Huunolan kyläkirjan vaiheilta

Silloin ennen Huunolassa

Ennen talvisotaa Huunolassa oli 34 taloa, joissa asui 168 henkeä. Talot olivat lähekkäin ja karjalaiseen tapaan naapurit näkivät toisiaan päivittäin. Naiset pistäytyivät toisissaan ilman sen kummempaa asiaa; miehet istuivat iltaisin hämärikössä. Monenlaisten harrastusten merkeissäkin tavattiin. Naisilla oli ompeluseuransa. nuorisolla opinto- ja maatalouskerhonsa, muutamat kuuluivat lottiin, muutamat suojeluskuntaan jne. Kaikenlainen seuratoiminta oli tyypillistä 1930‑lukua. Huunolaisten valinta oli VPK, jonka puitteissa koko kylä voisi kokoontua. Ajassa eläneiden vastakkaisten aatteiden ei haluttu erottavan kyläyhteisöä. Talkootöin ja lahjoitusvaroin huunolaiset rakensivat VPK:lle katetun lavan, joka veti Johanneksen nuorisoa niin juhannus- kuin lauantaitansseihinkin.

Sota-ajasta uuteen elämään

Kolmekymmenluvun viimeisinä vuosina Suomi eli taloudellista nousukautta. Lupaavan kehityksen katkaisi talvisota. Hiukan toistasataa huunolaista palasi kotisaarelleen jatkosodan aikana ja rakensi sodan tuhoaman kylänsä uudelleen. Jatkosodan aika oli pelkkää työtä ja puurtamista: siihen ei juuri mahtunut henkistä huoltoa. Kylän nuoret miehet olivat sodassa; monet nuoret naiset olivat löytäneet työtä kotikylän ulkopuolelta. Kylän koulu ‑henkisen toiminnan keskipiste ‑ oli palanut, eikä kylä jatkosodan aikana saanut uutta koulua. Yhteisten harrastusten voidaan sanoa katkenneen talvisodan syksyyn.

Viisi sodan vuotta kului. Kuolema oli korjannut runsasta satoa: entisistä huunolaisista oli jäljellä noin 150. Karjalan lopullisen menetyksen jälkeen tämä sinänsä pieni joukko hajosi kuin akanat tuuleen. Suurin osa sentään päätyi Turun seudulle: Turkuun, Kaarinaan, Kuusistoon, Paimioon, Piikkiöön ja Naantaliin. Osa kulki kauemmaksi: Pyhärantaan, Raumalle, Reposaareen, Helsinkiin, Koti2aan, Ruotsiin ja ties minne. Väki uppoutui töihinsä rakentaakseen jälleen kerran elämänsä uudelleen. Ennen oli nähty päivittäin; sodan jälkeen tavattiin isommalla joukolla vain perhejuhlissa: häissä hautajaisissa ja syntymäpäivillä sekä pitäjäjuhlissa. Entisestä tiiviistä kyläyhteisöstä oli jäljellä vain muisto.

Huunola

Muistot eivät kuole ‑ unelma omasta kirjasta 

Muisto ei kuollut vaan eli perimätietona sukupolvelta toiselle. Julkisuudessa eli lähinnä Johannekselaisen palstoilla Huunolan muistoa vaali erityisesti kaksi henkilöä: Viljo Huunonen ja Ahti Karhu. Kaikille ovat tuttuja Viljon "Siellä on HuunoIain" ‑kirjoitukset, joissa hän on muistellut kotikylänsä asukkaita ja elämää. Ajatus omasta kyläkirjasta syntyi jo varhain. Samat miehet olivat asialla. Ahti teki ensimmäisen aloitteen jo 1979 ja laati luettelon Huunolan asukkaista. Viljo viritteli kirja~ ajatusta Johannekselaisessa ja 1990‑luvulla käynnistyneillä kotiseutumatkoilla. Kipinät eivät vielä ottaneet tulta, mutta ensimmäisten kyläkirjojen ilmestyessä voimistui ajatus myös huunolaisten omasta kirjasta.

Kirjatoimikunta perustetaan ja työ voi alkaa 

Ajatukset johtivat vähitellen tekoihin. Kesän 1997 Johannesjuhlilla kokoontui ensimmäisen kerran isompi joukko huunolaisia. Perustettiin kirjatoimikunta, johon itseoikeutettuina kuuluivat nuo kaksi veteraania: Ahti ja Viljo. Muina jäseninä ovat puuhanneet Riitta Kastu, Eira Kaukonen, Raimo Mellanen, Tapani Mellanen, Antti Vyyryläinen ja Pirkko Kanervo. Aaro Huunosesta toimikunta sai vielä jäsenen, joka on pannut paperille sivukaupalla talteen perimätietoa ja muistoja kotikylästä.

Huunola‑kyläkirjan työnimenä on "Johanneksen Huunonsaari. Sodan ja rauhan päivinä 1913‑1944". Kirjan sivuilla on tarkoitus herättää eloon pieni saarikylä, jonka asukkaat saivat elantonsa pääasiassa kalastuksesta, maataloudesta ja lastaustöistä Uuraassa tai oman saaren puutavaravarastolla. Moni teki kaikkia näitä kolmea. Kirjaa on valmisteltu huunoslaisessa yhteis- ja talkoohengessä. Se tulee olemaan kaikkien huunolaisten kirja monessakin mielessä. Kukin asukas saa oman paikkansa ja myös sanoa painavan sanansa. Lähes jokainen elossa oleva huunolainen on nimittäin tavoitettu ja hänen muistonsa kerätty talteen. Haastateltuja on liki 40. Vielä elossa olevat huunolaiset antavat näin kirjan perinnöksi jälkipolville. He ovat halunneet Huunolan muiston säilyvän silloinkin, kun heitä itseään ei enää ole.

Huunola‑kyläkirja tulee muodostumaan neljästä suuresta elementistä: asukkaitten itsensä kirjoittamista muistelmista, haastatteluista, valokuvista ja historian tosiasioista. Huunolaisten elämä sidotaan historialliseen behyl2seen: osaksi isompaa yhteiskunnallista ja kulttuurista muutosta ja murrosta. Lyhyesti sanoen kirja kertoo huunolaisista isänmaansa kohtaloissa. Lopullisen koonti- ja kirjoitystyön tekee historiantutkimuksen menetelmin FM Pirkko Kanervo, huunonsaarelaisten Elina ja Topias Mellasen tytär. Taiton ja kuvien käsittelyn tekee Juha-Pekka Harju Viestintäharju Oy:stä. Juha-Pekan isä Oiva Harju on myös Huunolasta lähtöisin. Painatus joudutaan hakemaan huunolaisten ulkopuolelta. On tarkoitus, että kirja valmistuu vuonna 1999.