri puolille pitäjää.

Tänään ei saarella kuulemani mukaan ole yhtään asumusta.

Mainitsin aluksi ettei Riionsaaresta ole kyläkirjaa. Kirjassaan Kappale Johannesta Lauri Airikka on ansiokkaasti kuvannut saaren aiempaa historiaa. Talvisotaa edeltäneeltä ajalta ei kuitenkaan ole olemassa asukasluetteloa. Laitan tähän luettelon saarella esiintyvistä sen ajan sukunimistä: Stade, Lehtniemi, Soitamo, Lempiäinen, Loikas, Kottonen, Laakso ja Nuorinko. Lehtniemi ja Soitamo aiemmin Stadeja. Riionsaarella aikanaan syntyneitä lienee vielä parisenkymmentä.

Lähteet: Johanneksen pitäjän historia, Lauri Airikka: Kappale Johannesta, kirkonkirjat, Tuula Virsulta saamani tiedot, Toivo Mårdilta aikoinaan saamani tiedot, kartta teoksesta Johannes Muistoja kuvina.