Kaijala

KAIJALAN KYLÄKIRJA

 Kaijala-kirjasta keskusteltiin jo 1980-luvulla aina kun kaijalalaisia oli useampi koolla, mutta ei vain löytynyt vapaaehtoista, joka olisi ottanut tämän suuren urakan tehtäväkseen.

1990-luvun alussa Viljo Hentula ryhtyi keräämään tietoja ja karttoja, mutta valitettavasti sairaus lopetti hänen työnsä. Seuraavaksi asiaan tarttui Pekka Loikas jatkaen materiaalin keruuta.

01.04.95 kokoonnuttiin sitten Piikkiössä pohtimaan kirjan kokoamista ja tässä kokouksessa Pekka antoi lopullisen suostumuksensa kirjan tekijäksi. Virallisempi kokous pidettiin 22.07.95 Johannes-juhlien yhteydessä, jolloin valittiin myös kirjatoimikunta: Kauko Tp Loikas, Kauko Kp Loikas, Tyyne Järvinen, Eira Pusa, Urho Rastas, Marjatta Haltia, Taimi Toivonen, Aili Olkkonen ja Pekka Loikas. Kaikki jäsenet velvoitettiin heräämään aineistoa. Materiaalin keruu on kuitenkin edistynyt hitaasti, tavoitteenamme oli, että kirja olisi valmis vuonna 1999. Kirja valmistui vuonna 2000.

   Kauko Tp Loikas